Jyväskyläläiselle Halssilan asukasyhdistykselle on myönnetty tunnustuspalkinto omalla asuinalueella tehdystä kestävä kehityksen edistämistyöstä. Palkinnonsaaja julkistettiin JAPA ry:n kevätkokouksessa 17.3. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettava palkinto myönnetään jatkossa vuosittain jollekin jyväskyläläiselle asukasyhdistykselle, joka on aktiivisesti edistänyt kestävää kehitystä omalla alueellaan jollain konkreettisella toimenpiteellä tai tavalla.
Kestävän kehityksen palkinnon voittaja valittiin tänä vuonna seuraavin perusteluin: Halssilan asukasyhdistys on jo vuosien ajan osallistunut Halssilan koulun keväisiin ympäristön siivoustalkoisiin. Koulun, vanhempainneuvoston ja asukasyhdistyksen yhteistyönä järjestämä ympäristön siivoustapahtuma on käytännön ympäristökasvatusta parhaimmillaan, ja siten konkreettinen ja käytännönläheinen tapa edistää kestävää kehitystä. Esimerkiksi viime keväänä ympäristöä oli siivoamassa Halssilassa peräti viitisensataa ihmistä.
Aihe on erityisen ajankohtainen tänä keväänä, sillä Jyväskylässä on käynnissä ympäristökasvatushanke hiipuneen siivouspäiväperinteen elvyttämiseksi koko kaupungissa. Halssilan toimintamalli toimii erinomaisena esimerkkinä tuloksista, joita voidaan saada aikaan aktiivisen asukastoiminnan ja eri toimijoiden yhteistyön avulla. Tapahtumasta on muodostunut alueelle jokakeväinen perinne, jonka ansiosta asuinalue saadaan yhteisvoimin siivottua puhtaaksi talven jäljiltä paljastuneista roskista. Yhteistyönä järjestettävä tapahtuma edistää samalla myös sosiaalisesti kestävää kehitystä alueella.
Voittajan valitsi raati, joka koostui JAPA ry:n hallituksesta ja koordinaattoreista. Palkinto on suuruudeltaan 100 euroa. Seuraavina vuosina asukasyhdistykset voivat erikseen hakea palkintoa tai ehdottaa sopivia palkinnonsaajia. Haku käynnistetään vuosittain JAPA ry:n syyskokouksen yhteydessä.
Julkaistu 23.3.2009