Mitä jäte on?

Jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan  ainetta tai esinettä,  jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa kätöstä, taikka  on velvollinen poistamaan käytöstä. Jäte on oikeastaan vain väärässä paikassa olevaa materiaalia. 

Suomen jätehuollon lainsäädännön perustan muodostavat Jätelaki ja Jäteasetus. Niihin on sisällytetty EU:n jätepolitiikan periaatteet ja strategiset toimintalinjaukset. Jätteisiin liittyvää toimintaa ohjataan myös Ympäristönsuojelulailla ja -asetuksella sekä Kemikaalilailla, joka käsittele nimensä mukaisesti kemikaaleja, olivat ne uusia tai jätteitä. Ympäristönsuojelulaki ja -asetus säätelevät keskeisesti jätteistä koituvia ympäristö- ja terveyshaittoja sekä ympäristölupia jätteen hyödyntämiseen sekä kaatopaikkoihin ja jätteenkäsittelylaitoksiin. Ongelmajätteitä säätelee" Valtioneuvoston päätös ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä". Yleisiin säädöksiin kuuluu myös "Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden ja ongelmajätteiden luettelosta". Listan erilaisista muista jätteitä käsittelevistä säädöksistä löydät  Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelusta.

Suomen ja EU:n jätepolitiikka perustuu seuraaviin periaatteisiin

• Ehkäisyn periaate: jätteen tuottamista ja haitallisuutta vähennetään ja mahdollisuuksien mukaan ehkäistään. 

• Pilaaja maksaa: jätteen tuottaja maksaa kaikista jätehuoltokustannuksista

• Tuottajavastuu: tuotteen valmistaja ja maahantuoja vastaa eräiden tuotteiden jätehuollosta jätteen tuottajan sijasta

• Varovaisuusperiaate: jätteistä ja jätehuollosta mahdollisesti aiheutuvia vaaroja ennakoidan.

• Läheisyysperiaate: jätteet käsitellään mahdollisimman lähellä niiden syntypaikkaa.

Jätelain tavoitteena on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäisemällä ja torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle (1993/1072 §1). Jätelain §4 mukaan kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Tällöin erityisesti tuotteen valmistajan on huolehdittava ja maahantuojan varmistauduttava siitä, että tuote on kestävä, korjattava ja uudelleen käytettävä tai jätteenä hyödynnettävä.  Jätelain tavoitteiden mukaan on noudatettava seuraavaa hierarkiaa:

• Jätteen synnyn ehkäisy

• Hyödyntäminen (esim. uudelleenkäyttö alkuperäisessä tai eri tarkoituksessa)

• Polttaminen ja energian talteenotto

• Turvallinen loppusijoitus

Jätteen vieminen kaatopaikalla on siis viimeinen jätelain mukainen käsittely. Ensisijaisesti on jätehuollossa pyrittävä estämään jätteen synty. 

Valtioneuvosto hyväksyi 2.12.2004  biojätestrategian eli kansallisen strategian biohajoavan jätteen kaatopaikkakäsittelyn vähentämiseksi. Päätöksen taustalla on EU:n kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY), joka edellyttää, että jäsenmaat laativat tällaisen strategian. Sen tavoitteena on kaatopaikkojen kasvihuonepäästöjen ja muiden ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen sekä biohajoavan jätteen kierrätyksen ja muun hyödyntämisen edistäminen. Biohajoavalla jätteellä tarkoitetaan hapettomissa tai hapellisissa oloissa hajoavaa jätettä, kuten elintarvike-, puutarha, paperi- ja kartonkijätettä. Direktiivi edellyttää että kaatopaikalle vietävän biohajoavan yhdyskuntajätteen määrä on vuonna 2006 enintään 75 prosenttia, vuonna 2009 enintään puolet ja vuonna 2016 enintään 35 % vuoden 1994 määrästä.

Valtakunnallinen ja alueellinen jätesuunnitelma

Tuottajavastuu