Mitä tarkoittaa kestävä kehitys? Vastausta voi lähteä hakemaan englanninkielisen termin sustainable development kautta. Vaikka kestävä kehitys suomennoksena sisältää saman ajatuksen, englanninkielinen versio kertoo hieman enemmän: Puhutaan kehityksestä, joka voi olla pysyvää; kehityksestä jonka on mahdollista jatkua. Tavoitteena on ihmiskunnan nykyisten perustarpeiden tyydyttäminen siten, että tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus elää. Maapallo on meillä vain lainassa tulevilta sukupolvilta. Kestävä kehitys ei ole vain ympäristönsuojelua, vaan siihen kuuluu ekologisen näkökulman ohella sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen näkökulma. Päätöksiä tehdään usein taloudellisiin seikkoihin nojautuen, mutta kestävän kehityksen mukaisesti tulisi taloudellisuuden ohella painottaa myös ekologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia.
YK:n Ympäristö- ja Kehityskonferenssi järjestettiin Rio de Janeirossa vuonna 1992. Tuolloin kansainvälinen sitoumus kestävään kehitykseen vahvistettiin korkeimmalla poliittisella tasolla. Konferenssissa hyväksyttiin julistus ja toimintaohjelma. Julistuksessa suositellaan kaikkia maailman kuntia laatimaan paikallinen kestävän kehityksen toimintaohjelma eli Agenda 21, joka määrittelee, miten kestävän kehityksen tavoitteisiin voidaan päästä. Julistuksessa muun muassa todetaan, että parhaiten kestävää kehitystä edistetään paikallistason toimintaa aktivoimalla.
Agenda on latinan agere-verbin muoto, joka tiukasti suomennettuna tarkoittaa toimitettava. Sanalle on myöhemmin annettu samansuuntaisia merkityksiä:
Paikallisagenda tarkoittaa toimintaohjelmaa kunnan kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Kysymyksessä on toisaalta jatkuva prosessi, jota toteutetaan yhteistyössä kunnan eri tahojen kanssa ja toisaalta se on myös dokumentti, joka tukee varsinaista toteutusta. Jokaisen kuntalaisen päivittäisillä valinnoilla on paikallisten vaikutusten lisäksi yhteys myös maailmanlaajuiseen hyvinvointiin. JAPA ry koordinoi Jyväskylän asukkaiden paikallisagendatoimintaa. Koordinoinnin avainsanoina ovat kehittäminen, tiedotus ja yhteistyö.