Taivas repeää ja sataa kaatamalla. Sateen pitäisi rauhoittua muutaman tunnin päästä. Ajattelen että sillon on tosin jo hieman myöhäinen ajankohta. Mieleeni syntyy ajatus iltapalasta Kuusaankosken nuotiopaikalla retken yhteydessä. Ei haittaa, vaikka menisi myöhään. Onhan sitä ennenkin iltahämärässä poljettu tuntemattomilla teillä. Paljastan, etten ole koskaan polkenut Kuusaankoskelta Hitonhaudalle ja Vehniälle. Nyt tulisin tekemään sen!

Lähtisin matkaan ilta-auringon ollessa vielä korkealla. Reitille pystyisi siirtymään linja-autolla joko Laukaaseen tai Tikkakoskelle, josta on muutaman kilometrin matka Vehniästä lähtevälle reitille. Bussi 41 kulkee läpi päivän ilta kymmeneen asti Jyväskylä – Laukaa väliä. Lisäksi bussi 22 kulkee noin keskiyöhön asti Jyväskylä – Tikkakoski väliä. Harkitsen linja-autoa. Se olisi erinomainen vaihtoehto näin illalla liikkuessa.

Päädyn silti pyörään. Poljen siten Jyväskylästä Laukaaseen, niin että ehdin Laukaassa käymään vielä kaupassa. Tämä on hyvä suunnitelma, ajattelen ääneen. Laukaahan on saanut uuden mahtavan pyöräyhteyden Jyväskylästä ja eteneminen on mukavaa uutta pyörätietä pitkin. Autollakin pääsisi Laukaaseen muutamassa kymmenessä minuutissa. Pyörällä menee noin tunti.

Jyväskylästä Kuusankoskelle

Poljen kevyesti Laukaaseen Vihtavuoren kautta. Uutta pyörätietä on mukava painella kohti Laukaata. Matka sujuu yllättävän nopeasti. Pian huomaan jo Laukaan paloaseman historiallisen paloauton tervehtivän yhdessä mäkeen valkoisista kivistä muodostetun LAUKAA taideteoksen kanssa. Ilta on vielä sen verran nuori, että käyn kaupassa hakemassa evästarpeita Kuusaankosken taukopaikkaa ajatellen. Teen ostokset ja suuntaan pohjoiseen kohti kanavaa. Pyörätie kulkee tutusti Peurungan risteykseen, jonka jälkeen jatkan pari kilometriä maantien laitaa Varjolan ja kanavan risteykseen asti. Minulla ei ole mikään hoppu. Pyörittelen mukavasti eteenpäin ja jätän Laukaan keskustan taakseni. Peurungan jälkeinen maantien laita on tuttu monelta Pyöräile kylille -reitiltä, se on hyvin ajettavissa pientareen ansiosta. Pian olenkin jo Varjolan risteyksessä.

Kurvaan pienen polun alas nuotiopaikalle. Paikka on siistissä kunnossa, joku on tuonut itämaisen maton laavuun tuomaan lisämukavuutta yöpyjille. Tarkastan puuliiterin ja oven takaa paljastuu yllättävä näky – tyhjää täynnä! Ohhoh, paikan puuhuolto on ilmeisesti tauolla. Noh joudun hylkäämään suunnitelman nuotion valosta paikalla, ainakin osittain. Askartelen öljytonnikalapurkin ja paperinpalan avulla itselleni jo armeija-ajoilta tutun ”sissitonnikalan”. Tonnikalapurkin öljyn ja siihen upotetun paperinpalan avulla loihdin itselleni hätänuotion, joka valaisee nuotiopaikkaa suuren öljylampun voimalla. Istuskelen omatekemälläni nuotiolla tovin odotellen liekin sammumista. Lopputuloksena on lämmin tonnikalaeväs. Eväiden jälkeen matka jatkuu. Koskisillan molemmin puolin on alkanut syntyä vedestä nousevaa usvaa, vaikka aurinko on vielä hieman horisontin yläpuolella. Taivaan värit kosken yllä ovat kuin taideteoksesta.

Ilta alkaa

Jatkan Kuusaalta lännen suuntaan jatkuvalla tiellä. Tie on hiekkainen metsätie, joka johtaa Valkolaan. Ohitan Varjolan majoitusalueen. Isot tyylitellyt kyltit ja mökkinimet luovat majoitusalueelle todellista matkailuyrityksen tuntua. Paikka on herkullinen pyörämatkailijan näkökulmasta. Katselen ikkunoista kuultavaa valoa hämärtyvässä rantamaisemassa. Ilmeisesti mökit ovat varattuna. Matka jatkuu syvemmälle metsään. Ohitan Luken eli kalatutkimuslaitoksen. Peurunkajoen varrelle rakennettu tutkimuslaitos on alueen mittakaavassa valtava ja näyttää lähinnä hiihtokeskukselta jyrkän ja jylhän Multamäen kupeessa.

Multamäki nousee maisemassa niin korkealle, että näkymä vuorelle näyttää hieman ulkomaiselta. Järven rannasta kohoava vuori on noin 210 m korkea ja sen rinteillä mutkittelisi erinomaiselle näköalapaikalle vievä luontopolku. Kapea tie kurvaa ihan rannan tuntumaan. Vesirajasta saa erityisen tuntuman vuoren maisemaan. Jatkan matkaa. Huomaan, että viistoittain putoavassa maisemassa tielle on noussut jännittävä usva. Valkoinen usva näyttää kuin valuisi hiljalleen viisteisessä maastossa tien yli hentona harsona. Osittain usvakerros on niin sakea, että joudun tähystämään tien pintaa hieman tarkemmin kuoppien varalta. Päällysteen ja hiekkapinnan laatu on ollut kuitenkin siedettävää. Välillä usva ohenee ja välillä se on pakkautunut tiiviimmin tien ylle. Jatkan matkaa metsätiellä vuorottelevassa näkyvyydessä. Huomaan välillä tiellä loikkivan sammakoita.

Satunnaisissa pihapiireissä on massiivisia parru- ja hirsikasoja siisteissä pinoissa. Tuoksuu metsätaloudelle tyypillinen märkä ja pihkainen tuoksu. Pian myös metsään alkaa piirtymään järjestelmällisyyttä ja suoria puustorivejä. Olen saapunut Valkolaan. Kylässä on suuri, yli 100-vuotias kyläkoulu ja aktiivisena toimiva Valkolan kyläyhdistys, joka järjestää kaikenlaisia tapahtumia. Valitsisin jonkun alueen ihanista uimarannoista takuulla lepopaikaksi, jos aurinko olisi vielä ylhäällä. Valkola on miellyttävä kohde pyöräiltäväksi, vaikka mitään palveluita kylällä ei oikeastaan ole. Aiemmin näkemäni kalatutkimuslaitos on yksi voimakkaimmista alueen työllistäjistä ja itse kylän tunnetuin nähtävyys on Hitonhauta, jonne suuntaisin seuraavaksi.

Hitonhauta

Hitonhauta on jääkauden aikana muodostunut rotko Valkolan koululta noin 5 km päässä. Rotko on hyvin vaikuttava näky, se on päätynyt lukuisiin retkeilyoppaisiin Keski-Suomen Must-see retkeilykohteisiin. Se on niin maisemalliselta kuin geologiselta arvoltaan mielenkiintoinen. Noin 800 metriä pitkän rotkon seinämät nousevat 10–20 metriin. Rotkon leveys on 30–40 metriä. Valittelen itselleni, että näin pimeässä ja huonoilla kengillä minulla ei ole mitään asiaa Hitonhaudan alueelle. Tehokkaat ajovaloni saisin kyllä käsivaloiksi, jos päätyisin jalkautumaan. Paikan lähelle pääsee Hitonhaudantietä pitkin, mutta loppumatkasta on moottoriajoneuvolla ajo kielletty.

Laskettelen Valkolasta suoraa ja päällystettyä Valkolantietä alle kilometrin ja näen kääntymisestä muistuttavan varastohangaarin. Myös tienviitta osoittaa Hitonhaudalle. Poljen hiekkaisen maankaatopaikan läpi. Hiekkaiset alueen avoimet kukkulat ja dyynit ovat usvan peitossa. Jatkan suorarivisten talousmetsien lomassa ja jälleen iso Hitonhauta -kyltti yllättää. Tässä kohtaa harkitsen poikkeamaa. Horisontin taakse laskeneen auringon valoa on vielä hieman jäljellä, mutta se ei riittäisi paluuseen. Teen päätöksen jättää Hitonhauta seuraavaan kertaan, kun olen aikaisemmin liikkeellä. Jatkan matkaa ja metsän siimeksessä olevan järven pinta tuikkii viimeisiä taivaan oranssihtavia sävyjä puiden lomasta. On rauhallista. Tie kapenee jälleen ja reunat metsiköityvät tiheiksi. Mutkittelen hämärässä metsässä hetken ajan. Edessäni alkaa pitkä suora, jonka loppupäässä siintää valtaisa mäki metsän katolle. Alan kavuta porrasmaista mäkeä ylös. Jyrkkyyttä on, mutta nousu taittuu pikkuhiljaa. Vaikuttaa, että olen kiivennyt reitin korkeimmalle kohdalle. Puuskutan ja vedän hetken happea. Tien keskelle jähmettynyt lintu lehahtaa yllättäen läheisen puuston suojaan.

Villisti kasvavan metsämaiseman vastapainona on raivattuja hakkuuaukeita. Niiden alaston rajuus muistuttaa pohjoisen korpimaisemista ja todellisista erämaista.  Metsänkasvu ei ole onnistunut palauttamaan puita mäelle. Muutama pystyyn jätetty koppelo muodostaa terävälinjaisia siluetteja taivasta vasten. Siellä täällä pilkistää myös rakennuksia. Mäkikylä -nimestä voi päätellä, että harvojen rakennuksien jälkeen alkaa alamäki. Pudottelen Vehniää kohti. Reitillä on helppo pysyä, sillä risteyksissä oikea suunta näyttää aina ajettavimmalta.

Vehniän Iso-Hirvasen järven länsipuolinen maasto on hankalaa, tasaisia kohtia on vähän. Rinteille on rakennettu pikkumökkejä laikuttamaan mutkittelevan kylätien molempia puolia. Äänimaisema muuttuu hiljaisesta metsästä uuteen: alkaa kuulua raskasta moottorin huminaa ja ujeltavaa ääntä metsän takaa. Tasaisesta, mutta kaukaisesta liikenteen kohinasta päättelen, että lähestyn Nelostietä ja Vehniää.

