Vuonna 2008 toimistolla häärää kahden henkilön vahvuus. Koordinaattorit Kati Korkki ja Anna Sarkkinen pyörittävät jokapäiväistä elämää Valtiontalolla. Myös uusi hallitus aloitti toimintansa vuoden alussa. Hallituksen puheenjohtajaksi syyskokouksessa valittiin Elina Linnove ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa 17.1. varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Alm.
JAPA ry:n kevätkokous pidetään tiistaina 11.3.2008 klo 18.00-20.00 Lutakon palvelutalolla. Kokousta alustaa Jyväskylän kaupungin ylläpitohortonomi Tarja Ylitalo Katu- ja puisto-osastolta aiheenaan asukasyhteistyö, viherhoitosopimukset sekä tapahtumien järjestämisen lupamenettelyt.
JAPA ry:n koordinaattorit kiertävät kevään aikana kaikki alueen esikouluryhmät jäteneuvonnan merkeissä. Anssu-peikko kertoo lapsille roskaantumisesta ja oikeanlaisesta jätteiden lajittelusta.
Vuonna 2008 vietetään Jyväskylässä, Jyväskylän maalaiskunnassa, Laukaassa ja Muuramessa roskaantumisen ja ilkivallan vähentämisen teemavuotta. Vuoden aikana kunnissa järjestetään aiheeseen liittyviä tapahtumia. 15.1.-15.4. on käynnissä toisen asteen opiskelijoille suunnattu "Älä jätä kesäkoiraa - mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon" -julistekilpailu sekä Roskariimi-kirjoituskilpailu. Voittajille on luvassa rahapalkinto. Osallistua voi myös vapaa-ajalla. Lisätietoja kilpailusta löytää kouluilta ja yhdistyksen internet-sivuilta www.jyvaskyla.fi/japa.
Huhtikuussa koiraharrastajia kootaan koirankakkatalkoisiin Harjulle. Osallistujien kesken arvotaan koira-aiheisia palkintoja. Lisätietoja odotettavissa myöhemmin.
Asuinalueita siistitään jälleen joukkovoimin toukokuussa talven jäljiltä paljastuneista roskista. Tänä vuonna tempaus järjestetään torstaina 8.5.2008. Asiasta tiedotetaan lisää keväällä. Kaverin voi jälleen haastaa mukaan siistimään yhteistä ympäristöä!
Kesällä 2008 on jälleen luvassa myös kaivattu pujonnyhtämiskilpailu. Ja perinteisesti toimistolla otetaan vastaan myös jättiläisukonputkihavaintoja kaupungin alueelta. Ilmoittelua seuraa tuonnempana!
JAPA ry:n tavoitteena on lisätä yhteydenpitoa asukasyhdistyksiin ja asukkaisiin. Kerromme mielellämme tapahtumista asukaslehdissä. Pyydämmekin asukaslehtien yhteystietoja, jotta tieto tapahtumistamme tavoittaisi asukkaita ympäri Jyväskylää yhä tehokkaammin. Meiltä voi myös pyytää tekstejä kestävään kehitykseen liittyen. Samoin asukasyhdistykset voivat tiedottaa tapahtumistaan JAPA ry:n toimistolle, jolloin voimme lisätä tapahtumat internetsivuillemme tapahtumakalenteriimme, http://www3.jkl.fi/japa/tapahtumat.htm
Tavoitteenamme on myös lisätä JAPA ry:n ja asukasyhdistysten vuorovaikutusta käytännön tasolla. Yhdistyksen työntekijät vierailevat mielellään vuoden mittaan asukasyhdistysten kokouksissa tekemässä tutuksi Jyväskylän paikallisagendatyötä ja yhdistystä. Ota yhteyttä ja kutsu kokoukseen!
Mikäli yhdistyksessänne tapahtuu yhteystietojen muutoksia (esim. uusi hallitus), ilmoittakaa siitä myös meille. Saamme päivitettyä tiedot internetsivuillemme ja pystymme lähettämään postia oikeaan osoitteeseen.
Tammi-huhtikuussa toimisto on miehitettynä vain iltapäivisin koordinaattoreiden kierrellessä Jyvässeudun päiväkodeissa. Pääsääntöisesti olemme tavattavissa toimistolla klo 14-16. Parhaiten tavoittaa kännykästä 040-593 8541.