Kiskoilla kirkolle ja hatullinen hyvää

Kuka oli Kristoforus ja mikä ihmeen ammatti on unilukkari? Mitä on ennen säilytetty vanhan kirkon lattialuukun alla? Hyppää kiskobussin kyytiin ja matkusta rattoisasti Petäjäveden idylliseen kylään selvittämään asiaa! Petäjävesi sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Jyväskylästä ja siellä sijaitsee mm. komea vanha 1700-luvulla rakennettu vanha kirkko, jonka harmaantuneiden hirsiseinien sisällä voit kuvitella, millaista elämä on tuohon aikaan ollut.

Tutustuu retkiehdotukseemme ja lähde matkaan!

Huomaathan, että tämä on ehdotus ja että aikataulut ja aukioloajat saattavat muuttua. Olemme pyrkineet tarkistamaan kaikki tiedot mahdollisimman hyvin, mutta emme vastaa virheistä tai muuttuneista tiedoista.  Varmistathan aina aikataulut ja aukioloajat liikennöitsijöiden ja käyntikohteiden omilta nettisivuilta ennen lähtöäsi! Mukavaa retkeä!

Retki Petäjävedelle

Junamatkan kesto noin 27 min
Linja-automatkan kesto noin 39 min
Kävelyä yhteensä noin 2,15 km (+ mahdollinen Taidetilan Toinilan piipahdus edestakaisin 1,2 km)
Retken kokonaiskesto noin neljä tuntia

 

Menomatka junalla

Lähtö klo 12:23 Jyväskylän rautatieasema
Saapuminen klo 12:50 Petäjäveden rautatieasema
Liput www.vr.fi

Tarkkailkaa yhdessä junamatkan aikana:

  • kuinka monen sillan alta juna kulkee?
  • kuinka monta tunnelia matkan varrella on?
  • Suomi on tuhansien järvien maa. Kuinka monta järveä havaitset matkan aikana?

Kävelyreitti rautatieasemalta Petäjäveden vanhalle kirkolle

Kävelyreitin pituus on noin 1,2 – 1,5 km riippuen siitä, minkä reitin valitset. Kun hieman mutkittelet matkalla, löydät matkan varrelta mm. Aamumaan leikkipuiston ja hiljaisuuden polun. Voit myös piipahtaa K-marketista noutamaan evästä!

Huom! Suurin osa matkasta kuljetaan kevyenliikenteenväylää pitkin, mutta osa matkasta joudutaan kulkemaan tien reunalla. Tässä kohtaa liikenne on kuitenkin vähäistä, sillä moottoriajoneuvoilla ajaminen on sallittu vain tien varrella sijaitseviin pihoihin.

Reitti Google maps-kartalla

Vinkki 1: Rautatieasemalla tai Petäjävesi-lehden edustalla on usein vetokärryjä, joita voit vapaasti lainata. Kärryissä on paksut kumirenkaat ja niihin mahtuu mukavasti pari pienempää muksua ja matkatavarat. Kärryn voi palauttaa myös vaikka Vanhan kirkon pihalle.

Vinkki 2: Suuntaa kulkusi rautatieasemalta kohti Asematietä. K-marketin kohdalla piipahda ostamassa eväitä ja suunnista tien toiselle puolelle vanhan makasiinin taakse Aamumaa-leikkipuistoon. Puisto on hieman katveessa, joten sitä ei välttämättä heti huomaa. Puistossa on kiipeilytelineitä, kiva bongausleikki ja retkipöytä eväiden syöntiin.

Vinkki 3: Leikkipuistosta kannattaa suunnata kohti Petäjäveden uudempaa, keltaista kirkkoa. Sen pihapiiristä lähtee hiljaisuuden polku, joka kiertelee luontopolkuna kirkon takana rinteessä, maalaismaisemassa järven äärellä.

Petäjäveden vanha kirkko

Petäjäveden vanha kirkko johdattelee sinut hämyiseen hirsikirkon tunnelmaan ja yli neljännesvuosituhannen vanhojen tarinoiden äärelle. Kirkko rakennettiin omin luvin ja omin voimin Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla vuosien 1763-1765 aikana. Rakentaminen on vaatinut aikamoista päättäväisyyttä ja osaamista. Kirkosta löydät monenlaisia mielenkiintoisia yksityiskohta ja -tarinoita.

Petäjäveden vanha kirkko

Tutkikaa yhdessä kirkossa ja hautausmaalla: 

  • Mitä Pyhä Kristoforus tekee ja mistä hänet löytää?
  • Mitä unilukkarin toimenkuvaan kuului? Mikä oli hänen työkalunsa?
  • Millaisia esineitä kirkon lattialle oli ihmisiltä pudonnut? Mikä oli vanhin esine?
  • Mitä tarkoittavat kirjaimet kirkon katossa?
  • Kuinka monta kirvesmiestä kirkkoa on ollut rakentamassa?
  • Saatko selville, mitä kirkon lattian alla on säilytetty?
  • Miten vanha on vanhin löytämästi hautakivi?

