Blogi: Arjen ilmastotekoja Jyväskylässä uuden asukkaan silmin

11.01.21 | Ajankohtaista, Blogi

Vasta Jyväskylään muuttaneena olen vähitellen tutustunut uuteen kotikaupunkiini. Minua on kiinnostanut erityisesti, voiko Jyväskylässä elää kestävästi ja millaisia kestä­vän elämäntavan palveluita Jyväskylässä on tarjolla. Tutkimalla JAPAn Arjen ilmasto­tekoja Jyväskylässä -sivustoa olen päässyt tutustumaan Jyväskylän seudun palveluihin ja vinkkeihin kestävään liikkumiseen, ruokaan, asumiseen sekä kuluttamiseen liittyen. Tässä tekstissä tarkastelenkin tätä tarjontaa uuden jyväskyläläisen näkökulmasta.

Liikenteessä Linkillä, pyörällä, kävellen tai vaikka biokaasulla!

Liikun yleensä paikasta toiseen pyörällä tai kävellen. Koska asun keskustassa, useim­mat kaupat ja palvelut ovat lähettyvilläni, mutta joskus on kuitenkin käytävä myös keskustan ulkopuolella ja tällöin kuljen yleensä Linkillä. Ensimmäistä kertaa Linkillä matkustaessani yllätyin positiivisesti bussilipun huokeasta hinnasta, sillä yksi mobiili­lippu maksaa vain 2,70 euroa. Linkin kätevyys ja lipun halpa hinta tekeekin Linkillä matkustamisesta itselleni varsin houkuttelevaa. On myös mukavaa, että Linkillä pää­see luonnon äärelle. Jyväskylän paikallisliikenteen linjojen varrella olevien luonto­pysäkkien avulla autotonkin pääsee vaivattomasti tutustumaan Jyväskylän luontopol­kuihin. Luontopysäkkien ansioista luontopolut ovatkin yhä useamman asukkaan saa­tavilla.

Jos on kiinnostunut sähköpyöräilystä ja kestävämmästä liikkumisesta, kannattaa tu­tustua JAPAn Lastipyörälainaamoon. Lainaamo tarjoaa mahdollisuuden kokeilla erilai­sia sähköavusteisia pyöriä sekä erikoispyöriä. Lainaamon avulla voi testata, sopisiko vaikkapa laatikkopyörä osaksi omaa arkea. Parhaimmassa tapauksessa sähköavustei­nen pyörä voi korvata auton käytön. Koen, että lastipyörälainaamo on hyvin ainutlaa­tuinen ja harvinainen juttu Suomessa ja myös kansainvälisesti, siksi jokaisen Jyväsky­läläisen kannattaisikin kokeilla sitä. Näin JAPAttajana olen itsekin saanut kokeilla säh­köpyöriä työni ohessa. Haaveilen jo oman sähköpyörän hankinnasta tulevaisuudesta – sähköpyöräily on niin kevyttä ja mukavaa!

Jos autolle on tarvetta, voi Jyväskylässä myös kätevästi vuokrata biokaasu- ja sähkö­autoja. Kankaan biokaasuautot sekä kaupungin sähköautot ovat kaikkien asukkaiden vuokrattavissa (kaupungin sähköautot virka-ajan jälkeen ja viikonloppuisin). En ole vielä kokeillut näiden autojen vuokraamista, mutta on kuitenkin hyvä tietää, että tar­peen tullessa tällainen vuokrauspalvelu on olemassa. Autojen vuokraus tarjoaa asuk­kaille tilaisuuden tutustua ympäristöystävällisempiin autoihin, mikä voi myös moti­voida asukkaita hankkimaan ympäristön kannalta kestävämpiä autoja. Jyväskylässä kannattaa harkita erityisesti biokaasuauton hankkimista, sillä kaupungissa on oma biokaasulaitos. Jyväskylästä löytyy jo neljä biokaasun tankkauspistettä. Uutena jyväs­kyläläisenä olenkin todella ylpeä siitä, että meillä on oma biokaasulaitos, jossa asuk­kaiden biojätettä hyödyntämällä tuotetaan ekologista ja edullista polttoainetta autoi­lijoille.

