logo

 
 
 

EU



Jäteneuvojat
-hanke



JKL

Eu

 

 

 
Sisällysluetteloon
Tämän osion alkuun

JÄTENEUVOJAT ASUINALUEILLE -KOULUTUSPAKETTI: KEINOJA JA IDEOITA JÄTENEUVOJANA TOIMIMISEEN

 4.1 Vapaaehtoisten jäteneuvojien rooli ja tarkoitus

Vapaaehtoinen jäteneuvoja on ennen kaikkea yhdyshenkilö, jolta voi kysyä neuvoja ja joka osaa ohjata eteenpäin mieltä askarruttavissa käytännön jätekysymyksissä. Neuvoja voi antaa vinkkejä vaikkapa siihen, miten välttää turhia jätehuollosta aiheutuvia kustannuksia tai minne videä käytetty sohva kierrätettäväksi. Neuvontatyössä apuna on Jäteneuvojan koulutuskansio sekä luennoilta ja vierailukäynneiltä saadut tiedot.

Jäteneuvoja voi puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin esimerkiksi oman taloyhtiön jäteasioissa. Jätteiden lajittelussa ilmenneitä epäkohita voi ottaa esille esimerkiksi taloyhtiön kokouksissa tai ilmoittaa ongelmista eteenpäon esimerkiksi isännöitsijälle tai jätteenkuljetusyhtiölle.

Jäteneuvojat voivat myös  jakaa jätetietoutta omilla asuinalueillaan ja yhteisöissään erilaisten tapahtumien ja tempausten avulla, kuten esimerkiksi pitämällä jätetietoiskun taloyhtiön kokouksessa tai talkoiden yhteydessä.

Tärkeimpänä tavoitteena on saada yhä useampi kiinnittämään huomiota jätteiden määrän vähentämiseen. 

Vapaaehtoisista jäteneuvojista tiedotetaan hankkeen internetsivuilla ja tiedotusvälineissä. Tavoitteena on tehdä vapaaehtoisten jäteneuvojien toimintaa tunnetuksi.