Jäsentiedote 4/2009

Syksy on täällä taas

Toiminnallisen kesän jälkeen on aika siirtyä taas syksyn väriloiston ihailemiseen. Kesäharjoittelijamme Juliakin on jo siirtynyt takaisin opintojensa pariin. Kesällä Japan toimistossa riitti tekemistä jättiukonputkien, pujojen ja jäteneuvonnan parissa. Kesällä käynnistettiin myös Ruokaa läheltä -hanke. Ensimmäisen ruokapiirin toiminta Tikkakoskella on käynnistynyt vilkkaana, ensimmäisessä tilauksessa elokuussa tilaajia oli yli 50! Seuraavaksi haetaan kiinnostuneita asukkaita muilta JyväsRiihen toiminta-alueeseen kuuluvilta alueilta.

Maksutonta koulutusta jäteasioista Korpilahdella

Korpilahden keskustassa sekä pohjoisilla kylillä järjestetään syksyllä jäteaiheisia koulutusiltoja asukkaille. Maksuttomien koulutusten aiheina ovat ajankohtaiset jäteasiat kuten lajittelu ja kompostointi, jätehuoltomääräykset ja jätemaksut sekä keinot vaikuttaa oman jätelaskun suuruuteen. Käytännönläheinen jätehuoltokoulutus koostuu kolmesta arki-iltana pidettävästä tilaisuudesta. Lisäksi luvassa on mielenkiintoinen ja havainnollistava vierailukäynti Jyväskylän seudun jäte- ja kierrätysalan yrityksiin. Jätekoulutuksesta saa muun muassa oivia vinkkejä oman jätelaskun pienentämiseen tai kompostoinnin aloittamiseen.

Korpilahden keskustan jätekoulutus järjestetään Korpilahden koulukeskuksessa kolmena torstai-iltana 24.9, 1.10 ja 8.10 klo 18-20. Pohjoisilla kylillä koulutuspaikkana on Patajärven koulu Tikkalan kylällä ja koulutusiltoina ovat keskiviikot 23.9, 30.9 ja 7.10 klo 18-20.  Tilaisuuksiin otetaan ennakkoilmoittautumisia vastaan 21.9. saakka p. 0400 361 365 tai agendatoimisto@kolumbus.fi. Tarjolla myös kahvia ja pientä purtavaa. Koulutus on antoisin kokonaisuutena, mutta halutessaan voi osallistua myös yksittäisiin iltoihin. Koulutuksen osallistujamäärä on rajattu.

Koulutuksen sisältö

  • Koulutusilta 1 (vko 39): Lajittelu, kierrätys ja jätemäärän vähentäminen - miten ja miksi? Kuinka erilaisilla vaihtoehdoilla voi vähentää syntyvän jätteen määrää? Mitä järkeä on lajittelussa ja kierrättämisessä? Mitä Jyväskylän jätteille tapahtuu?
  • Koulutusilta 2 (vko 40): Pihan kaunistus vai haiseva kauhistus - kompostoinnin aakkoset Kuinka alkuun kompostoinnissa? Vinkkejä myös kokeneemmille kompostoijille. Biohajoavan jätteen kompostoinnilla voi säästää omissa jätekustannuksissa.
  • Koulutusilta 3 (vko 41): Jätemaksut ja -määräykset - mikä jätehuollossa maksaa? Mikä jätteissä maksaa? Kuinka voin vaikuttaa omaan jätelaskuuni?

Liikkujan viikko huipentuu autottomana päivänä tapahtumaan ja seminaariin

Vuosittain syyskuussa vietettävä Liikkujan viikko huipentuu tänä vuonna Liikenne ja ilmasto -seminaariin. Seminaari järjestetään Jyväskylässä Nikolainsalissa (Asemakatu 6) tiistaina 22.9. klo 13-16. Päivä on samalla valtakunnallinen Autoton päivä, jota vietetään Suomessa jo kymmenettä kertaa. Tilaisuuden punaisena lankana on etsiä keinoja ja mahdollisuuksia vähäpäästöisen liikkumisen edistämiseksi ja mahdollistamiseksi. Luvassa on alan asiantuntijoiden alustuksia, keskustelua ja konkreettisia esimerkkejä päästöjen hillitsemiskeinoista. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, ennakkoon ilmoittautuneille on järjestetty kahvitarjoilu. Ilmoittautua voi 18.9. saakka osoitteeseen kati.kankainen[at]jkl.fi tai p. 0400 361 365. Seminaarin järjestää Japa ry, Jyväskylän kaupunki ja liikenne- ja viestintäministeriö.