Vehniä ja retkipyöräilyn ekonomia – päätös paluusta

Laskeudun metsäiseltä mäeltä tasaiselle niittyaukealle. Näen Nelostien risteävän menosuuntani kanssa ja täyspitkät sivuvalaistut rekka-autot suihkivat pikatiellä molempiin suuntiin. Rekoista kuuluu ujeltava ääni, joka muistuttaa minua aikaisemmista Euroopan pyöräretkistäni. Kuvittelen, että moisen massiivisen ajoneuvon näkeminen aikaisemmilla Mäkikylän metsäteillä puulastissa olisi ollut uskomaton tapahtuma, kun pimeä metsä valaistuisi tiellä kulkevan valonlähteen ansiosta. Alitan nelostien autolla ajettavan rummun läpi ja ajelen yöhön hiljentyneen kylän poikki pohjoiseen. Vehniä on Laukaan kunnan suurin kylä, jossa asuu noin 1000 asukasta. Sadat taloudet ovat levittäytyneet laajalle alueelle valtatien molemmin puolin. Laukaan torpparikylästä historiallisen kauppareitin varrelle kehittynyt Vehniä on edelleen pikatien ansiosta helppo saavuttaa. Voin kuitenkin kuvitella, että pienemmille kyläteille kääntyvä ja sieltä tuleva liikenne on aiheuttanut liikenneturvallisuuteen haasteita historiassa, kun kylän läpi on pyyhkinyt tuhansia, ellei kymmeniätuhansia moottoriajoneuvoja päivittäin. Liittymiä on onneksi rakennettu. Vuoden 2022 alusta alkaen Vehniälle on Jyväskylästä päässyt koko matkan moottoritietä pitkin. Täältä olisi myös helppo lähteä kauemmas maailmalle, sillä olen Tikkakosken lentoasemasta vain viiden kilometrin päässä.

Ihmettelen hetken uutuuttaan kiiltävää infraa ja mietin, miten logistiset ratkaisut muuttavat alueiden historiaa ja mielenmaisemaa. Siirryn nelostien ylittävälle sillalle ja katselen kaukaisuuteen jatkuvaa kirkkaasti valaistua moottoritietä. Tehokas infra on elintärkeää kansalaisille ja elinkeinoelämälle. Nelostie luo merkittävän kontrastin hiekkaisten, mäkisten ja metsiköitten pimeydessä kiemurtelevien tukkiteiden vieressä. Tuntuu hetken siltä, että olisin polkaissut uinuvan Vehniän kylätien läpi tulevaisuuden pikatielle.

Katson karttaa. Ilta on kääntynyt jonkin aikaa sitten yöksi ja auringonvalo on kadonnut. Pyöräile kylille -reitti jatkaisi takaisin Laukaaseen noin 15 km kun laskeutuisin Alapohjantietä vähän ja lähtisin päällystetyllä suoralla kohti itää. Huomaan pienen kylmyyden vaivaavan. Lämpötila on enää noin kymmenen celsiusastetta. Alan näkemään valinnoissani ekonomisia piirteitä. Retkipyöräilyhän on ekonomiaa eli matkan taloudellisten tekijöiden laskemista. Ekonomisessa ajattelussa on otettava huomioon kilometrit, mäet, nopeus ja niiden suhteuttaminen jaksamisen, eväiden ja nesteen riittämiseen – jopa paristojen ja akkujen riittämiseen. Laskelmissa on myös otettava mukaan tällä kertaa lämpötasapaino ja oma motivaatio. Alapohjantien risteyksestä on suora ja mukava pyörätie lähes Jyväskylään asti. Se olisi vain 21 kilometriä. Jos kääntyisin Laukaaseen, minulla menisi vielä kaksi tuntia ja kotimatka pitenisi 15 kilometriä. Laukaaseen johtava tie on leveä ja päällystetty. Sen varrella on kuitenkin lähinnä tasaisesti metsää ja Peurungan golfkenttä. Kuu loistaa ja valaisee risteysaluetta. Teen päätöksen jatkaa kotiin. Yhteismatkaa tulisi kertymään noin 75 kilometriä, joka on jo mielestäni mukava retkimatka. Olisin voinut tehdä osan matkan siirtymästä bussilla, mutta tällä kertaa päädyin ajamaan Jyväskylästä Laukaaseen. Nyt kun toistan itselleni kysymyksen, onko mitään järkeä enää painella kuunvalossa tuttua tietä Laukaaseen, päädyn valitsemaan suoremman kotiinpaluun, koska kylmyys alkaa vaivata toden teolla pysähdyksissä.

Etenen suurella vauhdilla tasaista ja sulavaa pyörätietä Alapohjantien vierellä. Nautin valinnastani. Usva ja valot luovat tielle eteerisiä ja kelmeitä valoilmiöitä sumuharsoon. Peltojen ylle on muodostunut kevyt usvavaippa, ja katuvalojen valaisemat kosteat usvaseinämät luovat rytmitystä. Ohitan Tikkakosken ja paahdan sileää pinnoitetta retkeni kovimmilla nopeuksilla. Ajattelen lämpimän suihkun kautta nukkumaan pääsemistä.

Laukaan luoteiset maisemakylät – retkireitti on ollut miellyttävä ja mukavalla pyörätiellä etenen niin automaatiolla, että voin summata retken kokemuksia ja ajatella mielessäni alueiden kehittymisen kaarta. Retki on ollut mielenkiintoinen ja tarjonnut hyviä kokemuksia. Aina ei mielestäni tarvitse lähteä polkemaan valoisan aikana. Pimeäajo laajentaa retkipyöräilijän kokemusmaailmaa. Pimeys ja yön rauhallisuus luo perspektiiviä pyöräilyn elementteihin: lämpöön, valoon, liikenteeseen ja ääneen. Yöllinen pyöräretkeily opettaa arvostamaan päivän vaiheiden moninaisuutta ja olemista läsnä muuttuvassa hetkessä.

Muuratjärvi on ainakin muuramelaisille kovinkin tuttu järvi naapurissa. Kalaisa järvi sijaitsee Muuramen länsipuolella ja se laskee vettä Muuramenjoessa Muuramen kaupungin kyljessä Päijänteeseen. Järvi jää Muuramesta katsottuna Muuramenharjun taakse länsipuolelle, itse harju on padonnut järven nykyiselle sijalleen. Järven kiertäminen on monipuolinen kokemus keskisuomalaisesta tiemaisemasta. Kierron varrella näkee monenlaista tietyyppiä ja matka voi parhaimmillaan antaa perspektiiviä seudun historiaan.

Alkumatkan suunnittelu / siirtymä ja kierto

Muurame toimii hyvänä tukialueena kiertoon ja matkaeväät ja valmistelun voi tehdä helposti Muuramessa. Muuratjärven ympäri voi ajaa molemmin kiertosuunnin. Itse ajoin vastapäivään, sillä pyöräilin Jyväskylästä Ronsuntaipaleentietä Isolahteen ja jatkoin mäkistä taipaletta järven pohjoispuolelle. Näin ollen matkaa kertyi itselleni koko kierrossa noin 55 kilometriä Jyväskylän keskustasta. Isolahdentietä en ajanut, sillä siirtymä Muuramesta takaisin Jyväskylään Vanhan nelostien kautta on suorempi reitti.

Vaihtoehtoisesti kiertoon voi tulla Jyväskylästä lyhyellä linja-automatkalla; linkit 14 ja 21 kulkevat Muurameen. Myös Korpilahden suunnalta voi lähteä kiertämään järveä ja halutessaan jättää Kuusaanmäentien länsi-itäsuuntaisen tien raskaat hiekkamäet kokematta.

Matkakokemus

Lähden matkaan aurinkoisena iltana. Jyväskylän keskustan festarihumu saa minut liikkeelle ja lähden kaupungin hulinaa karkuun rauhalliselle Muuratjärven kyläkierros -hankereitille. Teen siirtymän Jyväskylästä Isolahteen toisesta reitistä tuttua mäkitaivalta. Tällä kertaa reitti tuntuu lyhyemmältä, kun ajattelen sitä vain siirtymänä, enkä itse reittinä. Isolahden bussipysäkillä päätän pukea tuulipuvun. Varsinaisesti olen virallisella Pyöräile kylille -hankkeen Muuratjärven kyläkierto -reitillä vasta nyt, vaikka olenkin jo matkannut kymmenisen kilometriä.

Lähden Saukkolaa ja Tikkalaa kohti. Ensimmäinen pitkä alamäki pudottelee Isolahdelta kohti Saukkolaa ja ylittää Muuratjärveen virtaavan Myllyjoen. Tuulipuvun vasen hartia alkaa räpättämään tuulessa. Säikähdän kovaa ääntä ja naurahdan itselleni. Maantie kulkee tyypillisessä metsämaisemassa ja peltojen viertä eteenpäin.

Mäkitaival ja tierakentamisen ihmeet

Saukkola ei juuri tunnu kylältä. Satunnaisia harvoja maataloja pilkistää siellä täällä. Pyörällä etenee mukavasti Saukkolan läpi ja nopeus on kova, kunnes pellon jälkeen tie lähtee kaartamaan nousuun. Huomaan 7 % mäkinoususta kertovan varoitusmerkin. Minua tämä ei hetkauta, sillä mäki ei näytä kovin jyrkälle. Mäki voisi olla huomattavasti jyrkempi, ellei tien suunnittelupöydissä mäkeä olisi päätetty ylittää kallioleikkauksen avulla.

Tie näyttää juuri siltä, että maaston mäkeen on kaiverrettu mahtipontisella työkalulla kunnon kanjoni. Kanjonin molemmin puolin olevat kallioseinämät kohoavat ainakin 5 metrin korkeuteen Sutolanmäen rinteillä. Kallioleikatun tien molemmin puolin on kaiverrettu kohtalainen oja. Ilmeisesti siltä varalta, jos seinämien lohkareet pääsisivät liikkumaan roudan jäljiltä ja rojahtamaan irti seinämästä. Ajatus vyöryvistä järkäleisistä lohkareista puistattaa hieman. Palaan muistoissani Monte Negron Dinaaristen alppien rinteille. Noille korkeille vuorille rakennettuihin tunneli- ja rinneteihin, jossa kallioleikkausten jyrkät, lähes kohtisuorat ja jopa tien päälle kovertuvat seinämät ja tielle seinämiltä pudonneet irtolohkareet herättivät todellista jännitystä.

Katselen jälleen tien reunamia kivutessani ylöspäin. Samankaltainen, mutta massiivisempi, ja itseasiassa koko Suomen massiivisin, kallioleikkaus syntyi 2020-luvulla Kirri – Tikkakosken välille, josta kalliota ja maa-ainesta revittiin luonnosta irti noin 1,2 miljoonaa kuutiota, kun päätöksissä päädyttiin tunneleiden sijaan kallioleikkauksiin. En osaa arvioida polkemani kallioleikkauksen massiivisuutta mutta se on ainakin moninkertaisesti pienempi verrattuna Kirrin leikkaukseen.

Saavutan rehkinnän jälkeen tasaisen kohdan ja pääsen kallioleikkauksen kanjonista pois. Tie jatkuu selvästi luonnottoman tasaisesti seuraavankin mäen rinteelle. Tässäkin kohtaa tieinsinööri on voittanut mäen. Maantie jatkaa muuta maastoa korkeammalla. Näkymät puiden yli Muuratjärven pohjoiseen Saukkolanlahteen vaikuttavat. Metallisen tien suojakaiteen takana lähinäkymä putoaa ainakin 10 metriä louheista ja murskeista pengerrinnettä metsikköön. Maantien maastoon piirtäneet ammattilaiset ovat selvästi päätyneet maisemaa muokkaaviin ratkaisuihin ja lyhyt osuus on hämmästyttävän irrallinen muuhun reitin tieosuuteen verrattuna. Jatkan etenemistä rennosti ilta-aurinkoista Saukkolandentietä. Maatalon isäntä heilauttaa kättä tervehdykseksi, heilautan takaisin hymyillen ja soitan kelloa. Talot ja pihapiirit alkavat laikuttamaan tiheämmin tienviertä. Ohitan pian Tikkalan nimikyltin.

