Esittelyssä kesätyöntekijämme Aliisa ja Juho

10.06.22 | Ajankohtaista

Kesä on täällä ja niin ovat myös tämän vuoden JAPAn kesätyöntekijät Aliisa Kuitunen ja Juho Onkinen.

Aliisa opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa kestävää kehitystä. Työpesti on hänelle mieleinen juttu. ”Haaveena oli saada oman alan töitä ja se toteutui.” Aliisan työnkuvaan kuuluu vieraslajikampanjan parissa työskentely ja Lastipyörälainaamon pitäminen. Lisäksi hän on mukana hankkeissa sekä tapahtumissa ja toteuttaa somepostauksia. Vapaa-ajalla Aliisa kuluttaa rikospodcasteja ja käy kesäisin suppailemassa.

Juho puolestaan opiskelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän työskenteli jo edellisenä kesänä JAPAlla Pyöräile kylille -hankkeessa ja jatkaa sen parissa tänäkin vuonna. Työtehtäviin kuuluu hankkeen markkinointi ja pyöräretkien vetäminen. ”Ekologiset arvot ja omin voimin kulkeminen ovat tärkeitä arvoja minulle, jonka takia päädyin Pyöräile Kylille -hankkeen pariin.” Pyöräilyharrastuksen lisäksi Juho harrastaa oluita ja niiden valmistusta.

Molemmat odottavat innolla tulevan kesän työtehtäviään. Juho toivoo erityisesti työnsä tuottavan iloa Keski-Suomen maisemissa liikkuville fillaristeille.