JAPA ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 11.3.2008 klo 18 Lutakon lähipalvelutalolla, Piippukatu 5. Kokousta alustaa Jyväskylän kaupungin ylläpitohortonomi Tarja Ylitalo Katu- ja puisto-osastolta aiheenaan asukasyhteistyö, viherhoitosopimukset sekä tapahtumien järjestämisen lupamenettelyt. Lisäksi yhdistyksen työntekijät kertovat menneillään olevasta Sotkutonta päivää! -kampanjasta.
Vuonna 2008 vietetään roskaantumisen ja ilkivallan ehkäisyn teemavuotta Sotkutonta päivää! -kampanjan merkeissä. Kampanja toteutetaan Jyväskylässä, Jyväskylän maalaiskunnassa, Laukaassa ja Muuramessa. Vuoden aikana kunnissa järjestetään aiheeseen liittyviä tapahtumia. Lisätietoja www.sotkutontapaivaa.fi Toisen asteen opiskelijoille suunnattu "Älä jätä kesäkoiraa -mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon" -julistekilpailu sekä Roskariimi-kirjoituskilpailu jatkuvat, kilpailuaika on 15.1.-15.4. Voittajille on luvassa 200 € rahapalkinto. Osallistua voi myös vapaa-ajalla. Lisätietoja kilpailusta löytää kouluilta sekä Internetistä osoitteesta www.sotkutontapaivaa.fi.
Kampanjan puitteissa koiraharrastajia kootaan 17.4 koirankakkatalkoisiin Harjulle klo 18-20. Yhteiskokoontuminen harjun portaiden alla klo 18. Osallistujille jaetaan koirankakkapusseja, mutta oma lapio kannattaa varata mukaan. Osallistujien kesken arvotaan koira-aiheisia palkintoja.
Asuinalueita siistitään jälleen joukkovoimin toukokuussa talven jäljiltä paljastuneista roskista. Tänä vuonna tempaus järjestetään torstaina 8.5.2008. Asiasta tiedotetaan lisää keväällä. Kaverin voi jälleen haastaa mukaan siistimään yhteistä ympäristöä!
Kesällä 2008 on jälleen luvassa myös pujonnyhtämis-kilpailu. Ja perinteisesti toimistolla otetaan vastaan myös jättiläisukonputkihavaintoja kaupungin alueelta. Ilmoittelua seuraa tuonnempana!
JAPA ry:n tavoitteena on lisätä yhteydenpitoa asukasyhdistyksiin ja asukkaisiin. Kerromme mielellämme tapahtumista asukaslehdissä. Asukasyhdistykset voivat myös tiedottaa tapahtumistaan JAPA ry:n toimistolle, jolloin voimme lisätä tapahtumat Internet-sivuillemme tapahtumakalenteriimme.
Tavoitteenamme on myös lisätä JAPA ry:n ja asukasyhdistysten vuorovaikutusta käytännön tasolla. Yhdistyksen työntekijät vierailevat mielellään vuoden mittaan asukasyhdistysten kokouksissa tekemässä tutuksi Jyväskylän paikallisagendatyötä ja yhdistystä. Ota yhteyttä ja kutsu kokoukseen!
Mikäli yhdistyksessänne tapahtuu yhteystietojen muutoksia (esim. uusi hallitus), ilmoittakaa siitä myös meille. Saamme päivitettyä tiedot Internet-sivuillemme ja pystymme lähettämään postia oikeaan osoitteeseen.
Tammi-huhtikuussa toimisto on miehitettynä vain iltapäivisin koordinaattoreiden kierrellessä Jyvässeudun päiväkodeissa. Pääsääntöisesti olemme tavattavissa toimistolla klo 14-16 (p. 626 646). Parhaiten tavoittaa kännykästä 040-593 8541 (Anna) tai 040- 036 1365 (Kati).
Agendatoimistossa työskentelee kaksi koordinaattoria, Kati Korkki ja Anna Sarkkinen. Molemmat olemme ympäristötieteilijöitä ja jatkamme nyt työskentelyä yhdistyksessä Jäteneuvojat asuinalueille -hankkeen jälkeen. Kumpikin asustaa Kuokkalassa. Kati on paljasjalkainen jyväskyläläinen ja Anna muuttanut kaupunkiin v. 2002 Pohjois-Karjalasta, Nurmeksesta.
Toivottavasti tapaamme!