Tikkalan keskus

Tikkalan kylän keskusta sijaitsee kolmen tien risteyksessä Muuratjärven länsipuolella. Kylä on saanut nimensä alueen ensimmäisestä talosta Tikkalasta, jonka historia vie kauas 1500-luvulle. Erikoisin piirre keskittymässä on edelleen toiminnassa oleva K-Market kyläkauppa ja yhden pumpun bensa-asema. Alueen palvelukanta on siis huomattavasti lähipitäjiä korkeammalla. Lähimmät kaupat löytyvät Muuramesta, kymmenen kilometriä linnuntietä järven toiselta puolelta. Näillä metsätaipaleilla kauppavalikoima on ylellisyyttä. Suunnittelen visiittiä ja kirjoitan mieleni ostoslistalle ainakin jäätelöä.

Tikkalan Mehtosen kauppa on maanantaista sunnuntaihin auki puoli kuuteen. Itse olen armottomasti liian myöhässä kaupan ovella. Taukojäätelö jää haaveeksi. Ihmettelen hetken Tikkalan keskittymää risteyksessä. Kilometriopasteet näyttävät Jyväskylään, Korpilahdelle ja Petäjävedelle. Valitsen suunnan Korpilahdelle. Tiedostan, että seuraavan kerran näen Tikkalan kaltaisia palveluita Muuramessa.

Hiekan ja kuoppien peltotie

Heti Tikkalan keskittymästä lähtiessä tie muuttuu hiekkatieksi. Raju tien leveyden kattava vesiuurre yllättää niin, että joudun jarrut pohjassa pysähtymään kanjonin äärelle. Potkaisen jalan uurteen yli. Ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Kovassa vauhdissa olisi käynyt huonosti. Tien pinta on muutenkin kuin pommituksen jäljiltä. Koko tien levyiset “nimismiehenkiharat” ja kumpareenomaiset töyssyt hyppyyttäisivät minua hallitsemattomasti, jos päästelisin alamäkeen täysillä. Sateen valuma on päässyt uurtamaan muuallekin syviäkin hiekkakanjoneita, joiden ylittämisessä on syytä jalkautua, laskettelen mäkiä varovasti kuoppia väistellen. Kerran täräytän kaarteessa kuoppaan. Kiitän pyöräni renkaita kiitettävästä tartunnasta tiehen kun pysyn pinnassa kiinni. Tien vaatima valppaus pitää hereillä. Muutakin liikennettä kulkee tiellä satunnaisesti.  Yritän kuvitella töyssyistä tietä pimeällä aivan liian kovaa mutkista ajavan auton alla – rallikuski ehkä pitäisi auton hallinnan, tavan kaahari päätyisi ojaan.

Tikkalan kyläkeskuksesta Korpilahden suuntaan on laajoja, kauniisti kumpuilevia peltoja ja komeita maataloja. Näiden aktiivisten maatilojen toiminta on varmasti luonut perusteet Tikkalan nykyiselle aktiivisuudelle. Yhden pellon kultaisena jatkuva kumpuilevat palstat ovat ilta-auringon kultaamana erityisen kauniita. Kuljen läpi Ohelanaukeen, joka on aktiivinen maatalous- ja majoitusalue, josta ei maaseutuidylliä puutu. Tiluksilta löytyy vanhaan maitohuoneeseen rakennettu YMIS käsityöläispanimo. Voisin kuvitella itseni joskus yöpyvän täällä ja katsella latopirtin ikkunasta avautuvaa kaunista peltomaisemaa siemaillen Ohelanaukeen myymälästä napattua olutta. Jatkan Ohelanaukeen reunamille. Mieleni harhailee maaseutuidyllissä, kun katselen ilta-auringossa paistattelevia lehmiä kaukana pellolla. Yhtäkkiä toisella puolella puuston ja heinikön seassa rapisee eriskummallisesti… Mäyrä pujahtaa tielle! Mustavalkoraitainen otus sujahtaa ojan heinikosta tielle ja köpöttelee hetken tien laitaa hypäten myöhemmin metsään omille poluilleen. Teen nopean ohjausliikkeen vaistomaisesti etäämmälle, vaikken uskokaan mäyrän hyökkäävän eteeni enää. Olen aiemmin säikähtänyt lepikoista eteen lehahtavia metsälintuja ja metsän siimeksessä rymyäviä hirviä, mutta mäyrän näkeminen oli uusi kokemus!

Mystinen metsätaipale

Pyörittelen hiekkataipaletta eteenpäin metsiin nousevan mäen suuntaan. Mäkeä noustessa sivupeilistä välähtää hetken päivän viimeinen auringonvalo takanani peltomaisemien takaa. Tie vie minua metsään ja aurinko laskee mailleen. Laitan ajovalot päälle. Metsässä laskettelen viileitä laskuja ja väistelen kuoppia kovassa vauhdissa. Ohi vilahtaa jonkinlainen saha tai myllyrakennus pimeässä notkossa. Näyttää hieman karmaisevalta. Etenen pimenneessä metsässä yllättävän nopealla vauhdilla. Ylitän lyhyitä kumpareita, edellisen alamäen vauhdilla pääsee seuraavan kumpareen päälle. Kuvittelen, että jos pysähtyisin, joutuisin suomalaisessa uskomusperinteestä peräisin olevaan metsänpeittoon eli tilaan tai paikkaa, johon luonnossa kulkeva ihminen voi joutua eksyessään, vähän niin kuin alueen satunnaiset hylätyltä vaikuttavat vanhat rakennukset. En kuitenkaan ole eksynyt. Tie saa hetken ajan päällystettä. Vihtalahden sinipohjainen nimikyltti on vaurioitunut. Huomaan, että alueen muutkin opasteet ovat kokeneet jonkinlaista vahinkoa. Ehkä alueella on jonkinlaista juroa mystiikkaa.

Lisään kierroksia matkan mystiikkaan ja päätän polkea Muurameen opastavan viitan ohi parisataa metriä, sillä muistan geokätköilyharrastukseni kautta, että alueen metsään on hylätty raitiovaunuja. Siis ihan oikeita raitiovaunuja, joiden tarinan voi lukea YLEltä. Ilmeisesti vaunut on kärrätty 50-luvulla metsään ja ajatettu niin pitkälle pöpelikköön kuin veto on kuljetuskalustossa riittänyt. Jätän pyörän päätieltä poikkeavalle pienelle metsäpolulle. Tarvon hetken polulla kohti kätköpaikan koordinaatteja. Huomaan, että sukkani kastuvat. Suomaista kosteikkoa ei kannata tarpoa reikäisillä pyöräkengillä. Päätän jättää kätkön ja raitiovaunut toiseen kertaan. Polkaisen pyörän pois metsästä ja käännyn tulosuuntaani. Olen taas maantiellä. Jos jatkaisin eteenpäin, päätyisin Korpilahdelle. Muurameen johtava opaste johtaa hiekkatielle, joka on jo nopealla vilkaisulla todella hurjassa kunnossa verrattuna aiempaan. Toivotan lystikästä matkaa itselleni, kun huomaan tien muuttuvan koko ajan radikaalisti huonompaan suuntaan. Muutama vanhan ajan vettyneenoloinen aitta ja sammaloitunut kivimuuri näkyvät tien laidassa. Vihtalahti jää taakse.

Tie ei varsinaisesti ole kovin herkullinen pyöräiltäväksi, sillä pinta on heikkokuntoista ja mäet ovat rajuja. Tie on raskas ajaa, mutta vaihtoehtoinen reitti koukkaisi turhan kaukaa Korpilahdelta. Kiskon jyrkkää hiekkamäkeä ylös ja huomaan tien vierellä kyltin Havumäki ranchille. Skeittausta ja majoitusta tarjoava mielenkiintoinen alue on rakennettu keskelle koskematonta luontoa. En kuitenkaan tällä erää poikkea alueelle. Hiekkatie jatkuu vielä muutaman kilometrin. Viimeisen mäen harjanteelta edessäni avautuu peltomaisema ja näen pellon takana siintävän t-risteyksen sinipohjaiset kilometriopasteet. Tuskainen hiekkapätkä olikin lopulta lyhyt. Mäet tekivät kuitenkin tehtävänsä. Laskettelen huojentuneena päällystetylle maantielle. Myös synkeän oloinen metsätunnelma lakkaa.

Paluu päällysteelle

Etenen vauhdilla, kun saan taas päällystettä alle. Muuramen teollisuusalue lähestyy. Peltitehtaan suoralla saan vauhtia pyörälle. Kuulen, kuinka takaa lähestyy pärisevä moottorin ääni. Mopopojat ajavat vauhdilla ohitseni, ensimmäinen nostaa eturenkaan keulimiseen, toinen seuraa perässä. Turvaväli mopopoikien välillä on niin olematon ja vauhti on selvästi nostettu näyttämisen vuoksi korkealle. Toivon, ettei mitään kävisi pojille. Pojat käryttävät ohi ja pian pärräävä ääni hiipuu edessä siintävän käännöksen taakse ja sekoittuu Ysitien satunnaiseen meteliin.

Ylitän rauhallisen Ysitien ja käännyn Muuramen teollisuuskylää kohti. Rakennuskanta tiheentyy jälleen. Pihapiireissä tehdään kaikenlaisia ilta-askareita. Yhden autotallin edustalla mies korjaa veneen perämoottoria selällään makoillen lamppu suussaan. Hän ei noteeraa ohipyöräilyäni. Pian Harvian tehtaat vilahtavat ohi ja pyörätie Muuramen keskustaan alkaa. Polttoainevaunullinen juna kolistelee ylitseni Teollisuustien ylittävällä rautatiesillalla. Matkan loppu alkaa tuntua. Myös jaloissa alkaa tuntua, kun poljen Muuramenjoen yli Muuramen keskustaan. Muuratjärvi on kierretty ja hengähdän hetken Muuramen keskustassa ennen paluumatkaa Vanhan nelostien kautta. Kesäilta alkaa hiljalleen kääntyä yöksi ja palaan yön rauhallisuudessa Jyväskylään, jossa festarit edelleen pauhaavat. Ajattelen, että olipa hieno kokemus käydä rauhoittumassa metsien ja mäkien teillä. Kotimatkalla huomaan olevani tyytyväinen.

Maantiepyörä vaiko sittenkin gravel-pyörä?

Maantiepyörä ei nyrkkisääntöisesti sovi muuhun kuin urheiluun. Reitit kyllä sopivat hintaville maantiepyörille ja reittejä voi tehdä kunnonkohentamisen puolesta. Muutamilla reiteillä on kilometrien pituisia hiekkamaantieosuuksia, jotka ovat esteenä virtaviivaisimmille kapearenkaille. Niiden runkoon ei ole kuitenkaan mahdollista kiinnittää runsaasti matkatavaroita, mikä rajoittaa toteutettavan matkan pituutta ja kestoa.

Gravel- tai cyclocrosspyörä taas ottaa maantiepyöräilyn hyviä ominaisuuksia ja tarjoaa mahdollisuuksia vauhdista ja keveydestä tinkien. Itse näen että suunnittelemani reitit soveltuvat suotuisimmin gravel- tai cyclocrosspyöräilyyn. Tässä pyöräilyn trendikkäässä lajissa renkaiden koko kasvaa ja kuviointi muistuttaa erehdyttävästi maastopyöränrengasta.  Gravel- ja cyclocross pyörissä on usein paljon kiinnikkeitä tavaranlastaukseen, ja pyörätyyppi on ominaisuuksiltaan kuin tehty Pyöräile kylille -reiteille. Gravel-pyörä on pyörien linkkuveitsi ja palvelee niin työmatkapyöräilyssä kuin retkiajossakin. Jos etsinnässä on vauhdikas, luotettava ja ympäristöönsä mukautuva kulkupeli hiekka- ja asfalttiteille, niin gravel-pyörä sopii juuri sinulle!

