Kevätkeikaus - Kylät ja kaupunki kohtaavat Killerillä 17.3.
Jyväskylän Killerin raviradan edustalla tapahtuvan koko perheen toimintapäivän tavoitteena on lisätä
vuorovaikutusta ja verkostoitumista Jyväskylän seudun kylien sekä asukasyhdistysten välillä. Päivän
aikana kylien sekä asukasyhdistysten on mahdollista myös esitellä omaa toimintaansa, kertoa
kylien palveluista ja tulevista tapahtumista. Samalla tutustutaan toisiimme ja saadaan uusia ideoita
oman yhdistyksen toiminnan kehittämiseen.
Tule esittelemään toimintaanne!
Tapahtumapäivän kohderyhmänä kylien ja kaupungin asukkaat, yhdistykset, yritykset ja muut toimijat
Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa ja Uuraisilla. Tule esittelemään oman kyläsi tai yhdistyksesi
toimintaa! Samalla voit markkinoida tulevan kesän tapahtumia esim. teatteriesityksiä tai muita
kylätapahtumia.
Järjestäjät haastavat myös osallistuvat kylät ja asukasyhdistykset leikkimieliseen Kyläkisaan, jossa
kylien ja asukasyhdistysten muodostamat 3-henkiset joukkueet suorittavat kolmiosaisen kisailun.
Lapsille on järjestetty mm. poniajelua, ongintaa sekä keppihevostyöpaja, jonka jälkeen upouusilla
keppihevosilla voi halutessaan osallistua keppihevoskilpailuun. Keppihevostyöpajan hinta on 7 euroa.
Varaa oma pöytä joko sisältä tai ulkoa!
Tapahtumaan ilmoittautuneet yhdistykset voivat vuokrata oman esittelypöydän sisä- tai ulkotiloista
hintaan 20 euroa (sis.alv.).
Tapahtumaan ilmoittaudutaan 31.1. mennessä osoitteessa: www.kesli.fi/aikuiset/kevatkeikaus
Ilmoittautumisen yhteydessä voit kertoa mitä taustayhteisösi tapahtumia / toimintaa haluat omassa
pisteessäsi esitellä.
Lisätietoa tapahtumasta:
Jyrki Saarela, puh, 045 650 3771
jyrki.saarela@kesli.fi
Seija Lemmetti, puh. 045 873 7311
seija.lemmetti@jyvasriihi.fi
Julkaistu 19.12.2011