Kirppareilta edullisia löytöjä

Jyväskylässä voi myös kuluttaa kestävästi. Esimerkiksi käytettynä ostaminen onnistuu, sillä Jyväskylässä on paljon kirpputoreja. Melko aktiivisena kirppari-ihmisenä olen suurimpaan osaan Jyväskylän kirppareista jo käynyt tutustumassa. Kirppareilla hinnat ovat mielestäni kohtuullisia myös keskusta-alueella, joten käytettynä ostaminen ei tule täällä kalliiksi. Olen löytänyt Jyväskylän kirppareilta muun muassa syystakin sekä astioita. Käytettyjä huonekaluja löytyy parhaiten isoimmilta kirppareilta ku­ten Talentti Seppälänkankaalta sekä Kirpparilla.fi -itsepalvelukirppikseltä. Keskustan kirppis sekä Fida ovat taas mielestäni hyviä paikkoja käytettyjen vaatteiden metsästä­miseen. Jos tavaraa on kertynyt nurkkiin, voi Jyväskylässä lahjoittaa hyväkuntoista ta­varaa esimerkiksi Talentille tai Fidaan. Arjen ilmastotekoja Jyväskylässä -sivustolta sel­visi myös, että Jyväskylästä löytyy vaatelainaamo Vaatepuu. Jos tarvitsee juhlavaat­teita satunnaisesti, on Vaatepuu oiva vaihtoehto, mutta toki Vaatepuun avulla saa vaihtelua myös arkivaatetukseen. Jyväskylästä löytyy myös ekokaupat Ekolo sekä Ruohonjuuri, joista löytyy monipuolisesti erilaisia ekotuotteita.

Kuvassa sininen astia, jossa mandariineja sekä sininen takki roikkuu naulakossa.
Omia kirppislöytöjäni viime ajoilta. Sievä kulho löytyi Vaajapörssistä kahdella eurolla. Kirppareilla onkin paljon astioita, joten jos niille on tarvetta, kannattaa ensin käydä katsomassa kirpparilta. Syystakki taas löytyi UFFilta viidellä eurolla.

Lähi- ja hävikkiruokaa helposti ja edullisesti

Jyväskylässä on tarjolla myös kestävään ruokaan liittyviä palveluita. Arjen ilmastote­koja Jyväskylässä -sivustolla esitellään esimerkiksi Jyväskylän ja sen lähiseutujen lähi­ruokatuottajia sekä lähiruokapiirejä. Lähiruokapiireistä REKOon olen tutustunut jo aiemmassa kotikaupungissani. Ongelmalliseksi REKOn täällä Jyväskylässä tekee omalla kohdallani se, etten omista autoa, eikä ruokien hakupaikka ole ihan naapuris­sani. Kiinnitinkin huomiota Jolppi-lähiruokapiiriin, joka tarjoaa myös kotiinkuljetuspal­velun edulliseen hintaan. Tällainen palvelu helpottaakin autottoman lähiruokailijan ar­kea. Jos kokee olevansa viherpeukalo, on oman lähiruuan kasvattaminen myös mah­dollista Jyväskylässä viljelypalstan vuokraamisen avulla. Jos taas hävikkiruoka kiinnos­taa, on Jyväskylässä saatavilla sitäkin. Kaupungin hävikkilounasta ei valitettavasti tar­jota tällä hetkellä koronatilanteen takia, mutta ResQ Club -sovelluksen kautta voi os­taa ravintoloiden, kahviloiden sekä kauppojen hävikkiruokaa halpaan hintaan.

Kaiken kaikkiaan koen, että Jyväskylässä on hyvät mahdollisuudet kestävään elämän­tapaan. Monet edellä mainitut Jyväskylän palvelut ovat ainutlaatuisia ja suosittelen­kin kaikkia jyväskyläläisiä kokeilemaan niitä. Kun me asukkaat alamme toimia kestä­vämmin, kuljemme vähitellen kohti vähähiilisempää ja entistä kestävämpää Jyväsky­lää.

Tutustu tarkemmin Jyväskylän tarjontaan Arjen ilmastotekoja Jyväskylässä -sivustolla.

Teksti: japattaja Helmi