Jyväskylään on pitkään tarvittu järjestöille yhtenäistä tilaa sekä kansalaisille kohtaamispaikkaa. Asiaa ovat vuosien ajan yhteistyössä suunnitelleet järjestöjen lisäksi kaupungin eri yksiköt sekä oppilaitokset. Tavoitteena on nyt perustaa Heikinkadulle entiseen verovirastoon valtakunnallisesti merkittävä ja ainutlaatuinen Kansalaistoiminnan keskus. Ainutlaatuista on se, että keskukseen tulisi toimijoiden omien tilojen lisäksi myös vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittämiskeskus, kansalaisten kohtaamispaikka, järjestöjen yhteispalvelupiste, monikulttuurikeskus, yhteisiä kokoustiloja ja järjestöhotelli. Tällainen keskus olisi valtakunnallisesti merkittävä ja nostaisi Jyväskylän varmasti yhdeksi järjestöystävällisimmistä kaupungeista.
Keski-Suomen maakunnassa on noin 7000 järjestöä, joista noin 2700 on uudessa Jyväskylässä. Järjestöistä pieni osa on valtakunnallisia liittoja - suurin osa on paikallisjärjestöjä jotka toimivat pienin resurssein. Pieniä toimijoita vaivaa rahapula, vapaaehtoisten hupeneminen, edullisten kokoustilojen puute ja kuntien yleisavustusten loppuminen tai pienentyminen. Kansalaistoiminnan keskukseen muuttavien toimijoiden yhteistyöllä ja asiantuntemuksella voidaan tukea myös pienempiä toimijoita sekä asuinalueilla tehtävää kehittämistyötä. Yhdistyksiksi järjestäytyneen toiminnan lisäksi vapaa kansalaistoiminta tarvitsee tiloja ja tukea. Muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa on runsaasti ns. vertaistoimintataloja, meillä Suomessa ei yhtäkään. Tuleva kansalaistoiminnan keskus olisi ensimmäinen laatuaan.
Kansalaistoiminnan keskuksen yhteisiä arvoja ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus. Tällainen yhteisö antaa mahdollisuuden uusien ideoiden syntymiselle ja ennen kaikkea kaupunki-strategioihin kirjattujen, kansalaisten osallisuutta ja vapaaehtoistoimintaa koskevien tavoitteiden konkreettiselle toteuttamiselle.
Järjestöjen runsas yhteistyö ja kehittämistoiminta edistävät koko maakunnan järjestöjen ja kansalaisten hyvinvointia. Saman katon alla yhteistyö ja kehittäminen saisi aivan uutta potkua. Sosiaali- ja terveysjärjestöt tekevät yhä enemmän yhteistyötä, ja kaikkien yhteisenä tavoitteena on kansalaisten hyvinvoinnin parantaminen. Järjestöjen asiantuntemusta tuodaan mm. menossa olevaan KASTE-ohjelmaan. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki KYT tukee järjestöjen toimintaa ja niiden osaamista palveluiden ja monipuolisen hanketoiminnan kautta.. Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan keskus ja Keski-Suomen sosiaaliturvayhdistys kehittävät vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea, ja konkreettisena tavoitteena on perustaa kaupunkiin vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittämiskeskus. Monikulttuurikeskus on saanut toimintaansa RAY-avustusta, mutta se tarvitsee toimiakseen hyvät tilat. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton yhteispalveluiden kehittämishankkeen asiakaspiste sijoittuisi luontevaksi osaksi keskusta. JAPA, MS-yhdistys ja lukuisat muut toimijat tulisivat keskukseen nimenomaan synergiaetujen vuoksi.
Kansalaistoiminnan keskuksesta tulee rakennetaan pitäen ulospäin suuntautuva, monien tahojen kanssa yhteistyötä tekevä yhteisö. Se ei vähennä muiden järjestöjen kaupungilta saamaa tukea, vaan mahdollistaa järjestöjen uudenlaisen yhteistyön ja kehittämisen. Keskukseen tulevat toimijat kustantavat omat tilansa itse. Kaupungin taloudellista tukea toivotaan 71 000 euroa vuodessa yhteisten, järjestöille ja kansalaisille avoimien kokous- ja koulutustilojen vuokraamiseen.
Kansalaistoiminnan keskus on ollut esillä sekä Jyväskylän kaupunginhallituksen iltakoulussa 16.6.08 että uuden Jyväskylän järjestelytoimikunnassa 7.7.08. Keskusta on valmisteltu usean vuoden ajan ja perusteluja sen tarpeellisuudelle on paljon, joten toivommekin asialle seuraavassa käsittelyssä 11.8.08 myönteistä ratkaisua. Jos Kansalaistoiminnan keskusta ajatellaan tilakysymyksenä, on huomioitava, että useat toimijat mm. KYT:ssä, Kumppanuustalolla, Tietotalolla ja Valtiontalossa ovat siirtäneet ja pitkittäneet tilatarpeitaan Heikinkadun ratkaisua odotellessa. Myös näillä ratkaisuilla alkaa olla kiire. Monen toimijan on pian etsittävä uudet tilat, ja Heikinkadun tilojen omistaja haluaa tiloilleen vuokraajan. Seuraavaan sopivaan yhteen siirtymisen ajankohta voi sen jälkeen siirtyä vuosilla eteenpäin.
Ilman kaupungin tukea Kansalaistoiminnan keskusta ei synny. Ilman Kansalaistoiminnan keskusta kaupunkimme kansalaistoiminnan kehittäminen jää hajanaiseksi ja kansalaisten aktivoitumismahdollisuudet ovat yhtä hajanaisesti saavutettavissa kuin nytkin. Tukemalla järjestöjen yhteistyötä ja kansalaisten osallisuutta rakennetaan uutta ja uudenlaista hyvinvointia Haluamme uskoa siihen, että olemassa olevat strategiat sitovat päättäjiä, ja että päättäjämme tekevät strategioiden mukaisia päätöksiä. Samalla he tukevat tätä ainutlaatuista yhteistyöhanketta sekä maakunnan järjestöjen toimintaa ja kansalaisten osallisuutta.
Jyväskylässä 7.8.08
Kehittämispäällikkö Anne Astikainen, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry
Kehittämispäällikkö Juha Majasaari, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
Suunnittelija Anne Laimio Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys ry
Koordinaattorit Anna Sarkkinen ja Kati Kankainen, JAPA ry