Mikä se sellainen hybridi on?

Hybridipyörä on hieman maastopyörää muistuttava kaupunki/yleispyörä. Siinä on usein tyypillisesti yleisrenkaat, mutta se ei ihan pärjää gravel- tai cyclocross pyörälle nopeudessa, koska ajoasento on pystympi aiheuttaen maantieajoon merkittävää hidastusta. Se on usein hieman kevytrakenteisempi kuin kunnon retkipyörä, mikä voi tarkoittaa kevyempää maksimilastausta (mitä ei tarvitse miettiä niinkään Pyöräile kylille -reiteillä).  Hybridi-pyörä soveltuu siis kaikenlaiseen ajoon ja pärjää myös maastoelementtien kanssa. Sillä taittaa päivittäisen, pitkähkön työmatkan kuin myös työpäivän jälkeiset, urheilutreenit. Hybridi-pyörään voi usein helposti asentaa tavaratelineen ja lokasuojat, mikä tekee siitä täysverisen retkipyörän lyhyille ja hitaille retkille.

Maastopyörä avaa mahdollisuuksia retkeen

Maastopyörällä pääsee oivallisesti reiteillä eteenpäin myös hiekkaisemmilla tieosuuksilla ja satunnainen teiden huonokuntoisuus ei varmasti haittaa maastopyörällä liikkuvaa. Mutta suurin etu maastopyörästä on, jos haluaa saavuttaa virallisilta Pyöräile kylille-hankkeen reiteiltä poikkeavia luontokohteita reittien varrella, jäykkäperäinen maastopyörä on oiva valinta matkaan pidemmän siirtymän ja kilometrien vuoksi. Useat reittien luontokohteet ovat kuitenkin saavutettavissa pääosin päällystettyjä pyöräteitä tai maantienlaitaa pitkin. Lisäksi luontokohteita löytyy yllättävän läheltä virallista kirjoihin ja kansiin painettua reittiviivaa. Itselleni ei juuri tuota haasteita kulkea ei-maastopyörällä reittejä mahdollisimman lähelle kohdetta ja piipahtaa satulasta ihmettelemään hetkeksi luontoa. Toki maastopyörällä pääsee jo pidemmälle ja syvemmälle metsien poluille, mutta toistan vielä: millään suunnitellulla reitillä ei ole maastoreittipätkiä.

Myös maastopyörästä spinoffannut fatbike – läskipyörä – sopii maastopyörän lailla reiteille, mutta on jo kilomerien kanssa raskaammissa hankaluuksissa. Summaten maastopyörä sopii ehdottomasti poluille ja reiteille, mutta päällysteellä sitä on aina hieman raskaampi polkea eteenpäin kuin kevyempää ja kapearenkaisempaa pyörää.

Kaupunkipyörällä pääsee

Kaupunkipyörän tärkein ominaisuus on rentous. Reitit ovat rentoja ja niitä ei alkuperäisesti ole suunniteltu kuntolenkiksi tai hardcore-biketouring seikkailuksi. Kaupunkipyörän tai kaupunkipyörän kaltainen pyörän hyvät puolet löytyvät kantomahdollisuuksista. Usein esimerkiksi takatarakka tai etukori auttaa kantamaan matkatavaroita ja eväitä rennomman vauhdin eli pidemmän satulassa -oloajan puitteissa.

Tärkeätä on varmistaa, varsinkin ulkona säilytettävän ja paljon käytössä olevan kaupunkipyörän osalta, että pyörä toimii ajettuna liki moitteettomasti ja on turvallinen ajaa.

Sähköpyörän etu ja riski

Sähköpyörä on ehkä ihanteellisin vaihtoehto ihmiselle, joka on järkyttynyt reittien kilometrimääristä. Lähtökohtaisesti reiteille on suunniteltu lyhentäviä oikoreittejä tai reitit kulkevat bussiyhteyksien läheisyydessä. Sähköpyörällä kuitenkin pääsee akun täydellä latingilla varmasti kaikki reitit alusta loppuun, tai ainakin pitäisi päästä, jos kaikki on kunnossa. Siirtymä omasta kotoa reitille kannattaa kuitenkin huomioida akunkestoa ajatellen. Sähköpyörän suurin etu on juuri avustus. Monesti sähköpyörää käyttävien kuuleekin toteavan että ”sähköavustus poisti kaikki pyöräilyn huonot puolet, kuten vastatuulen ja ylämäen!”. On myös hyvä muistaa, että JAPAn Lastipyörälainaamo lainaa ilmaiseksi käyttöön sähköpyöriä!

Jos sattuisi käymään niin että akku loppuisi kesken matkan, voisi nähdä sinulla olevan kaksi vaihtoehtoa. Joko polkea raskaalla ja moottorivastusteisella pyörällä loppuun asti, tai polkea sopivimmalle linja-autopysäkille ja hypätä paluumatkalle. Pyörän sähköosat ja akku on syytä olla tiptop kunnossa ja varmatoimisia ennen matkaa luoden varmuutta pidemmille reissuille upeissa maisemissa. Sähköongelmat kesken reissun ovat lähes aina mahdottomia korjata tienpäällä ja varma tapa latistaa reissufiilis.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan kaikenlaiset pyörät sopivat Pyöräile kylille -reiteille. Jotkut tosin paremmin kuin toiset, eli jotkut pyörät ovat mukavampia ajaa ja kokemus on miellyttävämpi. Mutta kaikki riippuu siitä, mikä on itsellesi mukavaa! Usein pyöräilypiireissä kuuleekin toteamuksen: ”ei se matka tapa, vaan se vauhti.”. Toteamuksessa piileekin yksinkertainen totuus pyörämatkailun luonteesta. Kiire ei pitäisi olla minnekkään, eli pyörällä kuin pyörällä voi ajaa rennosti eikä tarkoitus ole ajaa niin että nyrkki alkaisi liikaa puristamaan ohjaustankoa.

Hyppään satulaan, vastatuuli puhaltaa lounaasta. Se ei pidättele minua, kun laskeudun keskustasta Savelan mäkeen ja pian huomaan polkevani jo Killerin ohi.  ”Koronatestauspiste” lukee kiinteältä vaikuttavassa kyltissä, en voi olla ajattelematta, miten näin kauas keskustasta ja jyrkän ylämäen taakse on päätetty sijoittaa tämäkin testauspaikka. Killeriltä kantautuu myös lonksuva kavionkolke. Huomaan pohtivani pyöräilijän ja hevosella ratsastajan yhtäläisyyksiä: molemmissa istutaan satulassa ja molemmissa liikutaan osin lihasvoimalla vähäpäästöisesti. Ratsastus historiallisena kulkutapamuotona, niin kuin pyöräilykin ennen autoistumista, käy mielessäni. Ehkä ratsastuksessa ja pyöräilyssä on jotain samaa. Yhtä kaikki tie Killeriltä Vesangantien risteykseen on hyväkuntoista uutta väylää, jonka silkkinen pinta antaa syyn tarkkailla ympäristöä tarkemmin silmin. Esikaupunkialue on muuttumassa metsäksi.

Vesangan huonokuntoinen tie

Uutta uljasta asfalttipintaa kestää vain muutaman sadan metrin matkan, sitten arki palaa – oikeastaan arkinen pyöräilytien irvikuva palaa. Vesangantien kunto on erityisen heikko, mikä tuntuu radikaalisti parempikuntoisen Killerin ohi kulkeneen pyörätien virheettömän kunnon jälkeen. Vaaranpaikkoja on jatkuvasti, maisemientarkkailu vaihtuu tien pinnan ja ajolinjojen tarkkailuksi. Vesangantiellä on bongattavissa kaikki päällystetyn tien huonokuntoisuuden merkit: pitkittäissuuntaisia railoja, paikoin tienleveyden kulkevia töyssyjä ja useita tappajakuoppia pitkin tien leveyttä. Halkeamia, lohkeamia ja rupuista säröasfalttia joutuu väistelemään tuon tuosta, eikä maisemien tarkkailuun jää juuri sopivaa hetkeä. Muutamassa kohdassa on laastaroitu tietä sileillä päällystepaikoilla, ehkä juuri niitä kaikista pahimpia kohtia. En silti usko, että tie oisi pelastettavissa uusilla päällystepaikoilla, vaan tie pitäisi asfaltoida uudelleen täysin alusta. Toisaalta tien huonokuntoisuus ei häiritse liikaa matkafiilistä. Huolimatta tien pinnan huonosta kunnosta, tie on valittu Metsäsuomalainen Vesanka -reitille sen rauhallisuuden vuoksi.

Pinnan tähystämisen lomassa en voi olla huomaamatta, että tien toinen puoli on mielenkiintoisesti vuoltu peruskallioon asti puhtaaksi. Pehmeästä maa-aineksesta on jäljellä vain lapiollisia siellä täällä paljaan kallion päällä. Portaittainen peruskallio irvistelee noin 20 metriä tien ja metsän reunan välissä. En tiedä, mikä vierustan maarakennuksen tarkoitus on, ehkä uuden pyöräkaistan rakentaminen Vesangan kylälle asti. Käännyn mäellä ottamaan kuvan näkymästä.

Vesangan rata

Epävarmaa pintaa pitkin kuljettu matka jatkuu Ruokkeen asutuksen läpi Ruokkeentien rautatietasoristeykseen. Tuttu rautatien ratapölkkyjen pistävä tuoksu on erityisen voimakas kuivana ja aurinkoisena päivänä. Tällä rataosuudella kulkee söpö kiskobussi ja erikoisvetureita muutaman kerran päivässä Petäjäveden ja Keuruun kautta Haapamäeltä Jyväskylään.

Pyöräilen rauhassa rautatien yli ja ehdin kulkea noin 50 metrin matkan, kun kuulen rautatieristeyksen kellojen kilkatuksen ja puomien sulkeutumisen takanani. Onhan minun käännyttävä katsomaan, miten tasoristeykseen jääneet tienkäyttäjät käyttäytyvät. Rautatiellä pyyhältää ohi keltainen huoltoveturi. Puomit aukeavat, liikenteen virta Ruokkeentiellä jatkuu. Jännä ajatus kulkuvälineiden hierarkiasta valtaa mieleni: jos pyörä on maantiellä hierarkian alinta kastia, niin juna on maantien risteämissä autonkin yläpuolella kulkemassa vapaasti ja pysäyttämässä liikennettä mielivaltaisena kulkupelinä, joka ei pysähdy edes täyspitkän kuorma-auton tähden. Jatkan matkaani Keuruuntien moottorihuminaa kohti. Kuulen vielä raiteilla kolistelevan veturin äänen ja metallin klankkeen etääntyvän metsän siimekseen.