Ennen Liikenne ja ilmasto -seminaaria järjestetään klo 11-13 Autottoman päivän katutapahtuma Nikolainkulman edustalla. Tarjolla on tietoa ja toimintaa liikkumisen ympäristö- ja terveysvaikutuksista sekä liikenneturvallisuudesta. Tapahtumassa voi esimerkiksi saada polkupyöräänsä turvamerkinnän maksutta. Pyörän turvamerkitseminen kannattaa, sillä se lisää varkaan kiinnijäämisriskiä ja auttaa poliisia palauttamaan varastetun pyörän omistajalleen. Tapahtumassa voi myös mittauttaa keuhkojensa toimintakyvyn PEF-mittarilla, tutustua biokaasuautoon tai punnita eri liikkumisvälineiden tuottamia hiilidioksidipäästöjä. Jaossa on Jyväskylän seudun pyöräilykarttoja, ja arvontaan osallistumalla voi voittaa Jyväskylän Liikenteen matkakortteja. Myös kevyen liikenteen turvallisuus ja pimeässä näkyminen ovat esillä.

Sotkutonta päivää! -näyttely kiertää Jyväskylässä, Muuramessa ja Laukaassa

Roskaantumisen ja ilkivallan kustannuksia havainnollistava näyttely kiertää Sotkutonta päivää! -kampanjan osallistujakunnissa. Näyttely on kiertänyt mm. Kuokkalan koululla, Muuramen yläkoululla ja lukiossa, Sydän-Laukaan koululla ja on esillä parhaillaan Korpilahden koulukeskuksella. Seuraavaksi näyttely matkaa Jyväskylän kaupunginkirjastoon ja tästä vielä Palokan kouluun ja Laukaan kirjastoon.

Pujonnyhtämiskuninkuus Myllyjärven asukkaille

Pujonnyhtämiskilpailussa saaliiksi saatiin tätä kesänä 1650 kiloa pujoa! Voittajaksi nousi Myllyjärven Asukkaat ry:n muodostama joukkue 596 kilolla. Kakkossijalle tuli viime vuoden voittaja Karkausaari 570 kilolla ja kolmannelle pallille nousi pienen tauon jälkeen Jyväskylän alakaupungin joukkue 215 kilolla. Palkintona kolmelle eniten pujoa kitkeneelle joukkueelle luovutetaan 200, 100 ja 50 euron rahapalkinnot ja kaikki joukkueet palkittiin kunniakirjoin Ainolassa järjestetyssä elonkorjuujuhlassa.

Jäteneuvontaa asukastilaisuuksiin

Kaupunki tarjoaa yhdessä JAPA ry:n kanssamahdollisuutta saada asiantuntija opastamaan jäteasioista erilaisiin asukastilaisuuksiin. Asiantuntijoita voi pyytää kertomaan jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä sekä vastaamaan aiheeseen liittyviin kysymyksiin esim. asukasyhdistyksen tai vastaavan tahon järjestämiin tilaisuuksiin. Sisältöä voidaan muokata kohderyhmän kiinnostuksen mukaan. Teemana voi olla esim. jätteiden hyötykäyttö tai kotitalousjätteiden lajittelu. Neuvonnassa käydään läpi, mitä kaikkea Jyväskylässä voi ja pitää lajitella tai kierrättää sekä miten kierrätettyjä jätteitä hyödynnetään. Neuvontaluennot ovat maksuttomia tilaisuuden järjestäjälle, sillä kaupunki kustantaa tietyn rajatun määrän neuvontakäyntejä vuodessa.

Jos olet järjestämässä tilaisuutta, jonne haluaisit asiantuntijan opastamaan lajittelusta tai kierrättämisestä, ota yhteyttä JAPA ry:n toimistoon 040- 593 8541 tai agendatoimisto@kolumbus.fi

Asukasyhteistyö

Kerromme mielellämme tapahtumistamme asukaslehdissä ja meiltä voi pyytää juttuja liittyen esim. energiansäästöön ja jätteisiin. Asukasyhdistykset voivat myös tiedottaa tapahtumistaan JAPA ry:n toimistolle, jolloin voimme lisätä tapahtumat Internet-sivuillemme tapahtumakalenteriimme. Voimme myös julkaista juttuja asuinalueenne tapahtumista Jyväskylän Kaupunkilehden Internet-palstallamme. Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja kertokaa tapahtumistanne! p. 040-593 8541 (Anna Sarkkinen), p. 040-036 1365 (Kati Kankainen), s-posti: agendatoimisto@kolumbus.fi

Yhteystiedoista

Mikäli yhdistyksessänne tapahtuu yhteystietojen muutoksia (esim. uusi hallitus), ilmoittakaa siitä myös meille. Saamme päivitettyä tiedot Internet-sivuillemme ja pystymme lähettämään postia oikeaan osoitteeseen.

Toimiston kuulumisia

Toimistolla odotetaan jännityksellä tietoja Valtiontalon tulevaisuudesta. Voi olla, että pian Japan löytää uudesta osoitteesta!

Värikylläistä syksyä!