← Takaisin

Blogi: Ehkä se ei niin vaikeaa olekaan

Muutama viikko ekopaastoa ja kasvisruokailua takana ja rehellisesti sanottuna hommeli on sujunut yllättävänkin mukavasti. Ennen ekopaastoa huomasin ajatelleeni kasviruokaan siirtymisen vähän turhankin ylevästi: oikea kasvissyöjä kasvattaa itse ruokansa, luomuna tietysti ja ruoan valmistus aloitetaan keräämällä hellyydellä vaalitut vihannekset aamukasteen aikaan munkkihymnien ja linnunliverryksen soidessa taustalla. Joopa joo. Nykyään kaupoissa on jo niin hyvät valikoimat joko valmiita tai puolivalmiita kasvisruokia, että niiden kanssa on helppo aloitella ruokavaliomuutosta. Myös epäilys vatsan täyttymisestä osoittautui turhaksi, sillä nälkä lähtee näillä sapuskoilla ihan samalla tavoin kuin lihaisemmilla vaihtoehdoilla.

Jos syömisiään miettii pelkästään ilmastonmuutoksen kannalta, pienentää jo pelkästään naudanlihasta ja juustosta luopuminen hiilijalanjälkeä jo kummasti. Eli kaikesta lihasta ei välttämättä edes tarvitse luopua. Eri raaka-aineiden aiheuttaman hiilijalanjäljen puntarointi on melkoista toisaalta-toisaalta pyörittelyä, sillä muun muassa ruoan kasvatus, jalostaminen, käsittely ja kypsentäminen vaikuttavat sen hiilijalanjälkeen. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa juustot: tuorejuuston hiilijalanjälki on pienempi kuin kovan juuston, koska ensiksi mainittu vaatii vähemmän maitoa raaka-aineeksi eikä sitä kypsytetä kuten kovaa serkkuaan. Ohjenuoraksi tähän raaka-aine – hiilijalanjälki –suohon voisi sopia kasvisvoittoinen ja satokaudenmukainen ruoka. Yksinkertaistetusti siis syödään mansikoita kesällä ja porkkanoita talvella.

Mitä sitten kuuluu oman perheeni ekopaastolle? Kuten alussa mainitsin, haaste on ollut yllättävänkin helppo. Koska kala on sallittujen listalla, olemme syöneet muun muassa ahventa ja särkeä perunalla ja pastalla. Pinaattikeitot ja puurot ovat edelleen suosittuja sekä erilaiset valmislaatikot.

Itsetehdyistä ruokalajeista kasvislasagne sai hyvän vastaanoton. Mies syö mitä vaan, mistä lähtee nälkä ja tenava totesi, että ”tämä on hyvää lasagnea” eli se ruokalaji taisi mennä jatkoon. Muutama kuukausi sitten tekemäni kasvislasagne ammuttiin samalta suunnalta armotta alas: ”tämä on pahaa ruokaa, en syö”. Tästä viisastuneena raastoin juurekset, enkä pilkkonut, kuten edelliskerran aloittelijan virheenä tein.

Lapsen kannustavista sanoista rohkaistuneena korotin panoksia ja paistoin seuraavaksi tofua. Yllättäen sainkin siihen makua ja suutuntuman sellaiseksi, että lautasten ääreltä kuului myönteistä muminaa. Vitsi, mikä kasvisruokaguru minusta onkaan tulossa! Haaste jatkuu soijarouheella…