Kartasta katsottuna näen lähellä siintävään Vesankaan johtavan kolme erilaista tietä: Kettulantie, Keuruuntie ja Möykynmäentie. Valitsen nimestä huolimatta jälkimmäisen, vaikka Keuruuntien piennar olisikin riittävän leveä ja matka saattaisi olla tasaisempi. Noh kilometri Möykynmäentietä ei ole liian haastava, vaikka muutama lyhyt hiekkainen mäki pitääkin kammeta ylös. Muutaman sadan metrin päässä kulkeva samansuuntainen äsken ylittämäni junarata kulkee Möykynmäen alta tunnelissa. Alamäki alkaa ja näen jälleen vierellä kulkevan Keuruuntien ja sen autovirran. Pyyhällän hiekka pöllyten Vesangan risteykseen Möykkymäeltä. Vanha Asemantien ja Möykynmäentien risteyksessä on mielenkiintoinen sisällissodasta kertova muistomerkki. Tältäkin alueelta on saatu ja menetetty nostoväkeä epämääräisille rintamalinjoille. Vanha Asemantie viittaa vanhan rataosuuden Vesangan 1984 lakkautettuun asemaan. Vesangan kylä on jatkanut kasvamistaan tämän jälkeen Keuruuntien ansiosta.

Vesanka – kylä kaupungissa

Käännyn Vesankajärventielle ja nautiskelen hetken kohtalaista pyörätietä. Keuruuntien jylinä jää taakse, kun jatkan matkaa Vesankajärventietä kohti kääntymistä. Vesangassa on kyllä yrityksiä, muttei pyöräilijälle selvästi itsestään viestiviä palveluja. Vesangan uimaranta voisi tarjota kuumana kesäpäivänä helpostusta, mutta päätän jatkaa matkaa koulun ohi kohti paluusta viestivää käännöstä. Muutaman mäen takaa avartuu alamäki ja laaja peltomaisema. Tuntuu rauhalliselta ja yhtäkkisen kaukaiselta. Maaseutumaisemat pääsivät yllättämään kaupunkilaisen. Kaunis maalaismaisema muuttuu taas metsäisemmäksi ja harva-asutteiseksi vähemmän ajetuksi hiekkatieksi, kun käännyn paluumatkaan kaupunkia kohti Soikkalantielle.

Vesangan metsätaival

Soikkalantie kulkee metsikön läpi. Metsän varjoissa on pieniä metsäisiä pihapiirejä, joiden pihoilla on kaikenlaisia metsätyökoneita. Luonnonvaraista ja taloudellista metsää on vuorottelevasti matkalla. Muutama auto kaahaa ohi sankka pölypilvi perässään. Vauhti tällaisella tiellä viittaa liian tuttuihin maisemiin. Vesanka ja Soikkalantien metsäosuus on vain 15 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta ja siellä asuu yllättävän paljon niin sanotusti ’kaupunkilaisia’.

Metsäistä suoraa riittää mukavasti. Muutaman nousun jälkeen alkaa hurja alamäki. Näen Laajavuoren hyppyrimäen takaosan ja nautin ohikiitävästä metsämaisemasta. Tie on sen verran hyvässä kunnossa ja näkymä riittää pitkälle, että uskallan päästellä alamäkeen kovalla vauhdilla. Mittarissa vilahtaa 50 km/h nopeus. Majakosken risteykseen asti pääsee alamäen vauhdeilla ja siirryn taas maantien laitaan. Ruokkeentietä voisi ajaa Laajavuorelle, mutta vilkas liikenne ja ohut piennarkaista tekevät päätöksen puolestani. Päädyn ajamaan Ruoketta kohden ja tulisin myöhemmin kääntymään jo aiemmin kuljetulle erityisen huonokuntoiselle mutta rauhallisemmalle Vesangantielle. Tuttu käännös ja tasoristeys näkyvät jälleen. Ruokkeen asutuksen jälkeen tien vieren kallion paljas ja ronski näky kuitenkin yllättää uudelleen. Tällä kertaa hahmotan suunnitelmaa rakennustyössä. Ehkä paikalle rakennetaan uusi samansuuntainen tie ja asutusalue. Aika näyttää. Toivottavasti ainakin tie saataisiin uusittua.

Kotiinpaluu sujuu rennosti ja matkasta jää käteen mukava retki lähelle. Vesangan kierto eli Metsäsuomalainen Vesanka on monipuolinen ja reitillä on nähtävää, vaikkei uskoisi näin lyhyelle matkalle. Palveluita Vesangan reitillä ei ole eikä oikeastaan eväillekään jää tarvetta, sillä matka on loppujen lopuksi vain noin 25 km. Keskustasta Vesankaan ja takaisin. Vesankajärvellä voisi toisaalta käydä uimassa. Noh seuraavalla kerralla sitten! Historiallisesti Vesanka vaikuttaa niin mielenkiintoiselle, että suuntaan kirjastoon etsimään lisätietoa, mikä on parasta mihin pyörämatkailu voi itseni satulan ulkopuolella innoittaa.

Polkupyörän valinta tuottaa aina haasteita, myös kokeneemmille pyöräilijöille. Lähtökohtaisesti pyörän valinnassa on usein kyse vain muutamasta avainkysymyksestä:

• mihin käyttöön pyörä tulee
• millainen budjetti on uuden pyörän kohdalla
• sopiiko pyörä koon puolesta itselle
• onko pyörä sopiva siihen mitä sillä aikoo tehdä.

Polkupyörän valinta retkelle on helppoa, jos vaihtoehtoja ei ole kovin montaa, etkä mieti uuden pyörän hankkimista itsellesi. Tässä blogissa käydään lyhyesti läpi erilaisten pyörien soveltuvuutta lyhyille retkipyöräilyille myös siitä näkökulmasta, että sinulla on jo muutamasta pyörästä valittavanasi juuri se retkifillari Pyöräile kylille -hankkeen retkelle.

Oikean retken valinta pyörällesi

Pyöräile kylille -hankkeen retket, jotka löytyvät täältä, ovat tehty ihan tavallisia pyöriä ja pyöräilijöitä ajatellen. Tavallisella pyörällä tarkoitan pyörää, joka soveltuu monenlaiseen toimintaan eikä sen käyttö rajoitu vain yhden pyöräilyn alalajin alle. Voisin väittää, että kaikki reitit voi ajaa millä tahansa työmatkapyöräilyyn sopivalla pyörällä. Hankkeen reiteillä ei tarvitse metsän poluille polkea, mutta matkan varrella on niin hyvää kuin huonoakin asfalttia kuten hiekkatietäkin. Pahimmillaan vastalanattu pitkä hiekkatieosuus voi vähintäänkin hidastaa matkantekoa väärällä pyörällä ajettuna huomattavasti.

Retket voi omatoimisesti kuitenkin tehdä omalla tavallaan ja valitsemallaan fillarilla. Reittejä kannattaa soveltaa tarpeen vaatiessa, jos vain tahtoo. Itse kannustan kuuntelemaan itseään ja tekemään niin kuin parhaaksi näkee, jos reitillä on kohtia, jotka epäilyttävät. Hyvänä esimerkkinä tilanteesta voisi olla reitti Muuramesta Korpilahdelle. Virallinen Pyöräile kylille -reitti kulkisi Punamäen ja Kaakonlammen köykäisiä hiekkatiepätkiä pitkin, mutta joku maantiepyörällä kulkeva saattaisi ohittaa hiekkaosuuden ysitien piennarta pitkin autoliikenteen mukana. Retkistä on onneksi tarjolla myös reitin kuvailua pintojen ja mäkien suhteen. Jos olet yhtään epävarma reitin luonteesta, perehdy tarkoin reitin kuvaukseen ja tee päätös sen osalta. Jos taas olet lähdössä Pyöräile kylille -retkelle opastetusti mukaan, voit esittää toiveita ja vaihtoehtoja aivan vapaasti retken vetäjälle. Toiveita ja huomioita pyritään mahdollisuuksien mukaan kunnioittamaan ja reitit taipuvat soveltamiseen sopivaksi tarvittaessa.

Oikean pyörän valinta Pyöräile kylille -retkellesi

Nyrkkisääntönä on valita retkelle pyörä, joka on koon puolesta sinulle sopiva. Hyvin monenlaiset pyörätyypit sopivat retkentekoon, kunhan muistaa kyseisen pyörätyypin rajoitteet ja eri olosuhteisiin soveltuvuuden. Jos yhdellä lauseella opasteisin, niin valitse: pyörä, joka kulkee allasi vaivatta sora- ja maanteillä!

Usein pyöräilyyn hurahtaneet tietävät, ettei yksi pyörä kata kaikkia tarpeita ja monilla onkin useampia pyöriä erilaisiin tarpeisiin. Tässä alla kerron erityyppisten pyörien ominaisuuksista aloittavalle ja pyöränhankintaa miettivälle retkipyöräilijälle. Aina kannattaa miettiä myös omaa sisäistä pyörätarvetta pyörän hankkimisesta laajempaan käyttöön, jos aikoo hankkia uuden polkupyörän. On parempi, että pyörä tulee ajattavaksi. Toisaalta vanhemman pyörän kunto on aina tarkastettava ennen matkallelähtöä.

Pyörän kunnon voi arvioida esimerkiksi näillä ohjeilla:

• Tsekkaa ainakin jarrujen toimivuus (pitää olla vähintään 2 toimivaa eri jarrujärjestelmää, molemmille renkaille oma jarrutusjärjestelmä on suositeltavaa)
• Renkaat ovat ulkoisesti hyvässä kunnossa, eikä ulkorengas näytä liian hapertuneelta, kuluneelta tai siinä ei ole huomattavia viilteitä sivulla tai ajopinnalla. (Mikäli renkaat eivät anna täyttä varmuutta, niin pakkaa aina renkaan irrottamiseen tarvittavat työkalut ja lisäsisäkumi tai parikin matkaan rengasrikon varalle.)
• Valot eteen ja taakse toimivat (kun illat ja aamut pimenevät, on tärkeää nähdä ja näkyä muille)
• Voimansiirto toimii, eli ainakin ketjut ja rattaat ovat ulkoisesti hyvässä kunnossa (ei ruosteessa) ja polkiessa ei esiinny kummallisuuksia (outoja ääniä tai epäsymmetriaa)
• Pyörän pultit ja kiinnikkeet ovat tiukasti kiinni, eivätkä ole vaarassa löystyessä pudota kesken matkan. Tarkasta ainakin etupuolen ohjaustangon pultit ja jarrujärjestelmiin liittyvät kiinnitykset.

Lisävarusteet, joita pyörässä on hyvä olla: Hyvä lisävaruste retkipyörään on ehdottomasti koeajettu ja mukavaksi todettu satula, tämä lisää ajomukavuuttasi huomattavasti erityisesti pidemmillä retkillä. Lisäksi muotoillut kädensijat parantavat mukavuutta, ja eron tavallisiin kädensijoihin huomaa erityisesti, kun ote ohjaustangosta kestää useita tunteja. Tarakka ja tavarakori tuovat matkatavaran ja eväiden kantamiseen lisän ja huomattavasti hiostavaa reppua paremmin. Selkäsi kiittää!

Seuraavassa osassa käydään tarkemmin läpi pyörätyyppiä ja ajatuksia erilaisien pyörien käytöstä retken pyörävalintana.

Laukaa, tuo sydämellinen kuntakeskittymä Jyväskylän kupeessa. Laukaan alue tarjoilee monenlaista luontoelämystä ja historian havinaa. Laukaan vilkas yritystoiminta ja kulttuuritoiminta kertoo poikkeuksellisen elinvoimaisesta maaseutukunnasta. Pyöräilyolosuhteet ovat kiitettävät ja Laukaaseen on mukava polkea myös Jyväskylästä asti. Päiväretkeksi Laukaan seutu on aina hyvä vaihtoehto. Oman mielenkiinnon mukaan voi tutkia Laukaan viehättävää keskustaa ja satama-aluetta tai voi piipahtaa Laukaan lähiseuduilla kohteissa.

