Tänään JAPAttajien esittelyvuorossa Marika, JAPAn hallituksen varapuheenjohtaja.
Olimme äsken veden solinan, tai suorastaan kuohun, äärellä. Kertoisitko missä olimme? Miksi paikka on sinulle tärkeä?
Korkeakoskentiellä virtaa Korkeakoski, jonka vesi tulee Köhniöjärvestä ja virtaa Korkeankoskenlahdelle Jyväsjärveen. Se on suosittu valokuvauskohde. Monet menevät varta vasten kuvaamaan, toiset kulkevat muuten ohitse ja pysähtyvät. Kaunis luontokohde mielestäni.
Olen elänyt lapsuuteni Ristonmaalla, missä meillä oli vanha navetta ja muuta. Nyt sieltä on vuosikymmenten varrella purettu vanhoja rakennuksia ja uutta tullut tilalle, teitä on rakennettu ja kaupunki levinnyt. Sieltä ei tullut mieleen paikkaa, joka olisi verrattavissa vanhaan valokuvaan. Koskella taas miljöö on pysynyt samana, ainoastaan luonto on aina vähän eri näköinen. Ja tiesin, että sinulle tämä kaupunki on uusi, että kiva päästä näkemään jotain perinteisestä poikkeavaa.
Mitä muuta elämääsi kuuluu?
Nyt aloitan elämää työttömänä työnhakijana. Olin työllistettynä Työttömien opintorahaston sihteerin tehtävään, jossa pääsin paljon mielenkiintoista oppimaan ja kokemaan. Paljon olen yhdistystoiminnassa mukana. Koira on kotona kaverina ja muuten asun itsekseni. Mielestäni tavallista tylsää arkielämää ei pidä aliarvioida.
Kosken kauneuden jälkeen siirryimme tekemään haastattelua Alvar Aalto -museolle Cafe Alvariin, jossa vietettiin (haastattelupäivänä 4.2.) Alvar Aallon 122-vuotis syntymäpäiviä kakkukahvikekkereiden muodossa. Kiitos Marikalle ideasta! Tietysti kävimme myös näyttelyn puolella, joka oli ihana! Näyttely Konsulin kalusteita ja muita lahjoituksia Alvar Aalto -museon kokoelmaan on avoinna 16.2. saakka. (lupa kuvan käyttöön kysytty museolta)

Miten päädyit JAPAn hallitukseen?
Kolme vuotta sitten olin ensimmäisen kerran kevätkokouksessa. Osallistujia oli paljon ja hallitukseen enemmän tulijoita kuin tarvitsisi – huomasin, että täällä on tehty jotain oikein. Silloin jäi hirveän hyvä mielikuva. Sen jälkeen pyrin aina tulemaan kevät- ja syyskokouksiin. Loppuvuodesta 2018 minua ehdotettiin hallitukseen, tulin valituksi, ja sillä tiellä nyt sitten ollaan. Tosiaan nyt viime kokouksessa minut valittiin varapuheenjohtajaksi. Vähän jännittää, mutta koen, että JAPA on kuitenkin hyvin johdettu järjestö, jossa uskaltaa vastuuta ottaa vastaan.
Mitä haluaisit ihmisten tietävän JAPAsta?
Ensinnäkin sen, että JAPAn jäseneksi voi liittyä kuka tahansa, eikä tarvitse maksaa jäsenmaksuja. Jäsenenä saa sähköpostitse tiedotteita ja kuulee mitä kiinnostavaa sillä rintamalla Jyväskylän alueella tapahtuu. Toimintaan on helppo lähteä mukaan, ei tarvitse sitoutua mihinkään, mutta toki, jos on kiinnostunut vastuullisista tehtävistä, on niihin helppo päästä mukaan ihan tavallisena tallaajana. Yhdessä voi pohtia, miten omassa elämässään voisi toimia, ettei ainakaan ympäristölle ole haitaksi ja mieluummin hyväksi.

Villein kestävän elämäntavan haaveesi, jonka toteuttaisit heti, jos voisit?
Kierrätysmahdollisuudet ovat Jyväskylässä parantuneet huomattavasti, mutta toivoisin vielä toimivampaa infrastruktuuria yhteiskunnan puolelta. Järjestelyt pitäisi tehdä sellaisiksi, ettei edes ajattelisi elävänsä kestävän kehityksen elämäntapaa. Olisi ihanaa, jos pakkaukset olisivat uusiokäytettäviä. Voisi mennä omaan lähikauppaan pyykinpesuainepakkausta täyttämään. On selvää, että enemmistöä ei saada varta vasten lähtemään ekokauppaan. Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin koko ajan menossa. Hyvänä esimerkkinä ovat nämä meneillään ja suunnitteilla olevat lajitteluun liittyvät kokeilut.
Sitten yleisökysymys: Miksi sinä olet JAPAttaja? Mitä haluat saavuttaa tehtävässäsi?
Iloisin mielin olen toimintaan mukaan tullut. Tässä on päässyt tutustumaan mukaviin ihmisiin, saanut syvällisempää tietoa aiheesta, ehtinyt oppia kaikenlaista ja saada perspektiiviä asioihin. Konkreettisesti haluaisin omaan taloyhtiöön vähän rotia. Enimmäkseen kierrätys pelaa, mutta tarvittaisiin ihan jokainen osallistumaan ja lajittelemaan oikein.
Ja viimeisenä edellisen haastateltavan, eli puheenjohtaja Hetan, kysymys: Minkä yksittäisen haasteen, ison tai pienen, haluaisit heittää JAPAlle toteutettavaksi lähitulevaisuudessa?
Tämä on vaikea, JAPA on tähän saakka ollut niin mallisuorittaja. Ehkä toiminnan avaamista ihmisille. Itse olin ollut kokouksissa muutaman kerran, kunnes selvisi, että kuka tahansa voi liittyä jäseneksi, eikä se edes maksa mitään. Lisää rivijäseniä, jonka myötä suoraan sähköpostiin tulevat tiedotteet tavoittaisivat paremmin. Näkyvyyttä ja vapaaehtoistoimintaa enemmän. Tämä on yhtä lailla haaste hallitukselle ja meille kaikille.
Haluaisitko kysyä jotain seuraavalta haastateltavalta?
Miten JAPAn toiminta on muuttunut sinä aikana, kun olet ollut mukana toiminnassa?

Lämmin kiitos Marikalle kosken esittelystä, museovisiitistä ja syväluotaavasta haastattelusta!
Ja hyvää ystävänpäivää! <3
Ensi perjantaihin,
JAPAttaja Netta