Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä – Liikkumisen ohjauksen toimintamalli Kansalaistoiminnan keskukseen 2014

Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä – Liikkumisen ohjauksen toimintamalli Kansalaistoiminnan keskukseen 2014

Hankkeessa vietiin eteenpäin Kansalaistoiminnankeskus Mataraan aiemmin luotua liikkumisen ohjauksen toimintamallia sekä kehitettiin liikkumiseen liittyviä toimenpiteitä Keski-Suomen alueella. Toimintamallin avulla kannustettiin keskuksessa työskenteleviä ja asioivia ympäristöystävällisten kulkumuotojen valintaan ja kestävän liikkumisen teemoja levitettiin laajemmalle asukkaiden keskuuteen esimerkiksi kehittämällä erilaisia liikkumiseen liittyviä teemaviikkoja, kuten Liikkujan viikkoa. Hanke toteutettiin vuonna 2014 ja se sai rahoituksena Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen hankeavustuksista.

Liikkuva Jyväskylä – Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä, 2013

Liikkuva Jyväskylä – Liikkumisen ohjaus kolmannen sektorin työ- ja verkostoyhteisössä, 2013

Hankkeen aikana hankittiin lisää kestävän liikkumisen välineistöä Kansalaistoiminnankeskus Mataraan ja kannustettiin kansalaisjärjestöjä kestävien liikkumismuotojen käyttöön. Lisäksi kehitettiin viisaan liikkumisen teemaviikkoja, kuten Liikkujan viikkoa sekä tuotiin viisaan liikkumisen teemoja esille yhä vahvemmin Jyväskylän alueella. Hanke toteutettiin vuonna 2013 ja se sai rahoituksena Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen hankeavustuksista.

Päiväretkelle Peurunkaan!

Päiväretkelle Peurunkaan!

Kaipaileeko perheesi tekemistä syyslomalle? Lähtekää yhdessä Peurunkaan! Olemme ideoineet mukavan lapsiperheille sopivan linja-autoretken Peurunkaan. Perillä voitte ulkoilla, syödä eväitä ja pulahtaa kylpylän altaisiin.

Retkelle lähdetään linja-autolla ja se sopii koko perheen retkikohteeksi. Lue lisää retkestä!

Jos haluatte olla meidän vapaaehtoinen testiretkeilijäperheemme ja lähteä Peurunkaan seikkailemaan, ota meihin yhteyttä! Maksamme matkat, eväät ja sisäänpääsyn kylpylään (perhelippu). Laita meille viestiä sähköpostilla toimisto@japary.fi niin sovitaan tarkemmin! Testiretkeilijän paikkoja on rajoitetusti.

Retken ideointi, suunnittelu ja testaus on osa JAPA:n toteuttamaan Liikkuen, leikkien ja Linkillä -hanketta, jota rahoittaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Bussiloikka kiertää jälleen Jyvässeudulla

Bussiloikka kiertää jälleen Jyvässeudulla

Lilli Linkkimatkustaja ja Laila Linkkikuski toivottavat jälleen tänä syksynä eppuluokkalaiset tervetulleiksi linkkiin, kun Bussiloikka kouluun! –kiertue vierailee kaikissa Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen alakouluissa. Bussiloikka-oppitunnin aikana eput tekevät kuvitteellisen linja-automatkan yhdessä Lailan ja Lillin kanssa. Matkan vaiheissa tutustutaan linja-autossa toimimiseen, käyttäytymiseen ja matkan tekemiseen. Lisäksi pohditaan liikenteestä aiheutuvia päästöjä ja mietitään turvallisuutta. Oppitunnin päätteeksi jokainen eppu saa linkkiliput itselleen sekä omalle aikuiselle ja kotiläksynä on tehdä edestakainen linja-automatka johonkin omavalintaiseen kohteeseen.

Bussiloikka kouluun! –kiertueen tarkoituksena on tutustuttaa koululaiset matkustamaan joukkoliikenteellä pienestä pitäen. Näin joukkoliikenteen käyttö myöhemmässä elämän vaiheessa on luontevaa ja helppoa. Opetustuokiot alakouluille tarjoaa Jyväskylän seudun joukkoliikenne, kiertueen käytännön toteutuksesta vastaa JAPA.