Laukaaseen suuntautuvan Pyöräile kylille -reitin eli Saraaveden kierron parasta antia on vesistöjen ylitykset, joita elävöittää vesistön ympäristön historia aina tuhansien vuosien takaa. Matkalla on ainakin paperilla paljon annettavaa ja suuri hiekkatieosuus ei itseäni kavahduta liikaa. Hyppää mukaan lukemaan kokemustani Saraaveden ympäriajosta!

Kokemus

Lähden Laukaasta liikkeelle. Taivas on hieman harmaa, mutta mieleni ei ole. Suuntaan pohjoiseen kohti Kuusaata. Laukaan keskustasta kulkee pyörätie Peurungan risteykseen asti. Vitsailen itselleni, että menisinkin kylpylään rentoutumaan pyörämatkailun sijaan. Risteyksessä pyörätieltä siirtymä maantien laitaan tuntuu ainakin sille, että taajama-alue jää taakseni. Pian saankin maistiaisen kuulaista peltoaukeilta, jotka avautuvat seututie 637:n molemmin puolin. Peltojen jälkeen tien korkeus nousee hieman lyhyen metsätaipaleen verran. Huomaan vasemmassa laidassa runsaan lähiopastepaljouden. Opasteet viittovat Koskelantien varressa ja päässä olevalle Kuusaan kanavan alueelle. Tiedän olevani kanava-alueen liepeillä. Tämä on minun suuntani. Hurautan Koskelantietä pitkin innoissani – niin innoissani, etten ole huomata Kanavateatteria. Kosken kuohunta kuitenkin kuuluu niin lähellä, että haluan jatkaa eteenpäin. Mustapohjainen ‘LAIVALAITURI’ -opaste viittoo kääntymään oikealle puiden takana olevasta kulmasta: olen saapunut Kuusaalle!

Kuusaan kuohut

Kuohunta on niin voimakasta, etten voi olla pysähtymättä ihailemaan virtaavan veden voimaa. Kuusaankosken vaahtoavat kuohut ovat maagisia näin läheltä ihailtuna. Päätän piipahtaa läheisellä laiturilla, joka näkyy kosken rauhallisemmalla osalla. Laiturilla havahdun aistimaan koskea useammalla aistilla: kosken kuohunta kuulostaa rauhoittavalta, kuohujen viileys ja koskialueen hento ilmankosteus tuntuu viileältä iholla. Muutaman kahluukalastajan innoittamana hakeudun niin rantaan, kuin koen itseni uskaliaaksi lukkopohjaisten ajokenkieni kanssa. Nautin pärskeistä ja edessä avautuvasta koskinäkymästä. Kiipeän takaisin pyörätielle ja nousen korkeaa kanavan ylittävää siltaa kanavan ylle yli 8 metriin. Ihailen koko kanava-aluetta ja hämmästelen insinöörien kynästä syntynyttä taidonnäytettä ja kanavarakentamisen osaamista vielä hetken pysähtymällä kaiteelle. Allani oleva kanava yhdistää Vatianjärven ja Saraaveden vuodesta 1993 lähtien, kun vedenpinta nostetaan tai lasketaan noin 4 metriä. Kanavasta kulkee ainakin Hildenin reittiliikenne Jyväskylän ja Äänekosken välisellä reitillä. Muistaakseni olen nähnyt m/s Suomen Suvi -nimisen laivan tässä kanavassa ottavan kyytiläisiä. Myös pyörän kanssa pitäisi päästä kyytiin eri satamista. Järviristeily olisi pyörämatkailussa erityisen mielenkiintoinen etappi. Itselleni se jää vielä tulevaisuuden haaveisiin.

On kuitenkin todettava, että Kuusaa on ehdottomasti pyörämatkalijalle Top-kohteita koko Keski-Suomessa. Kirsikkana kakun päällä ovat Kuusaankosken ja kanavan välisellä saarella olevat laavu ja grillikatos.

Tässäkin kohtaa vertailen, että kokemuspelissä autossa istuminen eli muutaman sekuntin ohipyyhällys päätieltä kanavan sivusta ohi jäisi ehdottomasti kakkoseksi pyörämatkailulle. Ilta alkaa kuitenkin lähestyä, joten jatkan matkaani, enkä antaudu edes vastarannan Koski Kahvilan houkutuksille, vaan pysyn päämäärätietoisesti reitillä kohti päätien risteystä.

Saraaveden taakse

Käännyn Sumiaisiin ja Konneveden suuntaan johtavalle seututie 637:lle. Kilometri maantienlaitaa ja huomaan perinnekylä Tupaswillan kääntymisopasteet. Tupaswilla on mielenkiintoinen ja korpitupamaiseen tunnelmaan rakennettu tyylikäs tapahtuma- ja juhla-alue. Olen joskus vuosia takaperin käynyt Tupaswillan perinnemarkkinoilla katsomassa perinteistä tervanpolttoa ja raudantaontaa ammattiseppien näyttämänä. Tupaswillan pihalle on myös parkkeerattu puolustusvoimilta poistettua kalustoa erilaisista maastoajoneuvoista telaketjullisiin miehistönkuljetuskoneisiin. Ilmeisesti koneilla myllätään safarihenkisesti lähimetsän siimeksessä.

En kuule nyt moottorin ääntä tai näe koneita käytössä, mutta ajatuksissani toivoisin näkeväni edes vilauksen vanhaa puolustuskalustohistoriaa. Tupaswillan mutka on kuitenkin omankin retken käännöspiste. Kartasta katsottuna tästä lähtee paluumatka Saraaveden itäpuolella etelään päin. Metsän ympäröimä tie lähtee jyrkkään nousuun miltein heti hiekkatien alettua. Epäröin hetken tehneeni väärän käännösvalinnan ja tarkastan kartan. Kartan mukaan olen oikealla tiellä, joten ei auta kuin kammeta mäki ylös. Mäen alamäen vapauttava tunne alkaa. Tienvarressa näkyy maatilakylttejä. Pian avautuukin Saraaveden suuntaan viettävä laaja viljelmämaisema. Ilmassa tuoksuu raikkaasti miellyttävä kukkaistuoksu. Ränssintaipaleen pellot ovat näyttäviä ja kukkaistuoksu on erityisen voimakas. Muistutan jälleen itseäni pyörämatkailun fyysisestä läsnäolosta ympäristön ja aistien kanssa. Jos tässäkin kohdalla istuisin auton penkeillä, en voisi kokea samaa osallisuutta luonnon ja tuoksujen kanssa. Satulasta ympäristön tarjontaa aistimalla kokien jää moninkertainen matkakokemus muistoihin.

Matka jatkuu keskisuomalaisessa mittakaavassa aavojen peltojen ohitse ja kiemurtelee hetkittäin metsätaipaleiden läpi. Saraakalliolle ja sen historiallisille kalliomaalauksille olisi pieni poikkeama Ränssintien metsäisimmältä kohdalta. Historialliset kalliomaalaukset näkisin kuitenkin parhaiten Saraaveden päältä joko Hildenin kannelta tai jäältä. Joten päätän jatkaa matkaa tältä erää. Poljen vielä muutaman kilometrin, kun hyvin hoidettu metsä syrjäyttää luonnonvaraisempaa puustoa, myös päällyste alkaa. Lähestyn selvästi Tarvaalankosken siltaa.

Ränssintieltä Laukkavirrantielle

Tarvaalankosken ylitse kulkevalla jykevällä teräsrakennesillalla ajattelen, että Ränssintien reitti Saraaveden kierrossa on kaunis, vaikka itse Saraavettä ei näykkään kuin pätkittäin. Pellot ja viljelykset olivat parasta antia – erityisesti niiden tuoksu, jonka arvelen uppoavan syvälle muistiini. Ilmeisesti taakseni jäävissä maisemissa ja metsätaipaleilla on esilaukaalaiset ihmiset vaeltaneet jo satoja vuosia sitten. Hartikan kirkkomaa jatkaa historiallista tarinaa 1500-luvun jälkipuoliskolta. Arvioiden mukaan Laukaan ensimmäinen kirkko sijaitsi Hartikalla. Hartikan kirkkoniemessä on todennäköisesti asustanut kivikauden laukaalaisia kauan ennen kuntaidentiteetin muodostumista.

Arvelen että alueen lähirannoille on haudattu jo useita satoja vuosia sitten ensimmäisiä ihmisiä. Hartikan kirkkomaa olisi historiallisesti merkittävä kohde, vaikkei alueella enää pystyssä olevaa kirkkoa olisikaan. Hartikan kirkkomaan ja kirkonniemen alue on monta kertaa käynyt mielessäni retkikohteena. Tällä kertaa päätän ajaa sen ohi, mutta lupaan itselleni palata riippumaton kanssa viereisen Kirkkoniemen laavulle pohtimaan entisaikojen elämää. Tällä erää päästän Hartikan kirkkomaan kyltit viuhahtamaan ohitseni, kun päästelen mukavalla päällystetyllä mäntytaipaleella kohti neljän tien risteystä.

Laukkavierrantien ja Tarvaalantien risteyksestä kaikuu iloissa puheensorinaa. Risteysalueen elämä on hämmentävän pirteää näin harvaan asutulla seudulla. Neljäntien risteys toisaalta kokoaa kulkijoita yhteen lähiseuduilta viettämään aikaa risteyksen anniskeluravintola Mustan korpin saluunaan. Mustan korpin saluunan aukiolevasta ovesta kantautuu musiikkia ulos terassin läpi. Lukitsen pyörän terassin aidanvarteen ja siirryn pubin tiskille tilaamaan viilentävän tuopin. Pubin sisusta on jo näkemisenarvoinen; seiniltä löytyy erilaista puutyötä ja esineistöä, joka huokuu villinlännen tyypillistä ja ehkä myös arveluttavaa henkeä. 

Palauttavan pubin viileässä pöydässä vietetyn huilitauon jälkeen matka jatkuu Laukkavirrantielle. Vastalanattu Laukkavirrantie hankaloittaa matkantekoa, keskinopeus putoaa ja ajolinjojen haku vähiten soraisilta painautumilta vie kaiken huomion. Metsikköiset ryteikkömaisemat eivät juuri säväytä. Luonnonrauhallisessa metsämaisemassa on yleensä mukava polkea eteenpäin, mutta nyt odotan rakennuskannan ja taajaman rajaa, jotta tie olisi pakkautuneemmassa kunnossa. Paahdan läpi tylsän metsätaipaleen soratien niin pikaisesti kuin pystyn, en halua viettää aikaani jostain syystä tällä tiellä. Ehkä kapeata tietä reunustava ryteikkö ja matalat puut luovat soratielle epämiellyttävän olemuksen. Vakuutan itseäni, että tällaiset kokemukset kuuluvat osaksi retken tunneskaalaa.

