EU

Jäteneuvojat
-hankekuvaus

Hankkeen tapahtumia

Hankkeen ohjausryhmä

Vapaaehtoiset jäteneuvojat

Jäteneuvojat asuinalueille -koulutuspaketti

Kuvia tapahtumista

Linkit

JKL

Eu

 

 

 

Ympäristöystävällisten kulutusvalintojen ja hankkeen esittelyä Nuukuusviikolla

Ympäristöystävällisten kulutusvalintojen esittelyä Keljon ja Seppälän Citymarketeissa 16.4.2007 yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa:



JAMK:n opiskelijoiden askartelema Jäte-Jussi havainnoillistaa yhä kasvavia jätemääriä.



Opiskelijat toivat pöydässään esille erilaisten kulutusvalintojen, kuten esimerkiksi kertakäyttö- ja kestovaippojen, vaikutuksia jätemääriin.

Jäteneuvojat asuinalueille -hankkeen esittelyn yhteydessä ihmisiltä kerättiin jäte- ja kierrätysaiheisia niksejä ja vinkkejä. Niksejä keksineiden kesken arvottiin Reilun kaupan kahvipaketteja.

Nuukuusviikkoa vietettiin jo 20:ttä kertaa. Tänä vuonna teemana oli "Onnea ostamatta".

Maan ystävät järjestivät 18.4.2007 Nuukuusviikon tapahtuman kävelykadun varrella. Myös JAPA ry ja Jäteneuvojat asuinalueille -hanke esittäytyivät tapahtumassa:

 

JAPA ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Eskonen oli mukana esittelemässä JAPAn toimintaa ja Jäteneuvojat asuinaluille -hanketta.