← Takaisin

Ollaan ihan kekenä! –näyttely esittelee kestävän elämäntavan arkea Jyväskylässä

Teipattu napa, Vähävirtasten kylpyhuoneen lämpötila, masentunut maapallo ja kottikärryjä lykkäävä lammas. Mikä näitä kaikkia yhdistää? No, tietenkin JAPA ry:n uusi Ollaan ihan kekenä! –näyttely kestävän elämäntavan arjesta. Näyttely esittelee kestävän elämäntavan teemoja, kuten jätteiden lajittelua, kestävää liikkumista ja energiansäästöä pieni pilke silmäkulmassa.

-Näyttelyn aiheet ovat enimmäkseen tuttuja juttuja kaikille, mutta esillä on myös vähän tuntemattomampaakin aineistoa, kuten purkillinen jätteen poltosta syntynyttä pohjakuonaa Tammervoiman hyötyvoimalaitokselta, kertoo Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n koordinaattori Paula Wilkman.

Näyttelyssä on paljon yksityiskohtia ja oivaltamisen paikkoja. –Välttämättä koko näyttelyn anti ei pikaisella vilkaisulla vielä avaudu, vaan esillä olevia asioita pitää syventyä tutkimaan hieman tarkemmin, Wilkman vinkkaa. Näyttelyn alussa pohditaan, millainen maailma olisi, jos jätteitä ei kerättäisi, lajiteltaisi ja hyödynnettäisi lainkaan. –Hukkuisimme rojuun ja roskaa. Nykyään jätteet nähdään raaka-aineina, joita voidaan hyödyntää ja käyttää uudelleen. Toisaalta myös jätteen synnyn ehkäisyyn pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tähänkin näyttely antaa hyviä vinkkejä, Wilkman sanoo.

Myös kestävää liikkumista on näyttelyssä käsitelty laajasti. –Aulan seinävitriini tuo lämpöisen kesäpäivän kalsean kevään keskelle. Sieltä jokainen voi bongata viisaan liikkumisen juttuja, kuten junan, bussin, polkupyörän ja niin edelleen. Lehtienlukusalissa voi puolestaan tutustua Matarassa toimivaan Lastipyörälainaamoon, Wilkman kertoo.

Ollaan ihan kekenä! -näyttely on esillä Vaajakosken kirjasto-kansalaisopiston aulassa ja lehtienlukusalissa heinäkuun loppuun saakka kirjaston aukioloaikoina osoitteessa Urheilutie 36.

 

Lisätiedot:

koordinaattori Paula Wilkman, JAPA ry, p. 0400 361 365, paula.wilkman(at)jkl.fi