Hyvän huomisen kylät -hankkeessa on toteutettu yli 60 ilmasto-, luonto- ja kiertotaloustekoa Vehniällä, Valkolassa ja Laukaan kirkonkylällä vuosien 2024-26 aikana. Yhdessä kyläläisten kanssa on tehty monenlaisia tekoja, joilla on haluttu tukea luonnon monimuotoisuutta, pidentää tuotteiden käyttöikää ja oppia uutta energiataloudesta. Olemme järjestäneet työpajoja, joissa on rakennettu linnunpönttöjä ja siilien talvipesiä, valmistettu linnuille talviruokaa, askarreltu kierrätysmateriaalista joulukoristeita, parsittu sukkia, lyhennetty lahkeita, tuunattu kasseja kauniimmaksi, huollettu polkupyöriä, askarreltu tilpehööristä koruja ja loihdittu vanhoista lasipurkeista lyhtyjä. Olemme torjuneet haitallisia vieraslajeja, sienestäneet, istuttaneet sipulikukkia sekä keränneet vanhoja vaatteita hyväntekeväisyyteen. Olemme myös valmistaneet kosmetiikkaa kotikonstein ja valmistaneet kauniita vihkoja japanilaista tekniikkaa hyödyntäen.
Nyt näistä työpajoista onnistuneimmat ja innostavimmat ideat on koottu Hyvän huomisen kylät -ideavihkoseen. Vihkosessa on vinkkejä, oivalluksia ja ohjeita, kuinka näitä voi toteuttaa yhdistyksen ja yhteisön toiminnassa. Pieniä tekoja voi toteuttaa yhdistysten tai yhteisöjen illanvietoissa, tapahtumissa ja talkoissa. Yhdessä tekeminen luo toiveikkuutta, iloa ja yhteenkuuluvuutta. Teot ovat helppoja toteuttaa, useimpien tekeminen vaatii vain vähän valmisteluja. Tärkeintä on kokoontua yhteen ja ryhtyä tekemään!
Hyvää huomista rakennetaan tämän päivän teoilla!
Hyvän huomisen kylät -hanke päättyy 31.7.2026. Lämmin kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille! Erityiskiitos Vehniän ja Valkolan kyläyhdistyksille. Kanssanne on ollut ilo ideoida, toimia, haaveilla, nauraa ja saada aikaan. Toivottavasti hyvän huomisen teot jäävät kylillänne elämään!
