Juhon blogi: Muuratjärven kyläkierros

18.07.22 | Ajankohtaista, Blogi, Pyöräile kylille

Muuratjärvi on ainakin muuramelaisille kovinkin tuttu järvi naapurissa. Kalaisa järvi sijaitsee Muuramen länsipuolella ja se laskee vettä Muuramenjoessa Muuramen kaupungin kyljessä Päijänteeseen. Järvi jää Muuramesta katsottuna Muuramenharjun taakse länsipuolelle, itse harju on padonnut järven nykyiselle sijalleen. Järven kiertäminen on monipuolinen kokemus keskisuomalaisesta tiemaisemasta. Kierron varrella näkee monenlaista tietyyppiä ja matka voi parhaimmillaan antaa perspektiiviä seudun historiaan.

Alkumatkan suunnittelu / siirtymä ja kierto

Muurame toimii hyvänä tukialueena kiertoon ja matkaeväät ja valmistelun voi tehdä helposti Muuramessa. Muuratjärven ympäri voi ajaa molemmin kiertosuunnin. Itse ajoin vastapäivään, sillä pyöräilin Jyväskylästä Ronsuntaipaleentietä Isolahteen ja jatkoin mäkistä taipaletta järven pohjoispuolelle. Näin ollen matkaa kertyi itselleni koko kierrossa noin 55 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Isolahdentietä en ajanut, sillä siirtymä Muuramesta takaisin Jyväskylään Vanhan nelostien kautta on suorempi reitti.

Vaihtoehtoisesti kiertoon voi tulla Jyväskylästä lyhyellä linja-automatkalla; linkit 14 ja 21 kulkevat Muurameen. Myös Korpilahden suunnalta voi lähteä kiertämään järveä ja halutessaan jättää Kuusaanmäentien länsi-itäsuuntaisen tien raskaat hiekkamäet kokematta.

Matkakokemus

Lähden matkaan aurinkoisena iltana. Jyväskylän keskustan festarihumu saa minut liikkeelle ja lähden kaupungin hulinaa karkuun rauhalliselle Muuratjärven kyläkierros -hankereitille. Teen siirtymän Jyväskylästä Isolahteen toisesta reitistä tuttua mäkitaivalta. Tällä kertaa reitti tuntuu lyhyemmältä, kun ajattelen sitä vain siirtymänä, enkä itse reittinä. Isolahden bussipysäkillä päätän pukea tuulipuvun. Varsinaisesti olen virallisella Pyöräile kylille -hankkeen Muuratjärven kyläkierto -reitillä vasta nyt, vaikka olenkin jo matkannut kymmenisen kilometriä.

Lähden Saukkolaa ja Tikkalaa kohti. Ensimmäinen pitkä alamäki pudottelee Isolahdelta kohti Saukkolaa ja ylittää Muuratjärveen virtaavan Myllyjoen. Tuulipuvun vasen hartia alkaa räpättämään tuulessa. Säikähdän kovaa ääntä ja naurahdan itselleni. Maantie kulkee tyypillisessä metsämaisemassa ja peltojen viertä eteenpäin.

Mäkitaival ja tierakentamisen ihmeet

Saukkola ei juuri tunnu kylältä. Satunnaisia harvoja maataloja pilkistää siellä täällä. Pyörällä etenee mukavasti Saukkolan läpi ja nopeus on kova, kunnes pellon jälkeen tie lähtee kaartamaan nousuun. Huomaan 7 % mäkinoususta kertovan varoitusmerkin. Minua tämä ei hetkauta, sillä mäki ei näytä kovin jyrkälle. Mäki voisi olla huomattavasti jyrkempi, ellei tien suunnittelupöydissä mäkeä olisi päätetty ylittää kallioleikkauksen avulla.

Tie näyttää juuri siltä, että maaston mäkeen on kaiverrettu mahtipontisella työkalulla kunnon kanjoni. Kanjonin molemmin puolin olevat kallioseinämät kohoavat ainakin 5 metrin korkeuteen Sutolanmäen rinteillä. Kallioleikatun tien molemmin puolin on kaiverrettu kohtalainen oja. Ilmeisesti siltä varalta, jos seinämien lohkareet pääsisivät liikkumaan roudan jäljiltä ja rojahtamaan irti seinämästä. Ajatus vyöryvistä järkäleisistä lohkareista puistattaa hieman. Palaan muistoissani Monte Negron Dinaaristen alppien rinteille. Noille korkeille vuorille rakennettuihin tunneli- ja rinneteihin, jossa kallioleikkausten jyrkät, lähes kohtisuorat ja jopa tien päälle kovertuvat seinämät ja tielle seinämiltä pudonneet irtolohkareet herättivät todellista jännitystä.

