JAPA:n henkilökunta

Me olemme apunasi edistämässä kestävää kehitystä. Ota yhteyttä, niin ideoidaan, suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä!

Minna Kankainen

Minna Kankainen

Toiminnanjohtaja (vs.)

Puh. 040 593 8541
minna.kankainen@japary.fi

Ota minuun yhteyttä, kun olet kiinnostunut yhteistyöstä koskien kestävän elämäntavan tapahtumia, hankkeita ja kampanjoita, haluaisit päästä meille töihin tai missä tahansa muussa asiassa! Vastuualueeseeni kuuluvat yhdistyksen hallinnolliset tehtävät, mutta olen aktiivisesti mukana myös yhdistyksen arkisissa töissä.  Koulutukseltani olen luonto- ja ympäristöneuvoja, viestintätieteiden filosofian maisteri, restonomi ja tapahtumatuottaja. Minulla on myös JYET-tutkinto.

Minnan motto: Ei kannata matkustaa kauas ennen kuin on nähnyt kaiken sen kauniin, mikä on lähellä.

Hanna Ojanperä

Hanna Ojanperä

Koordinaattori

Puh. 040 036 1365
hanna.ojanpera@japary.fi

Suunnittelen ja toteutan Japan viestintää, sekä ideoin ja työstän kampanjoita sekä projekteja. Lisäksi ohjaan ympäristö- ja kierrätysneuvontaa eri ikäryhmille. Opiskelen parhaillaan ympäristönhoitajaksi Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa, sekä suoritan tutkintotavoitteisesti  bio- ja ympäristötieteiden opintoja Jyväskylän Avoimessa Yliopistossa. Toimin Paulan sijaisena Japan koordinaattorin roolissa.

Hannan motto: Mikään ei oo koskaan mennyt niin, etteikö se olis jotenkin mennyt.

Marja Ahonen

Marja Ahonen

Projektityöntekijä

Paula Wilkman

Paula Wilkman

Koordinaattori

Puh. 0400 361 365
paula.wilkman@japary.fi

Ideoin, suunnittelen ja koordinoin yhdistyksemme kestävän kehityksen hankkeita ja ympäristökasvatuskampanjoita. Vastaan yhdistyksemme viestinnästä ja pidän langat käsissäni isoissakin kokonaisuuksissa. Koulutukseltani olen biologi, FM.

Paula on opintovapaalla helmikuun 2024 loppuun saakka. 

Aliisa Kuitunen

Aliisa Kuitunen

Projektityöntekijä

aliisa.kuitunen@japary.fi

Työskentelen projektityöntekijänä yhteistyökumppaniemme ympäristökasvatuskampanjoissa. Voit bongata minut myös erilaisista tapahtumista. Opiskelen Hämeen ammattikorkeakoulussa kestävää kehitystä ja minua kiinnostaa erityisesti luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja kierrätysvalmennus.

Johanna Purojärvi

Johanna Purojärvi

Ympäristöneuvoja

Puh. 040 773 7041
johanna.purojarvi@japary.fi

Organisoin ja toteutan yhteistyökumppaniemme kestävän kehityksen kampanjoita. Teen monipuolista neuvontatyötä. Ympäristöasiat, erityisesti jäteneuvonta, on minulle läheinen aihe. Koulutukseltani olen ympäristösuunnittelija AMK, ympäristönhoitaja ja minulla on myös SYKLI:n ympäristönhuollon ammattitutkinto.

Johannan motto: Asioilla on tapana järjestyä, varsinkin jos niille tekee itse jotain.

Johanna on vanhempainvapaalla syyskuuhun 2024 saakka.

Ota yhteyttä

Yhteydenotto

8 + 13 =