Muistathan rauhallisen käyttäytymisen niin kirkossa kuin hautausmaallakin. 

Palvelut: Vanhalla kirkolla on wc.

Kävelyreitti Petäjäveden vanhalta kirkolta Kyläseppään ja Heinähattuun

Petäjäveden vanhalta kirkolta pääsee kevyen liikenteen väylää, sillan yli, järven rantaa ja alikulkutunnelia pitkin Kyläseppään ja Heinähattuun. Matkaa kertyy noin 750 m.

Palvelut: Matkan varrella on kesäisin bajamaja valtatien varrella sijaitsevalla parkkipaikalla. 

Google Mapsin reittiohje

Vinkki 1: Kun ylität siltaa, saatat nähdä sen alla kajakkeja, sillä Petäjävedeltä alkaa hieno melontareitti Wanhan witosen reitti. Se johdattaa melojan Jämsään saakka.

Vinkki 2: Sillan jälkeen laskeutuvat portaat alas Silikkosaaren kapeaan niemenkärkeen. Sinne kiemurtelee tunnelmallinen polku suurten puiden kätköissä. Kiva paikka vähän huljutella varpaita vedessä lämpimänä kesäpäivänä.

Vinkki 3: Alikulkusillan alla on upeaa katutaidetta ja elämänviisauksia.

Tutkikaa katutaidetta. Millaisia ajatuksia se teissä herättää? Mikä on kaikista hienoin teos ja miksi?

Heinähattu ja Kyläseppä

Heinähattu ja Kyläseppä sijaitsevat samassa pihapiirissä, joten molemmissa kannattaa piipahtaa. Kyläsepän noutopöydästä saat nälästä murisevan mahan tyyntymään. Myös a’la carte-listalta löytyy valikoimaa. Tutustu Kyläsepän tarjontaan!

Heinähattu on kyläläisten leppoisa olohuone, kuulumisten vaihtopiste ja maalaisidyllinen käsityöpuoti. Täältä teet myös oivallisia kirppisaarrelöytöjä ja herkuttelet tuoreilla leivonnaisilla. Muksut pääsevät touhuamaan omia leikkejään ja onpa tilassa myös äijäparkki, leppoisa kiikkustuoli, johon toki voi istahtaa kuka tahansa sukupuolesta riippumatta. Täällä ei ole kenelläkään kiire.

Myynnissä on paikallisten käsityötaitajien tuotteita, kuten Puupiippola.

Tiedätkö muuten, mitä tarkoittaa heinähattu?

Paluumatka

Linja-auto takaisin Jyväskylään lähtee aivan Kyläsepän ja Heinähatun edustalta, joten tähän pysäkille kipaisee nopeasti pihan poikki. Petäjävedeltä Jyväskylään liikennöi Matka-Mäkelä.

Lähtö klo 15:27 Petäjävesi th P, Petäjävesi
Saapuminen klo 16:06 Jyväskylän Matkakeskus
Maksuvyöhyke C
Aikataulut Reittiopas
Liput https://linkki.jyvaskyla.fi/liput-ja-hinnat/lipputuotteet

Paluumatkalla voi pelata vaikka Muistatko mitä näit? -leikkiä. Valitkaa yksi pelaajista kysyjäksi. Katselkaa tarkkaan ohikiitävää maisemaa. Kysyjä esittää sen jälkeen kaksi kysymystä, kuten: Minkä värinen lato oli oikealla pellon laidalla? Mitä luki tienviitassa? Montako autoa ohitimme? Oikeasta vastauksesta saa pisteen. 

Bonusvinkki: Viehättävä Toinilan taidetila

Rautatien toisella puolella on persoonallinen Toinilan taidetila ja taidepolku, joka kannattaa sisällyttää retkiohjelmaan, mikäli pieni lisäjaloittelu ei haittaa. Tänne kannattaa suunnata heti suoraan rautatieasemalta, sillä Toinila sijaitsee eri suunnassa kuin Petäjäveden vana kirkko. Matkaan Toinilaan tulee noin 600 metriä yhteen suuntaan.

Taidetilan pihapiirissä voi ihastella lasten ja perheiden yhdessä somistamaa taidepolkua. Pihapiiriin on vapaa pääsy.

Google Mapsin reittiohje

Tunnelmakuvia petäjävedeltä 

Tutustu myös muihin lähiseikkailuideoihin!

Lähiseikkailut Jyvässeudulla