Katselen jälleen tien reunamia kivutessani ylöspäin. Samankaltainen, mutta massiivisempi, ja itseasiassa koko Suomen massiivisin, kallioleikkaus syntyi 2020-luvulla Kirri – Tikkakosken välille, josta kalliota ja maa-ainesta revittiin luonnosta irti noin 1,2 miljoonaa kuutiota, kun päätöksissä päädyttiin tunneleiden sijaan kallioleikkauksiin. En osaa arvioida polkemani kallioleikkauksen massiivisuutta mutta se on ainakin moninkertaisesti pienempi verrattuna Kirrin leikkaukseen.

Saavutan rehkinnän jälkeen tasaisen kohdan ja pääsen kallioleikkauksen kanjonista pois. Tie jatkuu selvästi luonnottoman tasaisesti seuraavankin mäen rinteelle. Tässäkin kohtaa tieinsinööri on voittanut mäen. Maantie jatkaa muuta maastoa korkeammalla. Näkymät puiden yli Muuratjärven pohjoiseen Saukkolanlahteen vaikuttavat. Metallisen tien suojakaiteen takana lähinäkymä putoaa ainakin 10 metriä louheista ja murskeista pengerrinnettä metsikköön. Maantien maastoon piirtäneet ammattilaiset ovat selvästi päätyneet maisemaa muokkaaviin ratkaisuihin ja lyhyt osuus on hämmästyttävän irrallinen muuhun reitin tieosuuteen verrattuna. Jatkan etenemistä rennosti ilta-aurinkoista Saukkolandentietä. Maatalon isäntä heilauttaa kättä tervehdykseksi, heilautan takaisin hymyillen ja soitan kelloa. Talot ja pihapiirit alkavat laikuttamaan tiheämmin tienviertä. Ohitan pian Tikkalan nimikyltin.

Tikkalan keskus

Tikkalan kylän keskusta sijaitsee kolmen tien risteyksessä Muuratjärven länsipuolella. Kylä on saanut nimensä alueen ensimmäisestä talosta Tikkalasta, jonka historia vie kauas 1500-luvulle. Erikoisin piirre keskittymässä on edelleen toiminnassa oleva K-Market kyläkauppa ja yhden pumpun bensa-asema. Alueen palvelukanta on siis huomattavasti lähipitäjiä korkeammalla. Lähimmät kaupat löytyvät Muuramesta, kymmenen kilometriä linnuntietä järven toiselta puolelta. Näillä metsätaipaleilla kauppavalikoima on ylellisyyttä. Suunnittelen visiittiä ja kirjoitan mieleni ostoslistalle ainakin jäätelöä.

Tikkalan Mehtosen kauppa on maanantaista sunnuntaihin auki puoli kuuteen. Itse olen armottomasti liian myöhässä kaupan ovella. Taukojäätelö jää haaveeksi. Ihmettelen hetken Tikkalan keskittymää risteyksessä. Kilometriopasteet näyttävät Jyväskylään, Korpilahdelle ja Petäjävedelle. Valitsen suunnan Korpilahdelle. Tiedostan, että seuraavan kerran näen Tikkalan kaltaisia palveluita Muuramessa.

