Hyvää alkanutta vuotta asukastoimijat! Uusi hallitus on päässyt työnsä äären. Syyskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Elina Linnove ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Jukka Harajärvi.
Toimistossa muutoksia on tapahtunut edellisvuosiin verrattuna runsaasti. Toimisto muutti tammikuussa uuteen osoitteeseen, tilat löytyvät nyt KYT ry:n huomasta Viitaniemestä osoitteesta Sepänkatu 14 B 14, 3 krs. Samalla toimiston sähköpostiosoite muuttui, nyt postia voi laittaa osoitteeseen toimisto@japary.fi. Myös lankapuhelin poistui käytöstä. Toimistolle saa yhteyden koordinaattoreiden matkapuhelimien kautta ja lisäksi toimistolla on ”kiinteä” matkapuhelinliittymä, numero 045- 320 6540. Tämä puhelin korvaa aiemman lankaliittymän.
Koordinaattori Kati Kankaisen jäätyä äitiyslomalle tammikuussa aloitti hänen sijaisenaan Paula Taiminen. Koordinaattori Anna Sarkkinen jatkaa hommissa myös kuluvana vuonna ja Susanna Sandberg jatkaa harjoitteluaan maaliskuun loppuun. Jäsenmaksulaput lähetetään jäsenyhdistysten puheenjohtajille viikolla 8. Jäsenmaksuksi vuodelle 2010 päätettiin syyskokouksessa 20 euroa/asukasyhdistys ja 10 euroa/henkilöjäsen. Uusille asukas- ja kyläyhdistyksille jäseneksi liittyminen on ilmaista vuonna 2010.
Vuonna 2010 vietetään Suomen Kotiseutuliiton kulttuuriympäristökampanjaa. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomiota myös kulttuuriympäristöihin, jotka monesti jäävät huomiossa luonnonympäristöjen taakse. Kampanjan aikana nostetaan esille myös meidän omaa arkista ympäristöämme, sillä vaalimalla arkisen elinympäristömme sisältämiä arvoja turvataan samalla asukkaiden elämän laatua. Kulttuuriympäristö käsitettään helposti pelkäksi vanhan ajan ympäristöksi, mutta se on paljon muutakin. Meillä jokaisella on ympärillämme myös kaupunkiympäristöä, kaupunkikulttuuriympäristö. Kampanjan nimi onkin osuva, Jokaisen Oma Ympäristö.
Vielä läheisempi ympäristö meille on oma piha. Teemavuoden aluksi ennen pihan puhkeamista kukkaan voi oman pihan ongelmiin etsiä ratkaisuja vaikkapa Jyväskylän Kansalaisopiston kurssilla. ”Omassa pihassa” -kurssille voi tulla hakemaan ratkaisuja oman pihan ongelmiin tai muuten vain oppimaan uutta ja syventämään vanhaa tietoisuutta. Kurssilla saa tietoa mm. pihanhoidon perusteista, materiaali- ja kasvivalinnoista, istuttamisesta, luonnonmukaisesta puutarhasta, kevät-, kesä- ja syystöistä. Siellä opit muokkaamaan pihastasi viihtyisän kokonaisuuden, joka huomioi ympäristön ominaispiirteet. Ohjelmaan sisältyy retki johonkin mielenkiintoiseen pihaan/puutarhaan.
Kursseja järjestetään Jyväskylässä kolme, pääkirjastolla, Korpilahdella ja Palokassa. Palokan kurssilaiset aloittavat jo helmikuussa, toiset kurssit maaliskuussa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen
Yhdistyksen kevätkokous on suunnitteilla viikolle 12. Paikka ei ole vielä tarkentunut, joten jos Sinä tiedät juuri oivan paikan kokouksen järjestämiselle (vaikkapa oman yhdistyksen viihtyisä kokouspaikka), ota yhteyttä toimistolle! Kevätkokouksessa palkitaan vuoden 2010 Asukas- ja kyläyhdistysten kestävän kehityksen palkinnon saaja. Kiitokset kaikille ehdotuksia lähettäneille!
Yhdistyksen perinteiset tapahtumat jatkuvat myös vuonna 2010. Asuinalueita siistitään yhteisvoimin talven jäljiltä paljastuneista roskista tiistaina 4.5, samana päivänä järjestetään myös koulujen ympäristönsiivouspäivät. Kaverin voi jälleen haastaa mukaan yhteisen ympäristön siistimiseen!
Pujonnyhtämiskilpailu on luvassa jälleen juhannuksen jälkeisellä viikolla 26. Kilpailustrategiaa voi siis alkaa jo hahmottelemaan hyvissä ajoin!
Vuonna 2010 jatkuvat myös Anssu-peikon seikkailut esikouluryhmissä jätteiden lajittelunmerkeissä. Lisäksi tänä vuonna puhutaan lisää roskaantumisesta Sotkutonta päivää! -kampanjan puitteissa. Jatkamme myös Ruokaa läheltä -hanketta, joka saa Leader-rahoitusta JyväsRiihi ry:ltä ja Keski-Suomen TE-keskukselta. Ensimmäinen lähiruokapiiri Tikkakoskella pyörii jo itsenäisesti, toinen piiri aloitti toimintansa Muuramessa helmikuun alussa.
Kaupunki tarjoaa yhdessä JAPA ry:n kanssamahdollisuutta saada asiantuntija opastamaan jäteasioista erilaisiin asukastilaisuuksiin. Asiantuntijoita voi pyytää kertomaan jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä sekä vastaamaan aiheeseen liittyviin kysymyksiin esim. asukasyhdistyksen tai vastaavan tahon järjestämiin tilaisuuksiin. Sisältöä voidaan muokata kohderyhmän kiinnostuksen mukaan. Teemana voi olla esim. jätteiden hyötykäyttö tai kotitalousjätteiden lajittelu. Neuvonnassa käydään läpi, mitä kaikkea Jyväskylässä voi ja pitää lajitella tai kierrättää sekä miten kierrätettyjä jätteitä hyödynnetään. Neuvontaluennot ovat maksuttomia tilaisuuden järjestäjälle, sillä kaupunki kustantaa tietyn rajatun määrän neuvontakäyntejä vuodessa.
Jos olet järjestämässä tilaisuutta, jonne haluaisit asiantuntijan opastamaan lajittelusta tai kierrättämisestä, ota yhteyttä JAPA ry:n toimistoon 040- 593 8541 tai toimisto@japary.fi.
Mikäli yhdistyksessänne tapahtuu yhteystietojen muutoksia (esim. uusi hallitus), ilmoittakaa siitä myös meille. Saamme päivitettyä tiedot Internet-sivuillemme ja pystymme lähettämään postia oikeaan osoitteeseen