Päällysteen alkaminen tuntuu erityiseltä palkinnolta kilometrien soraluistelun jälkeen. Laukkavirrantie päättyy Liisanniemen sillan ylitykseen. Ainakin satametriä korkelta järven ylle kohoavalta sillalta voin nähdä vilauksen toisestakin reitin vierailtavasta kanavasta etelässä. Kuhankosken sulku ja vesivoimala olisi lyhyen piston päässä. En kuitenkaan raaski pimenevässä illassa tehdä poikkeavaa matkaa vaan lisään Kuhankosken seuraavalla kerralla vierailtavien kohteiden listalle, joka tässä vaiheessa alkaakin olemaan jo pitkä.

Jälkiviisaana ymmärrän, että olisi pitänyt venyttää Saraaveden kiertoa kaksipäiväiseksi, jotta olisi voinut yöpyä Kuusaankosken tuntumassa nauttien aamupalaa jossain kanava-alueen laitamilla tai Hartikan kirkkoniemessä ja olisin lisäksi ehtinyt kunnolla valosan aikana vierailemaan kaikki mielenkiintoiset kohteet läpi. No onneksi Laukaa ei ole kaukana itselleni. Kohteita ainakin riittää Saraaveden kierrossa! Jatkan Laukaaseen ja käännyt iltahämärässä suuntaamaan paluumatkaa kohti Jyväskylää. Yhteensä matkaa Jyväskylästä edestakaisin polkemalla tuli noin 80 kilometriä, josta noin 30 tulee itse reitistä.  

Reitille saapuminen Laukaan ulkopuolelta

Saapuminen Laukaan ulkopuolelta Laukaan keskustaan on kätevää myös paikallisliikenteellä. Jyväskylästä kulkee 41 useamman kerran päivässä Laukaan suuntaan. Linkkiä voi myös käyttää paluumatkalle. Linja-autonyrkkisääntönä on, että bussit kulkevat Saraaveden länsipuolella Laukaaseen asti. Tikkakosken suunnalta kulkee vähän poikittaisliikennettä Laukaaseen. Myöskään pyöräilykaistoja ei ole vaan siirtymä on kahden tien varassa: joko pohjoisesta Peurunka golfin läpi tai etelämmästä Kuukanpääntietä.

Tikkakoski ja Tikkakosken lentoasema – monelle Jyväskylän alueen ihmiselle tuttuja paikkoja. Tikkakosken vaikutus näkyy ja kuuluu keskisuomalaisessa ilmatilassa, kun pienkoneet ja ilmavoimien laivueet huristelevat taivaalla. Lentokentän läheisyyteen on mahtavaa tehdä pyöräreissu. Tikkakosken lentokenttä on yksi Keski-Suomen isoimmista, mikä tarkoittaa sitä, että lentoliikennettä riittää. Erilaisten lentokoneiden bongailu on kirkkaalla kelillä helppoa puuhaa pyöränsatulasta. Pilviselläkin kelillä lentomoottorin tai suihkukoneen ääni taivaalla ei ole mikään epätavanomainen meteli Tikkakoskelle suuntaavalle pyöräilijälle. Lentomelusta pääsevät osallisiksi myös lähikuntien alueet, sillä lentoharjoittelupäiviä on kesäkaudella melkoisesti ja ääni taivaalta kantautuu pitkälle. Tikkakoski itsessään on noin 5000 asukkaan kylämäinen teollisuustaajama noin 22 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Vuonna 2009 tehdyn kuntaliitoksen johdosta entiseen Jyväskylän maalaiskuntaan kuuluneesta Tikkakoskesta tuli Jyväskylän pohjoinen aluekeskus. Erityisesti ilmailusta kiinnostuneille Tikkakoski on must-see retkikohde.

Suunta Tikkakoskelle

Tikkakosken suuntaan kulkee useita linjauksia, tämän vuoksi myös reitin nimenä toimii Uutta & Wanhaa Tikkakoski, missä uudella ja wanhalla viitataan Jyväskylä-Tikkakoski välisten teiden luonteeseen. Wanhalla reitillä kuvaan Puuppolan pätkää ja uudella reitillä uutta Tervajoentien ja Alapohjantien viereen rakennettua miellyttävää pyöräilybaanaa. JAPAn Pyöräile Kylille -hankkeen Uutta & Wanhaa Tikkakoski -reitti toimii hyvänä runkona Tikkakosken kierrossa. Reitin kierrossa pyöräiltävät tiet ovat todella hyvässä kunnossa ja pakollista maantieajoa voi halutessa välttää siirtymällä Alapohjantien pyörätielle Puuppolan kohdalta.

Linkilläkin pääsee. Tikkakoski – Jyväskylä väli on tiheästi liikennöity ja linkkejä lähtee molempiin suuntiin useita kertoja päivittäin aamusta iltaan. Bussikyydillä voit siis lyhentää omaa matkantekoasi tai varioida reitille saapumista ja sieltä palaamista mielesi mukaan. Linja-autoliikenteestä ei pitäisi jäädä kiinni, kun linjat 22 ja 36 kulkevat.  Pakkohan se on myös mainita, että tokihan myös sinisillä siivillä pääsee Tikkakoskelle, ja nimenomaan lentoasemalle, mikäli saapuu jostain Keski-Suomen ulkopuolelta. ✈️😉

Kokemus

Ennen ensimmäistä Tikkakosken reissuani pyörällä olin hyvin epävarma mitä reittiä Tikkakoskelle pääsisi pyöräily-ystävällisesti. Lisäepävarmuutta aiheutti lentokentän ja armeija-alueen sijaitseminen Tikkakosken alueella. Olihan se nyt päivän selvää, ettei kummallekaan alueelle olisi mitään asiaa, joten päätin ottaa selvyyttä kartasta. OpenStreetmap ja Jyväskylän karttapalvelu avarsivat ymmärrystä alueiden rajoista.
Kartasta saan selvitettyä, että Aatuntie jatkuu armeijanalueen reunaa pitkin eikä harhaanajonvahinkoa voisi tulla, mikäli tiestö olisi merkitty ja puomitettu hyvin. Matkaan on lähdettävä ottamaan alueesta selvää.

Wanha ja uusi

Poljin Jyväskylästä päin Tikkakoskelle Puuppolan mäkikumpujen kautta. Tikkakoskella kävin kiertämässä lentokentän ja palasin Alapohjantien kautta Palokan suuntaan. Kokemuksena reitti on todella mielenkiintoinen! Puuppolan mäkisillä maisemilla ja peltoaukeilla voi huomioida keskisuomalaista epätasaisuutta. Puuppolassa mielenkiintoista on tarkkailla pyörätieltä ohikiitäen ihmisten toimia piha-askareissa. Huomasin myös selvästi entisaikoina kauppana toimineen rakennuksen ennen Puuppolan koululle johtavaa risteystä. Kesällä Puuppolaa vallitsee vehreys ja kumpuilevat pellot, voisin kuvitella, että tällä Puuppolan kylällä voisi nähdä talvella vitivalkoisen lumen ja pimenevässä illassa tuikkivat lyhdyt. Vain talonpoikaisrakennukset puuttuvat Puuppolan maalaistunnelmasta. Usein pyörälenkeillä maalaiskylien läpi ajaessa huomaa suuri-ikkunaisia hieman kaupan sisäänkäyntejä muistuttavia julkisivuja. Usein oven yläpuolella olevat kuluneet tai päivettyneet pinnat ja ikkunoiden tarrajäämät paljastavat rakennuksen entisen historian. Muutaman hiljentyneen kyläkaupan ohi ajaessa muistaa, että uusi syö vanhaa, uudet valtaväylät ovat hiljentäneet ja rauhoittaneet kyläteitä ja raitteja. Osa wanhaa aikaa on selvästi läsnä Puuppolan seudulla.

Puuppolan maalaisraitin jälkeen on pieni korkeintaan muutaman kilometrin pätkä maantieajoa pientareella. Vanha Tikkakoskelle vievä tie on katkaistu liikenteeltä opastein ja hiekkavalleilla. Kierto tapahtuu muutaman satametriä pidemmän kaarron kautta nykyiselle linjaukselle. Tikkakosken alueen uutta tietä tulee vastaan ensimmäistä kertaa lyhyt pätkä ennen Autiokankaan ja Tikkakosken hautausmaan ohi vievälle tielle kääntymistä. Voin melkein haistaa vastakäryytetyn asfaltin pistävän hajun ja tuntea pinnan tahmeuden renkaissa – ainakin tunnetasolla. Käännyn Autiokankaalle. Autiokankaantie johtaa Suomen ilmavoimamuseon edustalle. Tältä päivältä kiinni menneen museon aitojen taakse on mielenkiintoista tarkastella. Parkkipaikalle esille pantuja ikääntyneitä ja käytöstä poistuneita ilma-aluksia on muutamia. Jotain wanhaa voin aistia pääsisäänkäynnin eteen parkkeeratusta ja kukkakuvioin maalatusta vanhan polven MIG-21 suihkukoneesta. Päätän jatkaa matkaa kohti keskustaa. Tikkakosken keskus on palveluiltaan riittävä. Kirkko näyttää puiden lomasta geometriseltä. Pyyhällän keskusraitin läpi kilometrin pohjoiseen ja ensimmäiset havainnot Puolustusvoimien läsnäolosta alkavat. Olen siirtynyt lentokentän ympäri vievälle Aatuntielle. Ohitan matkalla erilaisia armeijan rakennuksia ja vartioasemia. Tieltä en aikoisi poiketa kangasmetsään tauolle, sillä tien laidassa toistuvat sotilasalueen varoituskyltit saavat minut kokemaan jatkuvaa tarkkailun ja kuulumattomuuden tunnetta. Yllätyksekseni lentokenttää kiertää kuitenkin kuoppainen hiekkatie. No se ei tuota ongelmaa. Muutaman mäen päältä voi nähdä kiitoradalle. Toivoisin, että olisin ottanut (hieman epäilyttävästi) kiikarit mukaan tälle reissulle. Tien toisella puolella piikkilangoin varusteltu verkkoaita rajaa ylimääräiset kulkijat loitolle. Sen takana siintää kaukaisuuteen jatkuva kiitorata ja toisella puolellani on suomalaista korpea, jossa paikalliset varusmiehet ovat todennäköisesti möyrynneet vuosikymmeniä.

Matkalla ei varsinaisesti tule vastaan moderneja huoltoasemia tai kauppakeskuksia, paitsi eräällä tavalla, jos päätyy kiertämään lentokenttää laillani. Lentokentän pohjoislaidalla oleva Lidlin jakeluterminaali on näyttävä kokonsa tähden. Portteja mistä tavaraa kuljetetaan, on vallan paljon. Rakennuksen on oltava ainakin hehtaareiden kokoinen, sillä ohiajaminen ei tapahdu hetkessä. Valtaisat aurinkopaneelirivistöt rakennuksen sivustassa kertovat energiatehokkuuden ja synergiaetujen hyödyntämisestä. Matkan jatkuminen lentokentän aseman ohi tarkoittaa paluumatkan alkamista uudenkarheaa pyörätietä pitkin. Hiljattain päättyneet rakennustyöt näkyvät edelleen tien varrella, eikä luonto ole vielä ottanut vakituista osaansa maanrakentamisen jälkeen. Uusia tielinjauksia, eritasoliittymiä aivan uutta riittää paljon. Uutta valtakunnan infraa on rakennettu wanhalle tienoolle. Nelostien ylittäminen uutta siltaa pitkin on vaikuttavaa, kun molemmin puolin avautuu näkymä tuoreelle monikaistaiselle pikitielle – Nelostielle. Pian ylityksen jälkeen olen reittiopasteiden avulla päätynyt Alapohjantielle ja lähden kiitämään etelänsuuntaisesti kohti Palokkaa. Uusi tie on niin hyvässä kunnossa, että kilometrit taittuvat salaa. Tulomatkan nopeus on huomattavasti korkeampi uudella pyörätiellä. Palokkaan opastavan tiekyltin ansiosta yllätyn, kun tiedän jo näinkin pian olevani taas kotona, sillä Palokka on jo tuttua peruspyörälenkkireittiä. Saavun Jyväskylään kuin lentokoneella laskeutuen jälleen yhtä huimaa lentokenttäkokemusta ja aluetuntemuksen karttumista rikkaampana.