Hiekan ja kuoppien peltotie

Heti Tikkalan keskittymästä lähtiessä tie muuttuu hiekkatieksi. Raju tien leveyden kattava vesiuurre yllättää niin, että joudun jarrut pohjassa pysähtymään kanjonin äärelle. Potkaisen jalan uurteen yli. Ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Kovassa vauhdissa olisi käynyt huonosti. Tien pinta on muutenkin kuin pommituksen jäljiltä. Koko tien levyiset nimismiehenkiharat” ja kumpareenomaiset töyssyt hyppyyttäisivät minua hallitsemattomasti, jos päästelisin alamäkeen täysillä. Sateen valuma on päässyt uurtamaan muuallekin syviäkin hiekkakanjoneita, joiden ylittämisessä on syytä jalkautua, laskettelen mäkiä varovasti kuoppia väistellen. Kerran täräytän kaarteessa kuoppaan. Kiitän pyöräni renkaita kiitettävästä tartunnasta tiehen kun pysyn pinnassa kiinni. Tien vaatima valppaus pitää hereillä. Muutakin liikennettä kulkee tiellä satunnaisesti.  Yritän kuvitella töyssyistä tietä pimeällä aivan liian kovaa mutkista ajavan auton alla – rallikuski ehkä pitäisi auton hallinnan, tavan kaahari päätyisi ojaan.

Tikkalan kyläkeskuksesta Korpilahden suuntaan on laajoja, kauniisti kumpuilevia peltoja ja komeita maataloja. Näiden aktiivisten maatilojen toiminta on varmasti luonut perusteet Tikkalan nykyiselle aktiivisuudelle. Yhden pellon kultaisena jatkuva kumpuilevat palstat ovat ilta-auringon kultaamana erityisen kauniita. Kuljen läpi Ohelanaukeen, joka on aktiivinen maatalous- ja majoitusalue, josta ei maaseutuidylliä puutu. Tiluksilta löytyy vanhaan maitohuoneeseen rakennettu YMIS käsityöläispanimo. Voisin kuvitella itseni joskus yöpyvän täällä ja katsella latopirtin ikkunasta avautuvaa kaunista peltomaisemaa siemaillen Ohelanaukeen myymälästä napattua olutta. Jatkan Ohelanaukeen reunamille. Mieleni harhailee maaseutuidyllissä, kun katselen ilta-auringossa paistattelevia lehmiä kaukana pellolla. Yhtäkkiä toisella puolella puuston ja heinikön seassa rapisee eriskummallisesti… Mäyrä pujahtaa tielle! Mustavalkoraitainen otus sujahtaa ojan heinikosta tielle ja köpöttelee hetken tien laitaa hypäten myöhemmin metsään omille poluilleen. Teen nopean ohjausliikkeen vaistomaisesti etäämmälle, vaikken uskokaan mäyrän hyökkäävän eteeni enää. Olen aiemmin säikähtänyt lepikoista eteen lehahtavia metsälintuja ja metsän siimeksessä rymyäviä hirviä, mutta mäyrän näkeminen oli uusi kokemus!

Mystinen metsätaipale

Pyörittelen hiekkataipaletta eteenpäin metsiin nousevan mäen suuntaan. Mäkeä noustessa sivupeilistä välähtää hetken päivän viimeinen auringonvalo takanani peltomaisemien takaa. Tie vie minua metsään ja aurinko laskee mailleen. Laitan ajovalot päälle. Metsässä laskettelen viileitä laskuja ja väistelen kuoppia kovassa vauhdissa. Ohi vilahtaa jonkinlainen saha tai myllyrakennus pimeässä notkossa. Näyttää hieman karmaisevalta. Etenen pimenneessä metsässä yllättävän nopealla vauhdilla. Ylitän lyhyitä kumpareita, edellisen alamäen vauhdilla pääsee seuraavan kumpareen päälle. Kuvittelen, että jos pysähtyisin, joutuisin suomalaisessa uskomusperinteestä peräisin olevaan metsänpeittoon eli tilaan tai paikkaa, johon luonnossa kulkeva ihminen voi joutua eksyessään, vähän niin kuin alueen satunnaiset hylätyltä vaikuttavat vanhat rakennukset. En kuitenkaan ole eksynyt. Tie saa hetken ajan päällystettä. Vihtalahden sinipohjainen nimikyltti on vaurioitunut. Huomaan, että alueen muutkin opasteet ovat kokeneet jonkinlaista vahinkoa. Ehkä alueella on jonkinlaista juroa mystiikkaa.

