jogo

 
 
 

EU



Jäteneuvojat
-hanke





JKL

Eu

 

 

 
Sisällysluetteloon
Tämän osion alkuun

JÄTENEUVOJAT ASUINALUEILLE -KOULUTUSPAKETTI: AINEEN UUSI ELÄMÄ

3.1 Paperi

Keräyspaperin talteenotto ja käyttö teollisuuden raaka-aineena on Suomessa vanhimpia järjestelmällisesti toteutettuja jätteen hyötykäyttömuotoja. Paperia on kierätetty Suomessa jo 1940-luvulta saakka.  Suomi onkin Saksan ohella maailman kärkimaa paperinkeräyksessä. Keräyspaperi kuuluu täyden tuottajavastuun piiriin, joten tuottajat vastaavat kierrätyksestä koituvista kuluista kuluttajan vastuulla ollessa vain käytetyn paperin toimittaminen sille varattuun kierrätysastiaan.

Suomessa kerätään vuosittain 350 000 tonnia kotikeräyspaperia, mikä on 84 prosenttia kotitalouksissa käytetyistä papereista. Jokainen suomalainen kuluttaa 215 kiloa paperia vuodessa ja kerää talteen 152 kiloa. Vuonna 2004 Jyväskylässä kerättiin kotikeräyspaperia n. 53,50 kiloa asukasta kohden (Paperinkeräys Oy). 

Kaikkia paperilaatuja ei voida kierrättää. Tällaisia papereita ovat muun muassa savukepaperi, tapetit, kirjat ja hygieniapaperit. Näiden paperien osuuden on arvioitu olevan noin 19 prosenttia paperinkulutuksesta (Metsäteollisuus ry).

Paperin lajitteluohje

Mitä kierrätetystä paperista valmistetaan?

Keräyspaperista valmistetaan kierrätyskuitua. Suomessa kierrätyskuitua käytetään eniten kartongin ja sanomalehtipaperin tuotantoon. Noin kolmannes käytetään  sanomalehtiin, kolmannes kartonkiin ja  viidennes pehmopapereihin. Pehmopapereita ovat talous- ja WC-paperit sekä nenä- liinat. Kartonkia  voidaan tuttujen tuotteiden ohella  löytään  lisäksi myös kipsilevyistä. Sanomalehdissä kierrätettyä kuitua voi olla jopa 80%. Yhteensä paperi voi kiertää noin viisi kertaa, jonka jälkeen kuidut ovat liian lyhyitä jatkokäyttöön. Tämän jälkeen paperi voidaan vielä käyttää energiana.

Kierrätetystä paperista voidaan valmistaa myös eristemateriaalia, esimerkiksi sellu- tai puhallusvillaa.

Kierrätykseen liittyy aikaraja, yli kolme kuukautta vanhasta paperista muste on vaikeampaa poistaa. Nopea kierrätys siis kannattaa, eikä jättää lehtiä lojumaan paperikoriin!

Tietoa kierrätyspaperin käsittelystä


 

 


Vuodessa kertyy mittava määrä mainospostia.