Muuramen mäkimannut on nimensä veroinen reitti, jossa nousua ja laskua riittää. Reitti kulkee Pirttimäen (248,9 m) ja Mustankorkean ohi Ronsuntaipaleentietä, kääntyy Muurameen Isolahdentietä ja palaa Jyväskylään päin muodostaen ympyrämatkan. Matkaan voi lähteä kiertämään myötä- tai vastapäivää, mutta itse pidän vastapäivään ajon ajatuksesta, siksi että rankimmat mäet tulevat heti alussa poljettua pois. Muuramesta on muutenkin mukavaa tulla Jyväskylään, kun Keljonkankaan moottoritien vierustan pyörätie on mukavampi laskea alas kuin nousta. Matka on noin 45 km ja eväiden syöntiin sopivia taukopaikkoja on runsaasti reitin varrella. Muuramessa voi pitää pidempää taukoa, käydä katsomassa nähtävyyksiä ja nauttia Muuramenjoen varren vehreydestä. Kävimme polkemassa reitin kahden japattajan voimin. Mukanani oli toiminnanjohtaja Minna.

Mäkien nousut ja laskut

Ensimmäiseen mäkeen eli Mustankorkean mäkeen nousu heti alkumatkasta ei tuota meille liikaa haastetta ja ylöspäin kitkuttaa yllätyksellisen kevyesti. Muutama jätelastissa oleva rekka paahtaa myös mäkeä ylös. Kuulen kuinka moottori vääntää ja ärjyy raskaan ajoneuvon konepellin alla. Mustankorkean käännöksen jälkeen raskas liikenne vähenee radikaalisti. Ronsuntaipaleentien kaupunginpuoleiset kilometrit ennen Mustankorkean kaatopaikan risteystä luovat tarpeen pyörätielle. Korkealle mäkeen nousu kapealla ja huonokuntoisella pientareella vilkkaan kaatopaikka-ajon kanssa ei ole kovin miellyttävä yhtälö. Juuri tällaiset kohdat saisivat itseltäni kiireellisen luokituksen uuden pyörätien rakentamiseen. Kaistaa ei tarvitsisi kuin muutaman kilometrin ja sitä voisi mielestäni jatkaa Ladunmajan eli Kolmisoppisen järven rannalla olevalle aktiivisesti käytetylle ulkoilualueelle asti.

Ladunmajan kyltit vilahtavat ohitsemme ja tasanteen jälkeinen lyhyt alamäki muuttuu vielä kerran nousuun. Nousen radiomastojen tuntumaan. 322 metriin kohoavan radio tai tv-maston taivaalle piirtyvä ilmestys näkyy pitkälle Jyväskylään saakka. Sen rakenne on näin läheltä nähtynä vaikuttava. Tukevat rakenteet ja tukivaijerit näyttävät jotenkin irrallista metsämaisemassa. Taivaalle sinkoava masto on sijoitettu reitin korkeimmalle kohdalle Lähteenmäen rinteen tuntumaan. Ronsuntaipaleentie kiipeilee tässä kohden keskisuomalaisella mittakaavalla aika korkealle, melkein samalle korkeudelle kuin Laajavuoren mäen korkeus vedenpinnasta.

Pitkä alamäki alkaa. Ainakin kilometrien vapaan laskun hurmos tuntuu hyvälle. Ylämäen kiipeämisen työn jälkeen on tarjolla ansaittu lepo, eikä polkimia tarvitse pyörittää hetkeen. Testaan erilaisia ajoasentoja ja huomaan kuinka eri asennot vaikuttavat laskuvauhtiin. Aerodynaamiset voimat ovat ammattipyöräilijöille arkipäivää ja jatkuvasti puheenaiheena ammattipiireissä. Itselleni arkisella tasolla juuri alamäet herättävät ajatuksia ajoasennon merkityksestä. Mitä kumarampi asento, sitä nopeammin alamäkivauhti kiihtyy, kun ilmanvastus pienenee. Vauhti tuntuu hyvältä ja auringonpaahde ei pääse haittaamaan. Nyppyläiset mutkat ovat tiukkoja ja näkyvyys ei riitä kovin pitkälle. Voisin kuvitella, että pimeällä ilman tehokkaita ajovaloja ja pitkän aherruksen jäljiltä ei välttämättä ole tarpeeksi analyysikykyä tien monttujen erottamiseen kovassa alamäkivauhdissa, eli toisin sanoen pimeällä reitti ja kovat laskut voivat olla vaarallisia. Matka mäkisellä metsätaipaleen läpi kulkevalla tiellä sujuu kuitenkin mukavasti ja saavutamme Isolahden sinipohjaisen kyltin.

Isolahti – risteys Muurameen

Pieni tauko on paikallaan Isolahden kyläseurantalon portailla. Ihmettelemme hetken risteyksessä olevan pitäjää. Isolahdesta puhutaan paljon, vaikkei kylä vaikuta kovin isolta. Talot ovat harvassa ja koulu vaikuttaa pieneltä. Portaat, joilla istuskelemme ovatkin itseasiassa entisaikoina olleet olleet kyläkaupan portaat. Viimeisimmät kauppiaat ovat kuitenkin jo ajat sitten lopettaneet toimintansa. Ympyrä on sulkeutunut ja Isolahti on jälleen ilman kauppaa. Muuramen automarketit ovat liian lähellä kannattavalle liiketoiminnalle. Jätämme Isolahden palvelut eli hyötykeräyspisteen ja urheilukentän taakse ja jatkamme peltoisemmalle ja suoremmalle tielle Muuramen suuntaan.

Loivemmin mäkistä maalaismaisemaa mutkitteleva Isolahdentie Isolahdesta Muurameen on yllättävän huonossa kunnossa. Heti Isolahden jälkeen pikkukuoppaa ja loivaa aaltoa ilmestyy päällysteeseen. Muistan että tien kunto on ollut huomattavasti parempi vielä vuosia sitten, mutta nyt sille on käynyt sama mitä huonosta kunnostaan tunnetulle Vesangantielle. Isolahdentiellä ajaessa Muuratjärvi pilkistää satunnaisesti esiin puiden takaa aina kun tie kaartaa lähelle rantaa. Autoja ja maatalouskoneita kulkee ohitse muutamia satunnaisia. Yksi vaarallinen ohitus tapahtuu, kun laskemme mäkeä, kumpikaan ei kuule huminan vuoksi takaa kiirehtivää huonolla asenteella varusteltua matkailuautoilijaa, joka tööttää pitkäkestoisesti ohi kiihdyttäessään. Tilanne ohi, maalaismaisemat jatkuvat. Muutamat uimarannoista kertovat kyltit tuntuvat houkuttelevilta paahteessa polkemisen vuoksi. Vastustan pysähtymistä ja jatkan arvokkaan oloisten maatalojen ohi. Vaikuttaa että retken koskematon metsäosuus alkaa olemaan takana.

Muurame – ahkera ja omanlainen kunta

Muuramen pyörätiet alkavat ja pian ylitämme ysitien kohti Muuramen kasvavaa kauppakeskittymää. Liiketiloja on lisääntynyt huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden sisään, mikä kertoo myös Muuramen väkiluvun ja vetovoiman kehityksestä. Vain noin 15 km Jyväskylästä sijaitseva kunta on miellyttävä matkakohde jo muutenkin. Ahkerasti itsenäisenä säilynyt kasvukeskus Muurame on retkipyöräilijälle täyden palvelun pitäjä. Kaikkea löytyy ja pyörällä pääsee näkemään helposti nähtävyyksiä. Toisaalta Riihivuoren laskettelukeskuksen näköalapaikalle tai Muuramen kirkolle ei tällä kertaa ole halukkuutta kivuta. Jalat saattaisivat protestoida moista ideaa. Sen sijaan Muuramenjoen kuohut ja vehreän puistikon viileys houkuttelevat.

Virastotietä laskeutuessani huomaamme perinteiseltä vaikuttavan toritelttarykelmän ravintola Muurmannin edustalla. Pyörät parkkiin ja torille. Perinteisiä torimyyntituotteita on tarjolla. Auringonpaahteessa huopatossut tai muut kudotut vaatekappaleet eivät vaikuta järin tarpeellisilta. Huomaan erikoisennäköisiä keskieurooppalaisia kierreleivonnaisia muistuttavan mainosviestin myyntirekan kyljessä. Alle kympillä saa kookkaan ”rulliksen”, jonka sisällölle on eri vaihtoehtoja. Ah tässä on sopiva matkalounas! Siirrymme kunnantalon varjoon istuskelemaan suihkulähteelle ja syömään herkullista juustosämpylämäistä rullaleivonnaista, jonka sisällä on itselläni viileä katkaraputäyte. Haluan viivytellä vielä Muuramessa paluumatkaa. Pääruuan jälkeen suuntaamme vielä kaupalle hakemaan jälkiruuaksi jäätelön, jonka haluan syödä koskimaiseksi muuttuneen Muuramenjoen yli kulkevalla sillalla. Siirtyessä kunnantalon ohi joen suuntaan iso metrin leveä Muuramen vaakuna tervehtii jälleen kunnantalon pääsisäänkäynnillä. Jäätelöt syötyä ja koskimaisen kuohunnan tutkailemisen jälkeen alkaa mielessämme paluumatka kohti Jyväskylää. Pian Muuramen pirteä keskus jää taakse, uudet pyöräilijöille tarkoitetut pyöräilyreittiopasteet neuvovat meitä siirtymään Vanhalle nelostielle.                

Vanhalle nelostielle noustessa Muuramen huoltoaseman jälkeen voi vielä nähdä kaksi uljaasti taivaalle kipuavaa tuttua radiomastoa siintävän metsätaipaleen takana. Paahteinen retki on loppuvaiheessa. Vanha nelostie on leveä tie, joka kulkee uuden suoremman linjauksen mukaisesti. Uuden tien meteli kantautuu metsäkaistaleen toiselta puolelta koko matkan ajan Keljonkankaalle saakka. Mukava parituntinen matka on loppusuoralla. Aurinkovoiteelle tuli käyttöä ja vettä kului. Nousumetrejä tuli kerrytettyä ja piipahtaminen Muuramen torilla piristi pitkästä aikaa. Jäätelöltä ei voisi tällaisella paahteisella mäkireitillä vältyä.

Me molemmat – sekä pyörämme – suoriuduimme kiitettävästi mäkisesten taipaleiden retkestä. Hetkittäisitä matkalla käydyistä työkeskusteluista mieleeni syntyi idea pyöräilypalavereista; miksei muulloinkin siis kävisi työporukalla polkemassa pyörällä tuttua reittiä samalla jutustellen työasioita palaveritekniikalla. Pyöräilypalaverit olisivat ehdottomasti japatapaduunata!