Lisään kierroksia matkan mystiikkaan ja päätän polkea Muurameen opastavan viitan ohi parisataa metriä, sillä muistan geokätköilyharrastukseni kautta, että alueen metsään on hylätty raitiovaunuja. Siis ihan oikeita raitiovaunuja, joiden tarinan voi lukea YLEltä. Ilmeisesti vaunut on kärrätty 50-luvulla metsään ja ajatettu niin pitkälle pöpelikköön kuin veto on kuljetuskalustossa riittänyt. Jätän pyörän päätieltä poikkeavalle pienelle metsäpolulle. Tarvon hetken polulla kohti kätköpaikan koordinaatteja. Huomaan, että sukkani kastuvat. Suomaista kosteikkoa ei kannata tarpoa reikäisillä pyöräkengillä. Päätän jättää kätkön ja raitiovaunut toiseen kertaan. Polkaisen pyörän pois metsästä ja käännyn tulosuuntaani. Olen taas maantiellä. Jos jatkaisin eteenpäin, päätyisin Korpilahdelle. Muurameen johtava opaste johtaa hiekkatielle, joka on jo nopealla vilkaisulla todella hurjassa kunnossa verrattuna aiempaan. Toivotan lystikästä matkaa itselleni, kun huomaan tien muuttuvan koko ajan radikaalisti huonompaan suuntaan. Muutama vanhan ajan vettyneenoloinen aitta ja sammaloitunut kivimuuri näkyvät tien laidassa. Vihtalahti jää taakse.

Tie ei varsinaisesti ole kovin herkullinen pyöräiltäväksi, sillä pinta on heikkokuntoista ja mäet ovat rajuja. Tie on raskas ajaa, mutta vaihtoehtoinen reitti koukkaisi turhan kaukaa Korpilahdelta. Kiskon jyrkkää hiekkamäkeä ylös ja huomaan tien vierellä kyltin Havumäki ranchille. Skeittausta ja majoitusta tarjoava mielenkiintoinen alue on rakennettu keskelle koskematonta luontoa. En kuitenkaan tällä erää poikkea alueelle. Hiekkatie jatkuu vielä muutaman kilometrin. Viimeisen mäen harjanteelta edessäni avautuu peltomaisema ja näen pellon takana siintävän t-risteyksen sinipohjaiset kilometriopasteet. Tuskainen hiekkapätkä olikin lopulta lyhyt. Mäet tekivät kuitenkin tehtävänsä. Laskettelen huojentuneena päällystetylle maantielle. Myös synkeän oloinen metsätunnelma lakkaa.

Paluu päällysteelle

Etenen vauhdilla, kun saan taas päällystettä alle. Muuramen teollisuusalue lähestyy. Peltitehtaan suoralla saan vauhtia pyörälle. Kuulen, kuinka takaa lähestyy pärisevä moottorin ääni. Mopopojat ajavat vauhdilla ohitseni, ensimmäinen nostaa eturenkaan keulimiseen, toinen seuraa perässä. Turvaväli mopopoikien välillä on niin olematon ja vauhti on selvästi nostettu näyttämisen vuoksi korkealle. Toivon, ettei mitään kävisi pojille. Pojat käryttävät ohi ja pian pärräävä ääni hiipuu edessä siintävän käännöksen taakse ja sekoittuu Ysitien satunnaiseen meteliin.

Ylitän rauhallisen Ysitien ja käännyn Muuramen teollisuuskylää kohti. Rakennuskanta tiheentyy jälleen. Pihapiireissä tehdään kaikenlaisia ilta-askareita. Yhden autotallin edustalla mies korjaa veneen perämoottoria selällään makoillen lamppu suussaan. Hän ei noteeraa ohipyöräilyäni. Pian Harvian tehtaat vilahtavat ohi ja pyörätie Muuramen keskustaan alkaa. Polttoainevaunullinen juna kolistelee ylitseni Teollisuustien ylittävällä rautatiesillalla. Matkan loppu alkaa tuntua. Myös jaloissa alkaa tuntua, kun poljen Muuramenjoen yli Muuramen keskustaan. Muuratjärvi on kierretty ja hengähdän hetken Muuramen keskustassa ennen paluumatkaa Vanhan nelostien kautta. Kesäilta alkaa hiljalleen kääntyä yöksi ja palaan yön rauhallisuudessa Jyväskylään, jossa festarit edelleen pauhaavat. Ajattelen, että olipa hieno kokemus käydä rauhoittumassa metsien ja mäkien teillä. Kotimatkalla huomaan olevani tyytyväinen.