Esittelyssä Tiina, JAPA ry:n projektityöntekijä

Tiinaa haastattelivat JAPA ry:llä kesäduunissa olleet Ilmastoihmettelijät.

Miten päädyit JAPAan töihin?

Kuulin yliopistolla JAPAsta ja tutustuin siihen Matka halki Mataran -tapahtumassa. Opiskelin filosofiaa, ja JAPA vaikutti mielenkiintoiselta. Kysyin harjoittelupaikkaa. Siitä päädyin töihin JAPAlle ja olen tehnyt paljon erilaisia projektitöitä.

Ja yleisöltä: mitä haluat saavuttaa tehtävässäsi?

Haluaisin varmaankin oppia uutta ja tehdä minulle annetut hommat mahdollisimman hyvin.

Yleisökysymys: Miten JAPAttajuus näkyy elämässäsi muutoin?

Vapaa-ajallani JAPAttajuus näkyy kestävinä elämäntapoina. Minulla on oma piha, jolla kasvatan kasveja syötäväksi, ostan myös lähiruokaa esimerkiksi lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKOn kautta.

Toimin JAPAlla haittakasvien parissa, joten tienpientareita tulee tutkittua vieraslajien varalta myös töiden ulkopuolella. Koetan myös pyöräillä mahdollisimman paljon.

Mitä haluaisit ihmisten tietävän JAPAsta?

Haluaisin, että ihmiset ylipäätään tietäisivät JAPAn olemassaolosta, sen palveluista ja hyödyllisyydestä. Harva tietää, mihin kaikkeen meiltä voi pyytää neuvoa tai esimerkiksi lastipyörälainaamon olemassaolosta.

Villein kestävän elämäntavan haaveesi, jonka toteuttaisit heti, jos voisit?

Hankkisin sähköauton, nyt se ei ole varallisesti mahdollista.

Mikä on parasta työssäsi?

Työssäni parasta on sen monipuolisuus. Teen paljon erilaisia asioita ja monipuolisia työtehtäviä. Se on mukavaa.

Mikä oli haaveammattisi lapsena?

Halusin olla joko parturi-kampaaja tai eläinlääkäri. Ihan siihen ei lopulta päädytty.

Lämmin kiitos Tiinalle haastattelusta!

JAPAttaja Aliina