Laukaan luoteiset kylät -reittiohje

<<Takaisin

Laukaan luoteiset kylät -pyöräreitin pituus on noin 45 km. Tästä arviolta puolet kulkee asfalttitietä pitkin ja puolet hiekkatietä. Reittikuvauksen mukainen reitti kiertää myötäpäivään, ja se on suositeltu kiertosuunta. Reitin palvelutarjonta keskittyy Laukaan kirkonkylälle. Myös Kuusaankoskella on kahviloita, erityisesti kesäaikaan.

Reitin aloituspiste on Laukaan kirkonkylän keskusta. Reitti lähtee pyörätietä pitkin keskustasta pohjoiseen Suolahdentielle (nro 637) kohti Kuusaata ja Suolahtea. Noin kahden kilometrin polkemisen jälkeen kääntyy vasemmalle Vehniäntie nro 6375 Vehniän suuntaan. Reittiä ajetaan noin 11 km, aluksi uusittua pyörätietä, sen jälkeen asfalttitien reunaa pitkin ja loppumatka vanhemmalla tien pinnoitteella. Vehniäntietä leimaavat pitkät mäet, niin ylä – kuin alamäkeenkin ja varsin rauhallinen liikenne. 

Vehniäntien päättyessä käännytään oikealle tielle nro 624. Tie ylittää hiljattain rakennetun moottoritien E75. Kun Vehniäntien risteyksestä ollaan ajettu vajaa kaksi kilometriä, kääntyy oikealle Vehniän kylätie. Reitti jatkuu Vehniän kylätien kautta noin 1,5 km ja ohittaa mm. Vehniän kyläkoulun sekä kulkee jälleen tien E75 toiselle puolelle, tällä kertaa tien alittamalla. Vehniän kylätien, Sulkulantien ja Hirvasmäentien risteyksestä jatketaan suoraan Hirvasmäentiellä. Tästä alkaa reitin hiekkainen mäkiosuus. Tie kipuaa ylemmäs ja ylemmäs, kunnes vihdoin saadaan kaiken vaivan palkitseva pitkä alamäki. Tien nimi vaihtuu matkan varrella Harisentieksi. 

Käyntikohde Hitonhauta: Noin seitsemän kilometrin päässä edellisestä risteyksestä kääntyy tie vasemmalle Hitonhaudalle, joka on hieno retkikohde. Risteyksestä ajetaan noin kilometri ja saavutaan Hitonhaudan parkkipaikalle ja laavulle. Moottoriajoneuvolla ei voi jatkaa tätä pidemmälle, mutta lähelle Hitonhaudan rotkovajoamaa pääsee hyvin pyörällä. Matkaa tulee noin yksi kilometri ja edelleen jalkaisin metsäpolkua pitkin parisataa metriä.  

Harisentietä jatketaan edelleen noin 1,5, km kunnes tullaan asfalttipäällysteiselle Valkolantielle. Tästä käännytään oikealle. Valkolantie kulkee kauniiden peltomaisemien halki ja noin 1,5 km kääntyy pieni hiekkatie vasemmalle, Puralanharjuntie. 

Käyntikohde Valkolan uimaranta  

Uimaranta, edessä pöytäryhmä, oikealla koivuja

Idyllistä Puralanharjutietä ajetaan aluksi kauniista lehtipuista muodostuvaa kujaa pitkin, peltojen keskellä ja Valkolan kyläkoulun ohi, kunnes saavutaan noin 850 m jälkeen Väliharjuntien risteykseen. Tästä reitti jatkuu oikealle noin 850 m mittaisen matkan, kunnes saavutaan Vilppulantielle, josta käännytään oikealle. Vilppulantie kiemrutelee vuoroin peltojen ja metsämaisemien halki, ja vaikka maasto on edelleen mäkistä, on matkanteko jo leppoisampaa. Alkumatka Vilppulatiestä on asfalttia, mutta pinnoite vaihtuu kohta jälleen hiekkatieksi. Matkan varrelle osuu Luken kalanviljelylaitos. Vilppulantietä poljetaan vajaa kuusi kilometriä, kun ollaan Varjolan pihapiirissä ja Kuusaankosken mahtavassa pauhussa. Tässä kannattaa viivähtää hetki ja ihailla upeaa, vuolaana virtaavaa koskea ja nauttia alueen palveluista, miljööstä ja luonnosta. 

Käyntikohde Oitinmäen näköalapaikka: Oitinmäen männikköharjun näköalapaikalle pääsee parhaiten kävelemällä noin 1-2 km pitkän polun. Koskelantien ja Vilppulantien risteyksessä, Varjolan tilan pihapiirissä on opasteet reitille. 

Kyltti metsässä, teksti Näköalapaikka.
Mäntymetsä

Käyntikohde Bistro Sylvi: Sijaitsee Varjolan tilan pihapiirissä, Vilppulantien ja Koskelantien risteyksessä

Maalaistalon piha, edessä kukkia.
Valkoinen puutalo, ovi auki, talon edessä pöytäryhmiä.


Käyntikohde Pollosaaren laavu ja Kuusaan koskikahvio: Pollosaaren laavu sijaitsee Kuusaankosken keskellä olevassa Pollosaaressa. Kuusaan koskikahvio sijaitsee Suolahdentien varrella, Kuusaankosken toisella rannalla, jonne pääsee helposti kevyenliikenteen väylää pitkin. Noin 300 metrin matka. 

Hirsilaavu, edessä nuotiopaikka, taustalla metsää.
Kuohuva koski
Punainen rakennus, kyltissä teksti Koski-kahvila.

Vilppulantien ja Koskelantien risteyksestä matka jatkuu oikealle kohti Laukaan kirkonkylää Koskelantietä pitkin noin 8oo metriä, kun tullaan Suolahdentielle nro 637. Tästä jatketaan tien pientareella Peurungantien risteykseen saakka (2,3 km), jossa päästään siirtymään pyörätielle ja kohti Laukaan keskustaa, noin kolmen kilometrin verran. 

<<Takaisin