Saraaveden reitin pituus on noin 33 km. Tästä noin puolet kulkee asfalttitietä pitkin ja puolet hiekkatien laitaa. Reittikuvauksen mukainen reitti kiertää myötäpäivään, mutta sen voi kiertää kummin päin tahansa ja aloittaa mistä tahansa reitin varrelta. Laukaan kirkonkylällä on hyvä palvelutarjonta, samoin Kuusaankoskella erityisesti kesäaikaan.
Reitin aloituspiste on Laukaan kirkonkylän keskusta. Reitti lähtee pyörätietä pitkin keskustasta pohjoiseen Suolahdentielle (nro 637) kohti Kuusaata ja Suolahtea. Aluksi poljetaan pyörätietä pitkin Peurungantienhaaraan saakka, noin kolme kilometriä, jonka jälkeen täytyy jatkaa matkaa tien oikeassa laidassa.
Peurungantienhaarasta Kuusaata kohti ajetaan noin 2,3 km, kunnes saavutaan tienhaaraan ja vasemmalle kääntyy Koskelantie. Koskelantietä ajomatka jatkuu vajaa kilometri. Pian jo kuuluukin Kuusaankosken mahtava pauhu. Tässä kannattaa viivähtää hetki ja ihailla upeaa, vuolaana virtaavaa koskea ja nauttia alueen palveluista ja miljööstä. Koski ja kanava ylitetään kevyenliikenteenväylää pitkin, jonka jälkeen tullaan Koskikahvion pihapiriin.
Käyntikohde Oitinmäen näköalapaikka: Oitinmäen männikköharjun näköalapaikalle pääsee parhaiten kävelemällä noin 1-2 km pitkän polun. Koskelantien ja Vilppulantien risteyksessä, Varjolan tilan pihapiirissä on opasteet reitille.


Käyntikohde Bistro Sylvi: Sijaitsee Varjolan tilan pihapiirissä, Vilppulantien ja Koskelantien risteyksessä


Käyntikohde Kuusaankoski, Pollosaaren laavu ja Kuusaan koskikahvio: Pollosaaren laavu sijaitsee Kuusaankosken keskellä olevassa Pollosaaressa. Kuusaan koskikahvio sijaitsee Suolahdentien varrella, Kuusaankosken koillisrannalla.



Kuusaankosken jälkeen reitti jatkuu Koskikahvion pihan kautta Suolahdentielle nro 642 ja käännytään lähes samantien vasempaan tielle nro 637 Äijäläntie. Tätä tietä poljetaan vain parisataa metriä, kunnes käännytään jyrkästi oikealle Ketsunmäentie, jota pitkin matka jatkuu hiekkatietä noin kilometrin verran. Tästä käännös oikealle Ränssintielle, edelleen hiekkatietä yhteensä noin 10 km.
Käyntikohde Saraakallion kalliomaalaukset: Ränssintietä poljetaan noin viisi kilometriä, kun kannattaa hidastella ja hakea pientä puista Saraakallion kylttiä oikealla. Polkupyörän voin jättää tien varteen ja kävellä noin reilun kilometrin metsäpolkuja pitkin Saraaveden kallioiselle rannalle, josta löytyvät kuuluisat kalliomaalaukset.



Käyntikohde Tarvaalankosken silta: noin yhdeksän kilometriä Ränssintien risteyksestä.

Käyntikohde Hartikan kirkkomaa ja Kirkkomaan laavu: Reilu yhdeksän kilometriä Ränssintietä ajettua tien vasemmalla puolella on kyltti Hartikan kirkkomaalle, joka on noin 500 m ajomatkan päässä. Kun tietä ajetaan edelleen eteenpäin, löytyy Kirkkomaan laavupaikka.



Ränssintie päättyessä tullaan neljän tien risteykseen, josta matka jatkuu Laukkavirrantielle.
Käyntikohde Mustakorpin saluuna: Neljän tien risteyksestä noin 100 m vasemmalle Simunankoskentielle.

Laukkavirrantietä ajetaan noin 6,6 km, kunnes saavutaan vasemmalle kääntyvään Kuhankoskentien risteykseen. Kuhankoskentietä ajetaan 1,6 km. Tästä tie jatkuu oikealle Koskentietä. Koskentie kaartuu heti jyrkästi oikeaan ja jatkuu noin 700 metriä Kuhankosken rantaan, josta ylitetään kaunis Kuhankoski riippusiltaa pitkin.
Käyntikohde Kuhankosken riippusilta



Käyntikohde Kuhankosken voimalaitos


Kuhankosken sillalta jatketaan ajamista Harhalantietä myöten Kantolantielle, josta matka jatkuu asfalttitien reunaa ja pyörätietä pitkin (noin 3 m) kohti Laukaan kirkonkylää.