![]() |
|
||||||||||||||||||
|
|
Kuvia jäteneuvojat asuinalueille -koulutuksesta syksyllä 2007
Hankkeen toinen koordinaattori Kati Korkki kertomassa kurssista ensimmäisellä koulutuskerralla 4.9.2007.
![]() Kurssilaiset
mietiskelemässä ryhmätehtävän avulla
tuotteiden elinkaaria ja niiden tuottamia
jätemääriä.
Ryhmätehtävän
aiheena oli miettiä kahden eri tuotteen elinkaarta, ekologista
selkäreppua ja valita vähemmän jätettä
tuottava vaihtoehto.
Susanna Horn Jyväskylän yliopiston taloustieteellisestä tiedekunnasta kertoi kurssilaisille 11.9 elinkaariarvioinnista.
Lajitteluun perehdyttiin käytännönläheisten esimerkkien ja tehtävien avulla.
Kurssilaiset pohtimassa, mihin astiaan kuuluvat muun muassa paperiset servetit tai lahjapaperit.
Pulmallisissa tilanteissa pystyi turvautumaan kurssikansion sisältämiin tietoihin.
Kurssilaiset vierailivat 18.9 Mustankorkean jäteasemalla, jossa saatiin selvitys alueen toiminnasta ja jätteiden käsittelystä.
Esittelyn jälkeen kierrettiin lajittelupihalla. Piia Aho Mustankorkea Oy:stä kertoi kuinka jätteitä tuodessa toimitaan.
Kurssilaiset ihmettelemässä sähkö- ja elektroniikkaromun määriä keräyspisteellä
Kurssilaiset pääsivät tutustumaan myös valvomoon ja seuraamaan mitä ikkunan toisella puolella tapahtuu.
25.9 vierailtiin Hakkutien EkoCenterillä ja tutustuttiin paikan toimintaa. Esittelijänä Marianna Ruokonen.
Seuraavaksi suunnattiin Lassila&Tikanojan kierratyslaitokselle. Jorma Kainulainen esittelee kaksiosaista jäteautoa, jolla voidaan tyhjentää samanaikaisesti kaksi eri jäteastiaa.
Hallista löytyi kunnon keko paperia.
Kurssilaiset ihmettelemässä paalattua pahvia.
Paalattua paperia hallissa, yksi paali painaa n. 500 kiloa.
Päivän viimeinen etappi oli Stena Metalli, jossa Kirsi Leppänen kertoi yrityksen toiminnasta ja kierrätti ryhmää alueella.
Kurssilaiset saivat myös seurata isompien metallien murskausta ja lajittelua.
Kurssilla käytiin läpi vielä kaupungin jätehuoltomääräyksiä sekä tarkistettiin kotitehtävät.
Viimeisellä kurssikerralla 9.10 keskusteltiin jäteneuvojana toimimisesta roolipelin avulla. Kuinka jätetietoutta voi levittää omassa arjessaan taksikuski, pankkivirkailija tai pitopalvelunpitäjä?
Syksyn kurssilta valmistuneet uudet asuinalueiden jäteneuvojat. |
|||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||