![]() |
|
|||||||||||||||||
|
|
Sisällysluetteloon Tämän osion alkuun JÄTENEUVOJAT ASUINALUEILLE -KOULUTUSPAKETTI: LAIN PYKÄLÄT2.6 JätemaksutKunnan jätemaksu (Jätelaki 1072/1993 §28) Kunnalla on oikeus kantaa järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä sille aiheutuvien kustannusten perusteella jätemaksua. Jätemaksu voi muodostua yhdestä tai useasta maksusta. Jätteen käsittelystä on kannettava jätemaksu, jolla katetaan vähintään käsittelypaikkojen perustamisesta, käytöstä, käytöstä poistamisesta ja jälkihoidosta aiheutuvat kustannukset. Jätehuolto EI saa tukea verovaroista!Kunnan jätemaksun määräämisperusteet (Jätelaki 1072/1993 §29) Jätemaksun määräämisen yleisinä perusteina ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Perusteina saadaan lisäksi ottaa huomioon jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella, kunnan keräysvälineiden käyttö sekä kuljetusmatka kuljetettaessa jäte yksittäisenä kuljetuksena. Jos jätteen määrää tai laatua ei voida vaikeudetta luotettavasti selvittää tai jos ympäristönsuojelun tai jätehuollon järjestämisen kannalta on tarpeellista, voidaan jätemaksun määräämisperusteina käyttää myös kiinteistön kerrosalaa, henkilöiden lukumäärää tai muuta vastaavaa perustetta. Jyväskylän kaupungin Jätetaksa. Jyväskylän kaupungin laskuri, jolla voi arvioida vuotuisen jätemaksunsa määrän. Jätemaksuun vaikuttaminenAsukkaat voivat jonkin verran vaikuttaa omaan jätemaksuunsa.
Yhteiset keräysvälineet Kiinteistöt voivat hakemuksesta käyttää yhteistä jäteastiaa. Yhteisen astian voivat ottaa omakotitaloissa asuvat naapurit tai taloyhtiöt. Yhteiseen kimpaan voi liittyä maksimissaan 4 taloutta. Kimpassa yksi maksaa koko kimoan jätemaksun ja muut tilittävät maksajalle oman osuutensa. Yhteiset keräysvälineet ovat oiva tapa pienentää jätemaksuja. Jätemaksun pienentyminen toteutuu varsinkin biojätteen osalta, sillä biojäteastian tyhjenysväli on lyhyt (sillä maksu perustuu tyhjennyskertoihin, ei jätteen määrään). Lajittelun vaikutus Omakotitaloasujilla esimerkiksi keräyskartongin lajittelu erilleen kaatopaikkajättestä vähentää huomattavasti syntyvän kuivajätteen määrää. Näin on etenkin silloin, jos kiinteistöllä ei ole mahdollisuutta polttaa kartonkia, josta suuri osa on polttokelpoista. Keräyskartongin keräyspisteitä on laajalti Jyväskylän aluella, peräti 54 pistettä. Lajitteluvelvollisuuden laiminlyöntiLajitteluvelvollisuuden laiminlyönti tapahtuu silloin, kun hyötyjätteen seasta löytyy jotain sinne kuulumatonta jätettä. Tällöin astiaa ei voida tyhjentää, sillä se pilaisi koko lastina olevan kuorman. Silloin edetään seuraavasti:
|
||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||
|
|
|
|||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||