Keväällä 2011 päättyneen Ruokaa läheltä -hankkeen tavoitteena oli edistää Jyvässeudun alueella luomu- ja lähituotteiden käyttöä ja saatavuutta sekä tuottajien ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Hankkeen aikana Jyvässeudulle perustettiin kolme vapaaehtoisvoimin toimivaa ruokapiiriä, , joiden toiminta jatkuu edelleen hankkeen päättymisen jälkeenkin. Lähiruokapiirit toimivat Tikkakoskella, Muuramessa ja Laukaassa. Ruokaa läheltä -hanke sai Leader-rahoitusta JyväsRiihi ry:ltä ja Keski-Suomen TE-keskukselta.
Lähiruokapiirin tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa, vaan välittää tuoretta, terveellistä ja puhdasta lähiruokaa asukkaille ilman ylimääräisiä välikäsiä. Lähellä tuotettujen elintarvikkeiden suosiminen on myös ympäristöteko. Koska kuljetusmatkat ovat lyhyitä, myös elintarvikkeiden pakkauskustannuksissa syntyy säästöjä. Ostamalla lähiruokaa tuetaan paikallisia tuottajia ja pidetään eurot omassa maakunnassa.
Lähiruokapiirin kautta kaikki kiinnostuneet lähialueen asukkaat voivat tilata tuotteita suoraan lähiseudun tuottajilta noin kerran kuukaudessa. Lähiruokapiirin valikoima vaihtelee tuotteiden saatavuuden ja tilaajien kiinnostuksen mukaan. Piirin kautta voi tilata mm. kauden vihanneksia ja kasviksia, leipätuotteita, jauhoja ja muita kuivatuotteita. Ruokapiiri toimii vapaaehtoisten voimin. Talkoolaisten apua tarvitaan mm. tuotteiden jakamisessa tilaajille. Sinäkin voit tulla mukaan edistämään lähiruokatoimintaa Jyvässeudulla!
Ideoita ja ehdotuksia ruokapiirien toimintaa koskien otetaan ilolla vastaan!
Lähiruokaa on saatavilla Jyvässeudulla useista eri toimipisteistä. Tuottajiakin löytyy melkoinen määrä. Vinkkejä lähiruuan metsästykseen löydät täältä.
JAPA ry:n koordinaattori Anna Sarkkinen
p. 040 593 8541
